Saloinen eli Salo on yksi Pohjanmaan vanhoista emäpitäjistä. Salo tarkoittaa isoa saarta, ja nimensä pitäjä sai siitä, että seurakunnan perustamisaikoihin vanhimmat kantakylät Salo ja Savolahti sijaitsivat suurella metsäisellä niemellä, jonka kannas yhdisti mantereeseen. thumb|200px|Saloisten vaakuna

Esihistoria Saloinen alkoi nousta merestä 4000–5000-luvulla eaa., jolloin sen itäosiin ulottui Vihannista pitkä niemi. Saloisten alueella on varsin runsaasti muinais­jäännöksiä. Tähän mennessä on löydetty jo yli 100 kiinteää muinaisjäännöskohdetta. Suurin osa kohteista on noin 60-40 metrin korkeudella merenpinnasta, jossa ranta on ollut kampakeraamisella ajalla, eli 4000−2000 eaa. Tärkeimmät muinaisjäännösalueet ovat Mattilanperän Kettukangas, Leinoperän Tervakangas sekä Laivavaara ympäristöineen.Ketunperän peruskartta, maanmittauslaitosPohjois-Pohjanmaan kiinteät muinaisjäännökset, Mika Sarkkinen, Markku Torvinen 2000.

Kivikausi Itäisen naapurikunnan Vihannin alueelta on tehty Suomusjärven kulttuuriin liittyviä löytöjä, Saloisten alue oli vielä siihen aikaan veden alla. Kampakeraamisen kulttuurin alkuaikoina Saloisten itäisimmät osat nousivat merestä. Kampakeraamiselle ajalle ajoittuvat sekä Mattilanperän Kettukankaan että Laivavaaran alueen löydöt, kuten myös iso osa muista tähän mennessä tehdyistä löydöistä. Ilmasto oli tänä aikana suhteellisen leuto. Kampakeraamisella ajalla alueella harjoitettiin suurimittaista hylkeenpyyntiä. Saloisista löydettyjä kivikauden muinaisjäännöslajeja ovat muun muassa röykkiöt, lapinrauniot, asuinpainanteet, kuopat ja jätinkirkot.

Jätinkirkot Pohjanmaalle ominainen kivikautinen muinaisjäännöslaji ovat jätinkirkot, suuret suorakaiteen tai soikion muotoiset kivikehät, joissa on yleensä yksi tai useampi aukko. Naapurikunnassa Patti­joella on jätinkirkoista kaikkein suurin Kastelli. Saloisista löytyy neljä tällaista rakennelmaa. Suurin niistä sijaitsee Pirttivaaralla ja se on kooltaan 26×38-metrinen. Kettukankaan jätinkirkolla ja sen ympäristössä tehtyjen kaivausten perusteella kyseinen jätinkirkko ajoittuu vuosien 2000−2500 eaa. paikkeille. Myös Pirttivaaran ja Pirttihaudankankaan jätinkirkot sopivat maankohoamisen (55−60 metrin korkeudella nykyisestä merenpinnasta) perusteella samalle aikakaudelle. Pirttihaudankankaan jätinkirkon liepeiltä on lisäksi löydetty kyseisen aikakauden pienoistaltta. Pikku jakenaron jätinkirkko sijaitsee edellisiä hieman ylempänä eli 79 metriä merenpinnasta, minkä perusteella se voisi olla hieman muita vanhempi, eli rakennettu varhaiskampakeraamisella ajalla. Jätinkirkot liittyvät ilmeisesti alueella kivi­kaudella harjoitettuun suurisuuntaiseen hylkeenpyyntiin. Tätä oletusta tukee kaivauksissa Kettukankaalta löydetty hylkeen sormiluu.Aulis Forssin juttu sanomalehti Raahelaisessa 4,9,1999.

