Havis Amanda (tutummin Manta) on vuonna 1906 valmistunut ja 1908 Helsinkiin Kauppatorin laidalle pystytetty suihkulähde, jonka keskuksena on kuvanveistäjä Ville Vallgrenin Pariisissa muovailema alastonta naista esittävä hahmo. Kaupungin tilaaman teoksen aihe symboloi merestä nousevaa Helsinkiä. Paljastuksen jälkeen veistoksen nimeksi vakiintui Havis Amanda, mutta ajan mittaan se sai myös useita muita kutsumanimiä.Mononen–Nenonen 2008, s. 43.
Veistos on yksi Helsingin suosituimpia ja tunnetuimpia taideteoksia. Vappuna patsas on ylioppilaiden juhlinnan keskipiste, kun se pestään ja lakitetaan.Anja Olavinen, s. 12. Tapahtuma tunnetaan nimellä ”Mantan lakitus”.
Teos kuuluu Helsingin taidemuseon kokoelmaan. Patsas ja jalusta peruskorjattiin vuosina 2023–2024. Veistos palautettiin paikoilleen 26. kesäkuuta 2024 ja suihkukaivoon kytkettiin vedet 28. elokuuta 2024.
Kuvaus Patsas Patsas kuvaa merenneitoa, joka on päättänyt jättää kotinsa meressä ja astuu maihin. Pronssiin on ikuistettu tilanne, jossa neito on noussut alastomana vedestä ja seisoo kalliopaadella. Vallgrenin ajatuksissa Havis Amanda oli Helsingin ruumiillistuma, joka saa voimaa rantojen aalloista. Teos on Vallgrenin tunnetuin. Patsas on kokonaisuudessaan viisi metriä korkea, ja merenneidon pituus on 2,1 metriä.
Merenneito Havis Amanda on Vallgrenin pariisilaista art nouveau -henkistä tuotantoa, jonka ominaispiirteitä ovat viehättävä ja taiturimainen muovailu. Monumentaalisuudestaan huolimatta Havis Amandassa on katsottu olevan samaa herkkyyttä kuin Vallgrenin pienoisveistoksissa.
Allas ja suihkukaivo Patsasta ympäröivän altaan suunnittelijaa ei tiedetä varmuudella. Eliel Saarinen kuului hankkeen asiantuntijaryhmään, mutta ei ole varmuutta siitä, tekikö Saarinen suunnitelman. On mahdollista, että Vallgren suunnitteli itse myös altaan ja hänen on arveltu saaneen apua arkkitehdiltä ja taiteilijalta Uuno Alangolta.
Allas on veistetty kiillotetusta Vehmaan Uhlun punaisesta Balmoral Red -graniitista. Naishahmoa kohti kurottelevien merileijonien malleina Vallgrenilla olivat luultavasti Pariisin Jardin d'Acclimation -puiston elävät merileijonat. Niiden alkuperäiset kipsiveistokset Vallgren lahjoitti vuonna 1910 Turun taidemuseolle.
Synty, paljastus ja mallit thumb|Gustaf Sandbergin valokuva vasta paljastetusta Havis Amandasta Kauppatorilla.
Ranskassa opiskellut ja siellä jo paljon ansioita kuvanveistäjänä hankkinut Ville Vallgren oli kauan odottanut Suomesta merkittävää patsastilausta. Vihdoin vuonna 1904 Suomen Taideyhdistyksen johto, erityisesti Albert Edelfeltin ja Leo Mechelinin aloitteesta, esitti Helsingin kaupunginvaltuustolle ehdotuksen, että Vallgrenilta tilattaisiin ulkoilmaveistos.
Tilaus tehtiin vuonna 1905. Kirjeessään Porvoon museoyhdistykselle Ville Vallgren kertoo naisfiguurin malleina olleen kaksi 19-vuotiasta pariisitarta, Léonie Tavier ja Marcelle Delquini. Veistos valettiin pronssiin vuonna 1906. Pronssivalu on noin 5 milliä paksu. Vuonna 1907 Havis Amanda oli näytteillä Pariisin taidesalongissa ja ranskalaiset olivat kaavailleet jo sen sijoittamista Champs-Élysées’n varrelle.
