Homeeriset hymnit (, myös ) ovat antiikin kreikkalainen kokoelma hymnejä, jotka on osoitettu eri jumalille ja kirjoitettu heksametrimuodossa. Hymnejä on yhteensä 33, ja ne on laitettu virheellisesti Homeroksen nimiin jo ensimmäisissä niihin viittaavissa lähteissä. Niiden todellisia kirjoittajia ei tunneta.West, Martin L.: ”Homeric Hymns: Introduction”. Teoksessa Homeric Hymns 2003, s. 3–22.

Hymnejä kutsutaan ”homeerisiksi”, koska ne on kirjoitettu samassa murteessa ja mittamuodossa kuin Ilias ja Odysseia, vaikka niiden alkuperä, luonne ja esitysyhteydet vaihtelevat. Vanhimmat hymnit ajoittuvat 600-luvulle eaa., ja ne ovat eräitä vanhimpia kreikkalaisen kirjallisuuden merkkiteoksia. Vaikka suurin osa hymneistä on kirjoitettu 600–500 luvulla eaa., muutamissa on selviä merkkejä hellenismin vaikutuksesta, ja myöhäisin eli Hymni Areelle ajoittuu mahdollisesti vasta myöhäisantiikin aikaan.

Kukin hymni on omistettu jollekin kreikkalaisen mytologian jumalalle tai useammalle yhteenkuuluvalle jumalalle. Kokoelmaan kuuluu viisi pitkää hymniä (Dionysokselle, Demeterille, Apollonille, Hermeelle ja Afroditelle), kaksi keskipituista hymniä sekä useita hyvin lyhyitä hymnejä. Hymnejä pidetään pääasiassa kirjallisina ja panhelleenisinä, mutta ne puhuttelevat jumalia suoraan ja liittyvät vaihtelevasti myös kulttikäytäntöihin.

Historia Runojen synty

Niin kutsutut Homeeriset hymnit on kokoelma prooimion () -runoja eli hymnimäisiä jumalille osoitettuja puhutteluja. Tutkimuksessa on erotettu kaksi päätyyppiä: lyhyet hymnit, joita käytettiin epämuodollisina alkusoittoina esimerkiksi pitotilaisuuksissa, ja pidemmät, itsenäiset hymnit, jotka muistuttavat kilpailutilanteissa esitettyjä eeppisiä rapsodioita. Näin homeeriset hymnit eivät olleet varsinaisia kulttilauluja, jotka yleensä esitti khoros tai jotka liittyivät samaan aikaan suoritettuihin rituaaleihin. Osa hymneistä liittyy kuitenkin selvästi joihinkin tiettyihin uskonnollisiin juhliin.

Termi prooimion tarkoittaa sitä, mikä edeltää varsinaista kertovaa teemaa (). Rapsodeilla oli tapana aloittaa esityksensä tällaisilla puhutteluilla, kun he esittivät eeppistä runoutta muodollisissa tilanteissa. Myös hymnien vakiintunut lopetuskaava viittaa siihen, että rapsodit esittivät niitä ennen varsinaista eeposta musiikkikilpailuissa ja juhlissa. Tällaiseen käytäntöön viitataan jo Homeroksen Odysseiassa, jossa Demodokos, aloittaessaan kertomuksen Troijan hevosesta, ”alkoi jumalasta”. Myös Hesiodoksen Jumalten synty ja Työt ja päivät alkavat hymneillä, joita seuraa siirtymä varsinaiseen aiheeseen. Antiikin lähteet kertovat lisäksi, että Homeroksen Iliaasta tunnettiin versio, jossa oli esipuheena hymni muusille ja Apollonille. Muun muassa Pindaros ja Pseudo-Plutarkhos kuvaavat tapaa, jossa jumalia kunnioittava hymni edelsi Homeroksen tai muiden runoilijoiden teoksia.Pindaros: Nemea 2.1–5; Pseudo-Plutarkhos: Musiikista (De musica) 6, 1133c.

