Diakonissalaitos, virallisesti Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr (HDL), on yleishyödyllinen säätiö, joka tukee heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Diakonissalaitos toimii Suomessa ja 13 muussa maassa. Se on keskittynyt auttamaan haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, kuten lapsia, nuoria, perheitä, liikkuvaa väestöä ja maahantulijoita.
Historia
1867–1899
1860-luvulla Helsingissä elettiin katovuosia, jolloin ihmiset kärsivät sekä nälästä että kulkutaudeista. Vuonna 1867 Diakonissalaitoksen perustanut aristokraatti ja kahdesti leskeksi jäänyt Aurora Karamzin (1808–1902) oli lunastanut samana vuonna itselleen Träskändan kartanon isäpuolensa kuoltua. Kartanoon hakeutui monia nälkäisiä ja sairaita. Yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta Karamzin oli kiinnostunut 1840-luvulla. Matkoillaan Euroopassa hän tutustui sairaaloihin ja hyväntekeväisyyslaitoksiin, esimerkiksi Reininmaalle pastori Fliednerin perustamaan Kaiserwerthin diakonissalaitokseen. Muutettuaan Suomeen Karamzin rahoitti Helsingin Naisyhdistyksen ylläpitämää sopankeittolaitosta, naisille suunnattuja työtupia, lastenseimiä ja orpolastenkotia. Karamzin oli kiinnostunut myös käytännön sairaanhoidosta. Laitoksen perustajajäseniin kuului myös arkkiatri Otto E. A. Hjelt.
Helsingin Diakonissalaitos avattiin vuonna 1867 vuokratiloihin Linderien talossa Unioninkadulla. Diakonissalaitoksen ensimmäisenä johtajana toimi Amanda Cajander, ensimmäinen suomalainen diakonissa. Aluksi laitos toimi kulkutautisairaalana varattomille naisille ja näiden lapsille. Laitos koulutti työntekijänsä ammattiinsa. Naisten ammatillinen kouluttaminen oli uutta, sillä vasta vuonna 1863 seminaariin oli hyväksytty opiskelemaan ensimmäinen nainen. Ensimmäinen diakonissa, Emma Wichman, valmistui laitokselta vuonna 1873. Kriitikot vertasivat laitoksen toimintaa luostariin muun muassa yhtenäisten pukujen, kovan työmäärän ja hierarkian vuoksi. Laitos tarjosi sairaanhoitajille koulutusta, jota ei muuten ollut tarjolla. 1870-luvulla SPR:n edeltäjä ja Diakonissalaitos varustivat yhdessä ambulanssin, jolla laitoksen sisaret menivät auttamaan Venäjän ja Turkin välisen sodan uhreja.
Vuonna 1875 Karamzin osti Diakonissalaitokselle oman talon Katajanokalta. Vuonna 1885 Karamzin esitteli laitostaan keisari Aleksanteri III:lle ja keisarinna Maria Fjodorovnalle. Kun laitoksen tilat alkoivat käydä ahtaaksi, uuden taloryhmän rakentamiseen alettiin kerätä lahjoituksia. Rakentamista varten otettiin myös lainaa.
Diakonissalaitoksesta valmistuneita sisaria työskenteli laitoksen lisäksi myös seurakunnissa ja kunnissa. Träskändan päärakennus paloi vuonna 1888. Koska Aurora Karamzin ei halunnut rakennuttaa uutta päärakennusta, hän myi tilan ja käytti saamiaan varoja Diakonissalaitoksen uudisrakentamiseen. Helsingin Eläintarhassa sijaitsevan taloryhmän rakennustyöt valmistuivat vuonna 1897. Kallion kaupunginosassa oli oma sairaala, kirkko ja sisarkoti.