Vaikka patsas merileijonineen valettiin Ranskassa, se kuljetettiin Le Havresta laivalla Suomeen osiksi paloiteltuna. Patsaan paljastustilaisuus oli varhain sunnuntaiaamuna 20. syyskuuta 1908 ilman juhlallisuuksia.
Aihe, nimet ja nimitykset thumb|Havis Amanda lännestä.
Sopimuksessa suihkulähteen tekemisestä sen aiheeksi määritellään ”Helsingfors uppstigande ur havet”. Pääfiguurin tuli olla nainen ja myös kalat ja merileijonat mainitaan.Mononen–Nenonen 2008, s. 13. Heti julkistamisen jälkeen veistosta alettiin kutsua Havis Amandaksi ja erityisesti suomen kielellä myös Haaviston Mantaksi ja Kaivo-Mantaksi, myöhemmin tuttavallisesti pelkäksi Mantaksi. Teosta on myös kutsuttu nimillä Merenneito,Otavan Iso Fokus, osa 7 (Sv–Öö), s.v. Vallgren, Ville. Otava 1974. Suolahti, Eino E.: Helsingin neljä vuosisataa 2, s. 310. (2. painos.) Otava 1972. Vallgrenin merenneito, Vedenneito, Neiti Helsinki, Helsinki-neito sekä erityisesti pilakuvien yhteydessä Suihku-Manta, Haaviston Manta tai Havis Manta.Mononen–Nenonen 2008, s. 45. Kartoissa on käytetty nimeä Wallgrenin suihkulähde. Veistosta ympäröivää aukiota on kutsuttu muun muassa Kukkatoriksi. Kaupunkisuunnitteluviraston nimistötoimikunta suosittelee nimeä Havis Amandan aukio.
Voittajaksi nimikiistassa tuli lopulta Vallgrenin itsensä muotoilema ”Havis Amanda”. Ruotsin sana hav tarkoittaa merta ja amanda latinaksi rakastettua, eli kokonaisuudessaan nimi merkitsee ”meren rakastettua”. ”Havis-Amanda oli piika hukkuessaan, mutta syntyi uudelleen merenneidoksi ylenneenä”, Vallgren tarinoi. Vallgrenin itsensä mukaan merestä nousseen naisen hahmo symboloi Helsinkiä ja sen syntyä. Hän itse käytti suihkulähteestä nimityksiä ilmaisuja ”min fontän” ja ”Havis Amanda fontän”. Vallgren ilmoitti myös, että Havis Amandan laillisena isänä hän tuntee olevansa velvollinen antamaan tyttärelleen ohjeita. Nämä hän antoi runossaan ”Till min dotter”.Mononen–Nenonen 2008, s. 51.
Nimi Havis Amanda esiintyi julkisuudessa tiettävästi ensi kerran eräässä pilalehti Fyrenin pakinassa, joka julkaistiin vain muutamaa päivää suihkukaivon paljastamisen jälkeen. Nimen innoittajana on saattanut olla ”Amanda och Herman” -niminen kansanballadi, joka oli tunnettu Uudenmaan rannikkoseudun ruotsinkielisten keskuudessa, myös Vallgrenin lapsuudenmaisemissa Porvoossa. Balladin lopussa Amanda-neito hukkuu myrskyävään mereen. Merta tarkoittavasta hav-sanasta johdettu havis saattaa olla alkujaan Porvoon seudun ruotsinkielisten 1800-luvulla käyttämä murteellinen sana.Mononen, Teija: ”Miten Helsinki-Neidistä tuli Havis Amanda”, Havis Amanda, s. 20–21. (Unioniakseli-teemasarjan esitevihkonen.) Helsingin kulttuurikeskus 2012.