Thukydides kutsuu Hymniä Apollonille nimenomaan nimityksellä prooimion, ei hymnos (), ja samaa nimitystä käytetään myös Sokrateen vankilassa sepittämästä Apollon-esirukouksesta. Vasta myöhemmät kirjailijat ja käsikirjoitukset antoivat kokoelmalle nimen Homeeriset hymnit. Thukydides piti Hymniä Apollonille Homeroksen teoksena, eikä muille hymneille mainita antiikin lähteissä tekijöitä. Toisaalta eräs Homeroksen elämäkerta välittää vanhan tutkijamielipiteen, jonka mukaan vain Ilias ja Odysseia olivat aidosti Homeroksen, ja hymnit olivat muuta alkuperää. Nykytutkimus onkin osoittanut kielen, politiikan ja maantieteen perusteella, että hymnit ovat eri tekijöiden tuotantoa, syntyneet eri paikoissa ja eri aikoina, todennäköisesti myöhäiseltä 600-luvulta eaa. aina ainakin 400-luvulle eaa. saakka. Tekijöiden nimiä ei antiikin aikana kirjattu, koska rapsodit eivät yleensä vaatineet yksilöllistä tekijyyttä vaan näkivät runouden periytyvänä traditiona, jota homeridit katsoivat saavansa Homerokselta.

Hymnien tekijät ovat tunteneet hyvin Iliaan ja Odysseian ja Hesiodoksen tuotannon, ja toisinaan myös toiset hymnit, mikä on luonnollista ammattimaisen rapsodiperinteen piirissä. Useimmat hymnit on todennäköisesti laadittu tiettyä esitystilannetta varten, kuten uskonnolliseen juhlaan, ja joissakin runoissa paikallinen yhteys on selvästi havaittavissa. Hymni Demeterille liittyy läheisesti Eleusiin mysteereihin, ja Hymni Apollonille kuvaa elävästi Deloksella vietettyä juhlaa, jossa runoilija esiintyy. Joissakin tapauksissa esittäjä kilpaili palkinnosta, kuten Hymnissä 6 Afroditelle, jossa runoilija rukoilee Afroditelta voittoa ja laulun ohjausta.

Tekstihistoria

Pindaroksella ja Thukydideellä olevat viittaukset osoittavat, että prooimion tunnettiin hyvin omana lajinaan 400-luvulla eaa. ja että osa tällaisista esirunoista oli laajassa käytössä. On mahdollista, että jo varhain oli olemassa kokoelmia Homeroksen hymneistä, mutta ennen aleksandrialaisten tekstikriitikoiden aikaa ei todennäköisesti vallinnut yksimielisyyttä siitä, mitkä runot kokoelmaan kuuluivat tai missä järjestyksessä. Ensimmäiset varmat maininnat hymneistä kokoelmana ovat Filodemoksella ja Diodoros Sisilialaisella 100-luvulla eaa., ja niiden taustalla saattoi olla Apollodoroksen aiempi tutkimus. Näyttää siltä, että heidän tuntemansa kokoelma vastaa pääosin meille säilynyttä, ja että ”standardieditio” syntyi Aleksandriassa. Toimitustyön jälkiä näkyy siinä, että tekstiin on paikoin jätetty rinnakkain vaihtoehtoisia säemuotoja, mikä viittaa eri rapsodiperinteiden yhteensovitteluun.

Hymnit eivät vaikuta olleen antiikin aikana laajalti luettuja, tai ainakin ne jäivät sivuun suhteellisen varhain, sillä niihin on vain vähän viittauksia, niistä on säilynyt vain muutamia papyruskatkelmia ja niiden keskiaikainen käsikirjoitustraditio on heikko. Kaikki säilyneet käsikirjoitukset ovat myöhäisiä, teksti on paikoin pahoin turmeltunut, ja säkeitä on kadonnut tai mennyt sekaisin. Myöhäisantiikissa tai varhaiskeskiajalla homeeriset hymnit koottiin samaan koodeksiin Orfeuksen, Prokloksen ja Kallimakhoksen hymnien kanssa. Tällöin tapahtui myös virhe, jossa Prokloksen Hymni Areelle siirtyi osaksi homeeristen hymnien kokoelmaa.