Pronssikausi Saloisista ja sen lähikunnista on tähän mennessä löydetty vain muutama pronssiesine Tervakankaalta. Nekin on ajoitettu rautakauteen. Ilmeisesti siirtyminen pronssin käyttöön tapahtui hyvin hitaasti. Esineellinen kulttuuri säilyi pitkään lähes kivikautisena, sillä pronssi oli kallista tuontitavaraa. Pronssikauteen ajoitettua keramiikkaa ja kiviesineitä on Saloisista kyllä löytynyt, ja niiden perusteella voidaan päätellä asutuksen jatkuneen katkeamattomana kivikauden jälkeenkin.

Rautakausi Varhaisrautakausi on vähälöytöinen Saloisten seudulla, kuten myös muualla Suomessa. Pronssikauden lopulla ilmasto kylmeni, ja ilmeisesti sen seurauksena asutus taantui. Löydösten vähäisyys voi johtua myös siitä, että olisi siirretty käyttämään maatuvia raaka-aineita. Naapurikunnasta Vihannista löydetty noin vuoteen 80 eaa. ajoitettu reen­jalas todistaa kuitenkin asutuksen alueella jatkuneen. Myöhemmin rautakauden kuluessa asutus jälleen vahvistui. Saloisten tärkein rautakautinen löytöpaikka on Tervakankaan kalmisto ja asuinpaikka Leinoperällä, josta on löydetty muun muassa kaksi pronssista rannerengasta, jotka on ajoitettu 400−700-luvulle jaa. Tervakankaalta on löydetty myös alueen varhaisimmat viitteet pienimuotoisesta viljanviljelystä. Pääelinkeinona on kuitenkin edelleen ollut metsästys ja kalastus. Rautakaudelle saattaa ajoittua myös Ketunperän Kivirakankankaan pyyntikuoppa-alue, tosin kuoppapyyntiä on harjoitettu myös historiallisella ajalla. Rautakauden lopulta Saloisista ei ole tähän mennessä tehty löytöjä.

Salo keskiajalla

Ensimmäiset kylät Vanhimmat kantakylät Salo ja Savolahti sijaitsivat suurella metsäisellä niemellä, jonka kannas yhdisti mantereeseen. Savolahden kylä oli niemen pohjoisrannalla ja Salonkylä niemen etelärannalla. Salonkylän eteläpuolella työntyi sisämaahan pitkä ja kapea Salonlahti, joka nykyisin on maan­kohoamisen johdosta kuivunut. Salonlahden rannalla seisoivat pitäjän vanhimmat keskiaikaiset tilat Juusola ja Hannuksela, jotka olivat varhaisimmassa vaiheessa yhtä suurta tilaa ja joista käytettiin eräissä asiakirjoissa nimeä Salo (Salw). Varhaisimman sataman oletetaan olleen jossain Salonlahden pohjoisrannalla. Salo oli tuohon aikaan tunnettu satamastaan ja Olavinpäivän markkinoista.

Keskiajan kuluessa satama siirtyi Salonlahden mataloitumisen vuoksi niemen pohjoisrannalle Satamakankaalle ja Markkinaniemelle. Seurakunnan puinen kirkko oli Salonlahdensuulla sijainneella Kirkkoluodolla. Nykyisin Kirkkoluoto on jo kuivalla maalla, ja valtatie 8 kulkee sen halki. Vanhalla kirkonpaikalla on pieni muistokivi. Salon kappeliseurakunta perustettiin 1320-luvulla Pietarsaaren alaiseksi kappeliseurakunnaksi. Aikaisemmin luultiin, että vanhin Saloa koskeva asiakirja olisi kuningas Maunu Eerikin­pojan kymmenyskirje, joka on päivätty 23. elokuuta 1329. Siinä Salon ja Kemin asukkaat määrätään maksamaan kymmenys­verot kirkolle. Uudempi tutkimus on osoittanut kirjeen olevan väärennös 1470-luvulta. Keminmaan Valmarinniemen kaivaukset ovat kuitenkin osoittaneet Kemin seurakunnan olleen toiminnassa jo vuonna 1323, joten on todennäköistä että kymmenyskirje myöhäisestä alkuperästään huolimatta osoittaa oikean perustamisvuosikymmenen sekä Salon että Kemin seurakunnille.