Nimi Havis Amanda tuli entistä tunnetummaksi, kun Viipurissa toiminut saippuatehdas Havi alkoi 1920-luvun lopulla valmistaa Amanda-nimistä saippuamerkkiä, jonka nimi oli ruotsiksi Havis Amanda tvål, ja jonka käärepaperissa käytettiin Vallgrenin luvalla kuvaa patsaasta.
Patsaskiista thumb|Lähikuva yhdestä suihkukaivon altaan reunalla olevasta merileijonasta.
Valmistuttuaan teos herätti ristiriitaisia tunteita ja sysäsi alkuun yhden Suomen ensimmäisistä laajamittaisista kulttuurikiistoista. Liian ranskalaisena ja keimailevana pidetyssä leveälanteisessa naishahmossa ei nähty tippaakaan Suomi-neidon ylevästä ja luonnollisesta kauneudesta. Monissa lehtikirjoituksissa vaadittiin jopa patsaan poistamista julkiselta paikalta. Patsasta koskeva keskustelu alkoi jo kinasteluna sijoituspaikasta, ja ruotsinkielinen kulttuurilehti Nya Argus asettui Kauppatorin puolelle.
Varsinainen mielipiteenvaihto käynnistyi patsaan paljastamisen jälkeen syyskuussa 1908. Lokakuussa Helsingin Suomalainen Seura ja Naisasialiitto Unioni ilmaisivat paheksuntansa Helsingin kaupungin viranomaisille, jotka olivat veistoksen tilanneet. Nähtiin, että ylevän ja puhtaan alastomuuden sijaan Vallgrenin ”naikkonen” yllytti toriyleisöä siveettömiin ajatuksiin naista kohtaan ”pienistä poikapahasista ja rantajätkistä totiseen maalaiskansaan”. Tuoreet naiskansanedustajat näkivät Havis Amandan hyökkäykseksi ajamaansa siveyslainsäädäntöä ja prostituution rajoittamista vastaan.Mononen–Nenonen 2008, s. 32 Naisasialiike vaati Lucina Hagmanin johdolla mielestään rietasta katunaista kuvaavan teoksen poistamista. Alastomuus julkisella paikalla, vaikka taideteoksena, kauhistutti. Hagman paheksui patsasta ”koristuslaitoksena ja säädyttömänä kokottina”.
thumb|upright=0.5|Havis Amanda vuoden 1985 postimerkissä. Naisasialiikkeen kritiikki sisälsi myös arvostelua patsaan tilannutta ”miesklikkiä” kohtaan. Naisten Ääni -lehti valitti: ”Kaiken, mitä taide- ja intelligenssi-aristokratia tuottaa, pitää olla mukisematta kaunista, hyvää ja ensiluokkaista, eivätkä plebeijit saisi sitä siis arvostella.” Miehinen osapuoli kävi vastahyökkäykseen, jossa muun muassa Hufvudstadsbladetin taidekriitikko Gustav Strengell totesi, että ”Vallgrenin ’pronssityttö’ oli tällaiselle yleisölle kuin helmi sioille ja monumentaalisinta koko taideteosasiassa oli naisasianaisten monumentaalinen typeryys”.Mononen–Nenonen 2008, s. 35.
Myös työväenliikkeen lehdistössä julkaistiin kritiikkiä veistoskiistan alussa. Sosialidemokraattisen puolueen Työmies-lehden mielestä Havis Amanda oli ruokoton, ruumiltaan ”kerrassaan ruma” ja asennoltaan ”mitä luonnottomin”. Myös teoksen hinta aiheutti närkästystä: ”Ja vieläpä on tullut tämä maksamaan Helsingin kaupungille 80 000 markkaa; sillä summalla olisi jo voinut pelastaa monta Helsingin neitosta vankilasta ja vaivaistalosta.”Mononen–Nenonen 2008, s. 36.