Käsikirjoitusperinne jakautuu selvästi kahteen haaraan: Moskovan käsikirjoitukseen M ja kaikkiin muihin, jotka polveutuvat kadonneesta arkkityypistä Ψ. M säilyttää ainoana Hymnin Demeterille, ja olisi säilyttänyt myös pitkän Hymnin Dionysokselle, ellei osa lehtiä olisi kadonnut. Ψ puolestaan edustaa muuta traditiota ja jakautuu edelleen useisiin käsikirjoitusperheisiin, mikä kertoo tekstihistorian monivaiheisuudesta ja ongelmallisuudesta.

Homeeriset hymnit on suomennettu (1996), mutta suomennos perustuu muinaiskreikan sijasta nykykreikkalaiseen tekstiin.Soupios, Anna-Marja: ”Lukijalle”. Teoksessa Homeeriset hymnit 1996, s. 7.

Sisältö

Homeeristen hymnien kokoelma muodostuu kolmesta­kymmenestä­kolmesta heksametrimitassa kirjoitetusta prooimion-runosta. Hymnit ylistävät lähes kaikkia olympolaisia jumalia. Osa on omistettu puolijumalille (Herakles, Asklepios, dioskuurit) tai ei-olympolaisille jumalille (Helios, Selene, Ge, Hestia).

Hymnien pituudet vaihtelevat huomattavasti. Viisi hymneistä (Dionysokselle, Demeterille, Apollonille, Hermeelle ja Afroditelle) on hyvin pitkiä, ja joidenkin kohdalla pituus ylittää 500 säettä, jolloin ne ovat pituudeltaan verrattavissa jo Homeroksen eeposten yksittäisiin lauluihin. Lisäksi kokoelmassa on kaksi keskipituista hymniä (toinen Dionysokselle sekä Panille). Suurin osa hymneistä on kuitenkin lyhyitä, usein alle kahdenkymmenen säkeen mittaisia, ja lyhimmät ovat vain kolmen–neljän säkeen mittaisia. Hymnistä Dionysokselle on säilynyt vain merkittäviä katkelmia.

Rakenne

Hymnit noudattavat jumalille omistettujen hymnien kolmiosaista rakennetta: invokaatio, palvonta ja rukous. Pidemmissä hymneissä keskiosa on laajennettu rapsodisen kertovan runouden tapaan. Niille on ominaista laaja kertomus jumalan syntymästä tai merkittävästä myytistä. Lyhyet hymnit tyytyvät tiivistettyihin viittauksiin jumalan toimialoihin tai tunnusomaiseen toimintaan. Osa niistä on selvästi katkelmia pidemmistä runoista, kuten Hymnistä Demeterille, Hymnistä dioskuureille tai Hymnistä Hermeelle, tai Hesiodoksen Jumalten synnystä.

Aloitus ja lopetus

Hymnien alkuperäinen esipuheluonne käy ilmi niiden sisällöstä: hymnit alkavat tyypillisesti jumalan puhuttelulla, ja ne päättyvät jäähyväisiin, usein jumalan suosiota pyytäen. Alussa voidaan vedota muusien apuun, tai rapsodi ilmoittaa suoraan ”laulavansa” tai ”alkavansa laulaa” jumalasta, minkä jälkeen seuraa jumaluutta luonnehtiva kuvaus tai kertomus. Loppukaavassa jumalaa tervehditään ja pyydetään iloa, suosiota tai menestystä; toisinaan päätös viittaa esitystilanteeseen, kuten kilpailuun tai vuosittaiseen juhlaan. Usein lopussa luvataan siirtyä toiseen lauluun, joka voi olla joko uusi hymni tai myöhempi eepillinen esitys.