Keskiajalla sai alkunsa myös pitäjän eteläinen kantakylä Piehinki, joka sijaitsee Piehinkijoen rannalla. Varakkain talo oli ilmeisesti eräs Maanherra-niminen tila, jota isännöi vuonna 1548 Antti Pietarinpoika. Hänen setänsä Erkki Ollinpoika oli Marjaniemen isäntänä. Muita mahdollisesti jo keskiajalla perustettuja tiloja ovat Rautio, Haapajoki ja Puusti eli nykyinen Ranta-Sippala.

Pähkinäsaaren rauha ja Pohjois-Pohjanmaa Vuonna 1323 solmittiin Ruotsin ja Novgorodin välillä Pähkinäsaaren rauha. Rauhansopimuksen mukaan raja päättyi Patajokeen (Petajokeen) ja Kainuun­mereen. Kainuunmerellä tarkoitetaan Pohjan­lahtea. Pata- tai Petajoesta tutkijoilla on kaksi näkemystä. Toisen mukaan se olisi Patti­joki, josta vuoden 1570 maakirjassa käytetään kirjoitusasua Pathajåkij. Toisen näkemyksen mukaan raja olisi päättynyt Pyhä­joen eteläpuolella virtaavaan Petäjäisojaan, joka on ilmeisesti vanhan karjalaisten nautinta-alueen eteläraja. Pohjois-Pohjanmaa oli kuulunut vanhastaan karjalaisten etupiiriin. Se tunnettiin Novgorodissa nimellä Semidesatskaja Korela, mikä on aiemmin suomennettu Seitsemän kymen Karjalaksi. Valtakunnan rajan kulkeminen pitäjän läpi ei kuitenkaan todellisuudessa liene paljon vaikuttanut asukkaiden jokapäiväiseen elämään, sillä Ruotsi ei käytännössä noudattanut sitä, eikä sitä myöskään merkitty maastoon.Raahen tienoon historia I, Pekka Toivanen, Aulis Forss 1990.Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia II, Armas Luukko 1954.

Pitäjän synty Itsenäinen kirkkopitäjä Salosta tuli vuonna 1407. Salon kirkkopitäjä ulottui etelässä Kala­joen ja Lesti­joen välillä olevaan Siiponjokeen asti. Pohjoisessa kirkkopitäjään kuului Siikajoki, tosin Pohjanmaan pappisluetteloissa myös Liminka luetaan Saloon kuuluvaksi. Kyseinen asiakirja on kuitenkin laadittu vasta 1600-luvulla ja osoittautunut epäluotettavaksi. Hallinnollisesti Limingan tiedetään kuuluneen Iin hallintopitäjään, joten on todennäköistä että se kuului siihen myös kirkollisesti. Hailuodon saari luettiin myös Saloon kuuluvaksi. Idässä Salo ulottui pitkälle sisämaahan aina Oulu­järvelle asti. Tarkkaa itärajaa ei ollut pitäjälle tässä vaiheessa vielä määritelty. Hallintopitäjänä Salosta käytettiin aluksi nimeä Ranta. Rannan hallintopitäjä perustettiin vuonna 1407. Se käsitti laajat neljänneskunnat, Iin, Limingan, Salon ja Kala­joen. Lisäksi alkuvuosina hallintopitäjään luettiin myös Kemi.

Salon ensimmäisen kirkon tuhosivat venäläiset vanhan vihan aikana 1490-luvulla. Kirkosta onnistuttiin kuitenkin pelastamaan Neitsyt Marian sekä kirkon suojelus­pyhimyksen Pyhän Olavin alttari­kaapit veistoksineen, jotka ovat nykyisin nähtävillä Saloisten nykyisessä kirkossa. Myös kirkonkello piilotettiin venäläisiltä. Se upotettiin Pitkäjärveen, mutta sitä ei enää myöhemmin löydetty sieltä. Nykyisin ei varmuudella tiedetä, mitä järveä Pitkäjärvellä tarkoitettiin. Uusi kirkko rakennettiin samalle paikalle Kirkkoluodolle ilmeisesti 1490-luvun lopulla. Se oli tyypillinen keskiaikainen puurakenteinen tukipilarikirkko, jonka päädyssä oli korkea terävähuippuinen torni. Keskiajalla Salon seurakunnalla oli vain yksi pappi kerrallaan. Kaksi heistä tunnetaan nimeltä, Pietari Jaakonpoika 1430-luvulta ja Hans Nicolai 1470-luvulta.