1900–1959 Diakonissalaitos siirtyi Alppikadulle, alueelle, jota pidettiin maineeltaan epämääräisenä. Siellä valtava rakennus herätti ihmetystä: se oli peräti 123 metriä pitkä ja sisälsi esimerkiksi hissin, vesiklosetin ja keskuslämmityksen. Myös Keski-Euroopasta inspiraatiota saanut rakennustyyli poikkesi lähialueen matalista puutaloista. Aurora Karamzin menehtyi vuonna 1902.
Diakonissalaitoksen sisaret työskentelivät muun muassa vuonna 1904 Helsinkiin perustetussa Keuhkotautisten huoltolassa. Keuhkotautisia lapsia ei hoidettu missään, joten vuonna 1910 hyväntekijä Constance Montgomery ja huoltolassa työskennellyt sisar Elin Wegelius avasivat hoitokodin heille. Kodista kehittyi Pitäjänmäen lastenkoti.
Yhteiskunnassa köyhyyttä pidettiin ihmisten omana syynä myös lasten kohdalla. Vaikka kuntien olisi pitänyt perustaa lastenkoteja, käytännössä niitä hoitivat lähinnä aatteelliset ja uskonnolliset organisaatiot. Köyhäinhoitolain myötä köyhäinhoidon tehtävät siirtyivät lopullisesti kunnille vuonna 1923.
Vuonna 1926 Diakonissalaitos alkoi valmistaa ehtoollisleipää eli öylättiä sisar Aino Miettisen aloitteesta. Ehtoollisleivän kuvituksen, krusifiksin, kaiversi Ebba Masalin.
Rinnekodin perustaminen kehitysvammaisille lapsille oli uusi yhteiskunnallinen avaus. Se alkoi toimia vuonna 1927, kun Diakonissalaitoksen sisaret ottivat hoidettavakseen kaksi kehitysvammaista poikaa, Maurin ja Martin. Rinnekoti sijaitsi J. Westerlundin vuosina 1889–1890 suunnittelemassa Linnunlaulun huvilassa.
Helsingin Diakonissalaitoksen Sairaanhoitajakoulu (nykyisin Suomen Diakoniaopisto) avattiin vuonna 1932.
Osa Diakonissalaitoksen sisarista, esimerkiksi sisar Aino Miettinen, alkoi vaatia jo 1930-luvulla uudistuksia eli enemmän itsenäisyyttä, normaalia palkkaa ja työaikaa. Vuonna 1941 laitoksen johtaja Elsa Wennervirta, entinen johtaja Hanna Masalin ja Aino Miettinen laativat ehdotuksen laitoksen sääntöjen uudistamisesta. Vuonna 1943 kirkolliskokous päätti, että seurakuntien diakonissoista tulee seurakunnan työntekijöitä, joille alettiin maksaa kuukausipalkkaa. Wennervirran komitean ehdotuksiin palattiin sodan jälkeen vuonna 1946 ja siitä äänestettiin. Suurin osa sisarkunnan vastaajista hyväksyi vanhan järjestelmän, joten sitä ei silloin purettu.
Laitoksen koulutusta uudistettiin 1950-luvulla kahdesti. Vuonna 1952 koulutuksen sisältöä uudistettiin ja 1957 koulutuksen pituus harmonisoitiin 2,5 vuoteen, kuten Suomessa oli tuolloin käytäntönä. Sairaanhoitajakoulun nimeksi tuli Diakonissakoulu.
Vuonna 1957 Rinnekodin toiminta eriytettiin itsenäiseksi Diakonissalaitoksen tytärsäätiöksi.
Vuonna 1958 kirkolliskokous päätti, että seurakuntasisarilla on oikeus eläkkeeseen. Seuraavana vuonna Diakonissalaitoksen sisarkotijärjestelmä purettiin ja diakonissat saattoivat valita roolinsa. B-sisaret olivat tavallisia palkkatyöläisiä, A-sisaret luovuttivat osan tuloistaan laitokselle ja saivat vastineeksi lupauksen loppuikänsä huolenpidosta.