Keskijakso

Pitkät hymnit rakentuvat eepillisen tyylin mukaisiksi kertomuksiksi, jotka voivat käsitellä jumalan syntymää, tämän kultin perustamista ja vakiintumista tai jotakin tämän luonnetta määrittävää tapausta. Rakenne etenee esityksen aikana minä-muotoisesta aloituksesta kolmannessa persoonassa esitettyyn kuvaukseen ja lopulta suoraan jumalalle osoitettuun puhutteluun, mikä antaa vaikutelman jumalan läsnäolosta ja epifaniasta. Hymnit toimivat näin välittäjinä runoilijan, yleisön ja jumalan välillä ja tarjoavat teologisen kuvan kreikkalaisista jumalista: heidän ominaisuuksistaan, vaikutuspiireistään ja suhteestaan ihmisiin. Kuten homeerinen epiikka, hymnit esittävät jumalat sekä majesteettisina että inhimillisinä ja säilyttävät panhelleenisen luonteensa välttäen liiallista paikallisten kulttien korostamista.

Esimerkiksi Hymni Apollonille käsittelee jumalan kahta keskeistä elämänvaihetta, syntymää Deloksella ja valloituksellista saapumista Delfoihin, yhdistäen näin hänen tärkeimmät toimintapaikkansa. Hymni Demeterille kertoo Persefonen ryöstöstä, Demeterin aiheuttamasta nälänhädästä ja siitä, kuinka tyttären vuosittain toistuva osittainen paluu johtaa Eleusiin mysteerien perustamiseen ja viljelyksen palautumiseen. Pitkät hymnit hahmottavat olympolaisten jumalten tehtäväalueiden jakautumisen Zeuksen vallan alla, ja niiden laaja kertova rakenne sekä kolmannessa persoonassa kirjoitettu tyyli erottavat ne perustavasti lyyrisistä hymneistä, jotka ovat lyhyempiä ja puhuttelevat jumalaa suoraan.

Luettelo hymneistä

Homeeriset hymnit ovat:

Hymni 1 Dionysokselle () Hymni 2 Demeterille () Hymni 3 Apollonille () Hymni 4 Hermeelle () Hymni 5 Afroditelle () Hymni 6 Afroditelle () Hymni 7 Dionysokselle () Hymni 8 Areelle () Hymni 9 Artemiille () Hymni 10 Afroditelle () Hymni 11 Athenelle () Hymni 12 Heralle () Hymni 13 Demeterille () Hymni 14 Jumalten Äidille () Hymni 15 Herakleelle () Hymni 16 Asklepiokselle () Hymni 17 dioskuureille () Hymni 18 Hermeelle () Hymni 19 Panille () Hymni 20 Hefaistokselle () Hymni 21 Apollonille () Hymni 22 Poseidonille () Hymni 23 Zeukselle () Hymni 24 Hestialle () Hymni 25 muusille ja Apollonille () Hymni 26 Dionysokselle () Hymni 27 Artemiille () Hymni 28 Athenelle () Hymni 29 Hestialle () Hymni 30 Gelle (Maalle), kaiken äidille () Hymni 31 Heliokselle () Hymni 32 Selenelle () Hymni 33 dioskuureille () (Hymni muukalaisille) ()

Hymnien järjestys kokoelmassa voi vaikuttaa satunnaiselta, mutta se ei ole sitä täysin, vaikkakaan sitä ei ohjaa mikään yksi selkeä periaate. Pitkät hymnit ovat alussa, lyhyemmät seuraavat, joskin esimerkiksi Hymni Panille rikkoo kaavaa. Lisäksi jumalia on ryhmitelty ajoittain temaattisesti: ensin jumalattaria, sitten jumaliksi korotettuja sankareita, myöhemmin kosmisia jumaluuksia ja lopuksi dioskuurit erityisessä merkityksessään.

Pitkät hymnit

Hymni 1 Dionysokselle