Patsaskiistan taustalla oli myös jännite suomen- ja ruotsinkielisen sivistyneistön välillä. Ruotsinkieliset liberaalit halusivat antaa Suomesta kuvan modernina, teollistuvana, eurooppalaisena maana, kun taas fennomaanit korostivat suomalais-ugrilaisen erityislaadun merkitystä. Havis Amandan taakse asettuivat alusta asti äänekkäimmin ruotsinkieliset kosmopoliitit, joille Vallgren edusti modernia eurooppalaista kulttuuria. Vastapuolella olivat fennomaanit, joille suihkulähteen nais- ja eläinfiguurit olivat tekijänsä tavoin (Vallgren asui suurimman osan elämästään Pariisissa ja oli Ranskan kansalainen vuodesta 1902 alkaen) ”epäkansallisia” ja ”vieraita keskuudessamme” vailla suomalaista omalaatuisuutta.Mononen–Nenonen 2008, s. 37.
Kulttuurilehti Arguksessa kaksitoista keskeistä suomalaista kulttuurivaikuttajaa – muun muassa Akseli Gallen-Kallela, Eliel Saarinen, Pekka Halonen ja Armas Lindgren – antoi suihkulähteelle siunauksensa ja vaati, että veistosta tulisi arvioida taiteellisin eikä moraalisin perustein.
Alun perin pyrkimyksenä oli saada Helsinkiin eurooppalaista ilmettä ja elävöittää kaupunkikuvaa.
Taide-eliitti, joka tuohon aikaan oli hyvin miesvaltaista, vertasi näkemäänsä italialaisen Botticellin teokseen Venuksen syntymä. Puolustajat painottivat teosta urbaanina metropolin symbolina eikä minään kalevalaisena neitona. Ville Vallgren seurasi kiistaa hämmästyneenä: ”Kysehän on merenneidosta, joka juuri nousee aalloista. On itsestään selvää, että hän sellaisissa olosuhteissa on alaston. Hän kääntyy, luonnollisestikin sanoakseen hyvästit elementille, jonka on jättämässä. – – Jaa-a, minkä minä voin sille, että yleisö Suomessa ymmärtää niin vähän taidetta?”
Lakitusperinne thumb|right|Mantan lakitus vappuna 2005. Perinteen mukaan ylioppilaat lakittavat patsaan suurella valkolakilla joka vuosi vapun aattona. Ensimmäisen kerran lakitus tapahtui joko vuonna 1909 tai joidenkin lähteiden mukaan vuonna 1921. Alkujaan patsas lakitettiin luvattomasti, mikä kuitenkin toistui lähes joka vuosi. Vuodesta 1951 lähtien siihen on ollut virallinen lupa. Keskiyöllä vappuyönä tapahtuneesta lakituksesta muodostui suosittu yleisötapahtuma. Siihen liittyi kuitenkin myös paljon järjestyshäiriöitä, joiden vuoksi tilaisuus siirrettiin vuonna 1978 alkuiltaan, kello 18:aan.
Uudemman tradition mukaan ylioppilaat panevat valkolakin päähänsä vappuaattona kello 18 heti Havis Amandan saatua oman lakkinsa, mutta teekkarit painavat lakin päähänsä edelleen vasta keskiyöllä. 1980-luvulla perinteeseen lisättiin lakitusta edeltävä patsaan pesu. Se on kunniatehtävä, jonka yleensä saavat hoitaakseen ahkerat tapahtuman järjestelijät tai vanhat ylioppilaskunta-aktiivit.
Nykyään pääkaupunkiseudun ylioppilaskunnat vuorottelevat lakittamisessa. Pronssin haurastumisen takia patsaalle kiipeäminen on kielletty vuonna 1990, joten niin lakitus kuin sitä edeltävä Mantan pesu hoidetaan nosturin varassa.
Vuoden 2020 vappuna patsas oli suojattu aidalla koronaviruspandemian aiheuttamien kokoontumisrajoitusten vuoksi, ja lakitus tehtiin virtuaalisesti. Teosta myös vartioitiin vappuaattona ja vappupäivänä.
Juhlinta ja suojelu pienoiskuva|Havis Amandan suojelemiseksi tehty rakenne valmistui vuonna 2025.