1950-luvun lopussa tuberkuloosin hoito oli kehittynyt ja Pitäjänmäen lastenkotiin alettiin ottaa sosiaalisin syin sijoitettuja lapsia.
1960–1999 Hyvinvointivaltio alkoi voimistua Suomessa 1960-luvulla sosiaalipolitiikan myötä. Diakonissalaitoksen piti miettiä roolinsa uudestaan, kun kaikista ihmisistä alettiin pitää huolta verovaroin. Diakonissalaitos myi Linnunlaulun huvilan Näkövammaisten ammattikoululle.
1980-luvulla Diakonissalaitos omisti parhaimmillaan yli 100 kiinteistöä, joiden joukossa oli muun muassa yksityissairaala, lääkäriasemia, vanhusten palvelutaloja ja lastensuojelulaitoksia. Laitoksen tarjoamasta koulutuksesta tuli osa normaalia ammatillista koulutusjärjestelmää. Osa laitoksen työntekijöistä koki, että maksimaalisen taloudellisen voiton tavoittelusta oli tullut liian tärkeää. Kapinoinnin seurauksena alettiin harjoittaa radikaalidiakoniaa, ja Diakonissalaitos palasi juurilleen, auttamaan ihmisiä, joita hyvinvointivaltion tuki ei tavoittanut. Näitä olivat esimerkiksi narkomaanit, asunnottomat, alkoholistit ja eri syistä syrjäytyneet ihmiset. Työtä alettiin tehdä myös yhteistyössä alan muiden toimijoiden kanssa. Alkoholistien yömajan kävijöiltä oli tähän asti voitu kysyä päihteettömyydestä tai uskonnosta, mutta näistä kyselyistä luovuttiin.
Vuonna 1988 Diakonissalaitos osti Lauttasaaren Tutkimuskeskus Oy:n, josta oli jo aiemmin omistanut kaksi kolmasosaa. Siitä muodostettiin Diacor terveyspalvelut Oy, johon yhdistettiin myös laitoksen muut lääkäriasemat.
1990-luvun laman myötä myös Diakonissalaitoksella käytiin yt-neuvotteluita. Autettavien joukkoon liittyi turvapaikanhakijat ja liikkuva väestö. Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria varten perustettiin Vamos ja kodittomille miehille Alppitupa vuonna 1993. Vuonna 1996 Diakonissalaitos myi Diacorille sairaalansa ja laboratoriotoimintonsa.
2000– thumb|Helsingin Diakonissalaitos HIV-positiivisille narkomaaneille perustettiin palvelukeskus Helsingin Kluuviin vuonna 2000. Jo aiemmin laitos oli perustanut Kurvin huumepoliklinikan Munkkisaareen.
Vuonna 2003 Diakonissalaitoksella oli työntekijöitä ja opiskelijoita yhteensä yli 2000. Alppilassa sijaitsi sairaala, Diakoniaopisto ja Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikkö, kirkko, apteekki, henkilökunnan ja opiskelijoiden asuinrakennus ja hotelli. Lisäksi siellä tarjottiin tukiasuntopalveluita alkoholisteille ja HIV- ja mielenterveyspotilaille.
Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy perustettiin vuonna 2004.
Vuonna 2011 Hoiva Oy perusti ikääntyvien hoitoon ja saattohoitoon keskittyneen sairaalaosaston, Helsingin Diakonissalaitoksen sairaalan, joka lakkautettiin vuonna 2014.
Vuonna 2013 Diakonissalaitoksen asiakkaisiin kuului esimerkiksi Helsingin kaupunki, joka osti siltä palveluja lähes 22 miljoonalla eurolla. Sen työhön kuului esimerkiksi päihde- ja mielenterveystyö, lastensuojelu ja tukiasuntojen tarjoaminen.
Vuonna 2017 Terveystalo osti Diakonissalaitoksen Diacor-terveyspalveluyrityksen. Samalla Diakonissalaitos sai noin kymmeneksen Terveystalon osakkeista. Diakonissalaitoksella oli noin tuhat työntekijää ja satoja vapaaehtoisia.