Fordellit ja muut suursuvut Keskiajan lopulla Salon pitäjän mahtisukuna olivat pietarsaarelaislähtöiset Fordellit, joiden omistuksessa oli useita taloja mm. Juusola, Hannuksela ja Tokola. Juusola ja Hannuksela olivat olleet aiemmin jonkin aikaa itsensä valtionhoitaja Sten Sturen omistuksessa yhtenä tilana. Sten herra myi tämän tilan, josta käytettiin tässä yhteydessä nimeä Salo, Pietarsaaren Pirilössä asuvalle Jöns Fordellille. Jönsin vävy Olli Torkkelinpoika asui Juusolaa ollen näin Jönsin palveluksessa. Oletettavasti hän oli tullut Saloon jo Sten Sturen edusmiehenä. Olli Torkkelinpojan pojat Juuso, Olli ja Hannu olivat myöhemmin 1500-luvulla pitäjän mahtimiehiä. Juusola sai nimensä Juuson mukaan ja Juusolasta erotettu Hannuksela Ollin pojan Hannun mukaan. Kolmas veljeksistä Hannu Ollinpoika asui Tokolassa. Juusolan isännät toimivat pitäjän nimismiehinä useamman sukupolven ajan. Ollinpoikien naapureina asuneet Simo ja Olli Fordell olivat ilmeisesti samaa sukua. Muita Salonkylän tuon aikakauden suuria tiloja olivat Honka, Orava, Siniluoto ja Kulju, jotka kaikki perustettiin viimeistään 1500-luvulla. Savolahden merkittävimpiä taloja olivat Pietari Långin eli Lankin talo sekä Niemelä, Junnila, Similä ja Ollinsaari.

Keskiajan talous Keskiajalla Salossa pellot olivat pieniä. Keskimääräinen peltoala taloa kohti oli noin 0,71 ha. Pääviljalaji oli ohra. Myös ruista viljeltiin. Salolaiset harjoittivat myös kaski- eli huhtaviljelystä, mistä muistona ovat palo-sanan sisältävät paikannimet, kuten Palonkylä. Keskiajalla karjan hoito oli maanviljelyä tärkeämpää. Eränkäynnillä oli tärkeä asema vielä keskiajan salolaisten elämässä. Pyydettiin metsän eläimiä, talvella hylkeitä ja kalastettiin. Tärkeintä varsinaisen Salon rantakylille oli merikalastus. Salo tunnettiin myös markkinapaikkana. Pitäjän nimikkopyhimyksen Pyhän Olavin messun yhteydessä 29. heinäkuuta järjestettiin jokavuotiset Olavinpäivänmarkkinat. Keskiajan salolaiset olivat myös merenkulkijoita purjehtien mm. Tukholmaan.

1500-luku Uskonpuhdistus 1500-luvun tärkein tapahtuma oli uskonpuhdistus, joka kosketti Saloa ensisijaisesti taloudellisesti. Västeråsin valtio­päivillä vuonna 1527 tehdyllä päätöksellä kirkolliset verot siirrettiin kruunulle. Vuonna 1532 kannettiin Pohjanmaalla ns. kellovero, jossa jokainen seurakunta joutui luovuttamaan kellonsa kruunulle tai lunastamaan sen rahalla. Salo maksoi tätä veroa 60 markkaa, josta tutkijat ovat päätelleet seurakunnan omistaneen enemmän kuin yhden kellon. Keskiaikaiset veistokset ja krusifiksit jäivät edelleen koristamaan kirkkoa. Vanhat papit ja kirkonpalvelijat jatkoivat viroissaan ja uuden opin omaksuneet siirtyivät virkoihin vasta myöhemmin vanhojen vähitellen poistuttua työelämästä.

Asutuksen kasvu