Kesällä 2019 Diakonissalaitos kertoi yhdistyvänsä Rinnekoti-säätiön kanssa. Rinnekoti oli Suomen suurin yksityinen toimija, joka tarjosi kehitysvamma-alan palveluja. Joulukuussa Diakonissalaitoksen säätiö myi osuutensa Terveystalosta.
Tammikuussa 2020 noin 1100 henkilöä työllistänyt Rinnekoti-Säätiö yhdistettiin Diakonissalaitokseen. Yhdistymistä perusteltiin osaamisen vahvistamisella ja toiminnan tehostamisella. Rinnekoti jatkoi omana liiketoiminta-alueenaan säilyttäen muun muassa oman brändinsä, henkilöstönsä, toimintamallinsa ja toimipaikkansa. Sen lisäksi konserniin kuului myös kaksi muuta toimialaa, Diakonia ja sosiaalinen vastuu ja Diakonissalaitoksen Hoiva Oy. Laitos osti CaritasPalvelut Oy:n.
Helmikuussa 2023 Rinnekoti, Diakonissalaitoksen Hoiva Oy, Caritas Palvelut Oy ja Diakonissalaitoksen lapsille ja perheille tarjotut palvelut yhdistettiin. Aluksi markkinointinimenä käytetystä Rinnekodit-nimestä tuli yhtiön virallinen nimi marraskuussa.
Organisaatio thumb Diakonissalaitoksen konsernin muodostavat Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr ja sen omistama yhteiskunnallinen yritys Rinnekodit Oy. Konserni on omistajana myös Suomen Diakoniaopistossa ja Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Vuonna 2023 Diakonissalaitoksen säätiö tytäryhtiöineen työllisti noin 3 400 ihmistä 14 hyvinvointialueella ja 13 maassa. Konsernin yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 258 miljoonaa euroa. Liikevoitto käytetään kokonaisuudessaan henkilöstön ja asiakkaiden hyvinvoinnin kehittämiseen ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten auttamiseen.
thumb Diakonissalaitoksen pääkortteli on Helsingissä, Kallion kaupunginosasssa Alppikadulla, jossa se on toiminut vuodesta 1897 alkaen. Korttelin laajuus on mahdollistanut lisärakentamisen. Korttelia rajaavat Helsinginkatu, Kolmas linja ja Alppikatu sekä korttelin ja Linnunlaulun huvila-alueen välitse kulkeva jalankulku- ja pyörätie.
Diakonissalaitoksella on toimintaa pääkaupunkiseudun lisäksi myös Lahdessa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Rovaniemellä. Rinnekodilla on kymmeniä toimipaikkoja ympäri Suomea.
Helsingin Diakonissalaitos on SOSTEn jäsen.
Toiminta
Diakonissalaitos on kolmannen sektorin toimija, ja sen tarjoamat palvelut täydentävät kuntien toimintoja sekä hyvinvointiyhteiskunnan palveluja. Diakonissalaitos toimii yhteistyössä esimerkiksi valtion, kuntien ja yritysten kanssa. Lisäksi Diakonissalaitos järjestää kansalaistoimintaa sekä toteuttaa monenlaisia kehittämishankkeita. Diakonissalaitos on erikoistunut vaativien erityisryhmien palveluihin, joita kehitetään yhdessä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Vuonna 2024 konsernin arvoja olivat ihmisarvo, lähimmäisenrakkaus ja vastuullisuus. Laitos kunnioittaa kaikkia uskontoja.
Diakonissalaitos on esiintynyt mediassa esimerkiksi silloin, kun käydään keskustelua syrjäytymisestä, Itä-Euroopan liikkuvasta väestöstä ja asunnottomuudesta, päihteiden käytöstä koituvista ongelmista ja niiden ratkaisemisesta.