thumb|Louhisaaren kartano Zacharias Topeliuksen kirjasarjassa Finland framstäldt i teckningar 1800-luvun puolivälissä. Louhisaari () on Askaisissa nykyisen Maskun kunnan alueella Varsinais-Suomessa sijaitseva kartanolinna. Päärakennusta sekä sivurakennuksia ympäröi englantilaistyylinen puisto, ja kokonaisuus muodostaa yhden Suomen parhaiten säilyneistä kartanomiljöistä. Päärakennus ja sivurakennukset ovat valmistuneet vuonna 1655.
Louhisaari kuului Fleming-suvulle noin vuodesta 1450 vuoteen 1791 ja Mannerheim-suvulle vuodesta 1795 vuoteen 1903. Se on Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin syntymäkoti. Kartano päätyi vuonna 1961 Suomen valtion omistukseen ja Muinaistieteellisen toimikunnan eli nykyisen Museoviraston hallintaan.Kuurne & Frondelius, 2011, s. 12 Päärakennus sivurakennuksineen restauroitiin ja avattiin museoksi sisustettuna yleisölle 1. kesäkuuta 1967.Kuurne & Frondelius, 2011, s. 14
Kenraalikuvernööri Herman Klaunpoika Fleming rakennutti 1650-luvulla valmistuneet Askaisten kirkonLounatvuori & Knapas, 2005, s. 150 ja Louhisaaren linnan.Lounatvuori & Knapas, 2005, s. 86 Louhisaaren patronaattioikeudet lakkasivat viimeisenä kartanona Suomessa vuonna 1910.Alex Snellman: Suomen aateli – yhteiskunnan huipulta uusiin rooleihin 1809–1939, s. 149. Helsingin yliopisto 2014.
Kartano ja kirkko muodostavat valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön.
Louhisaaren kartano ja sen kaksi sukua Louhisaaren kartano on ollut alueen merkittävä maanomistaja, päätilan lisäksi kokonaisuuteen kuului useita sivutiloja. Päätilan pinta-ala 1930-luvulla oli noin 770 hehtaaria. Louhisaarella oli myös torppia, vuonna 1900 niitä oli kahdeksantoista.
Kartanon historiaan kuuluu kaksi merkittävää aatelissukua: Flemingit, jotka omistivat Louhisaaren noin vuodesta 1450 vuoteen 1791 eli noin 340 vuotta ja Mannerheim-suku, jonka hallussa kartano oli runsaan sadan vuoden ajan vuodesta 1795 vuoteen 1903.Kuurne & Frondelius, 2011, s. 61 Ensimmäinen Fleming-sukuinen omistaja oli suomalaissyntyinen aseenkantaja Magnus Fleming, joka solmi avioliiton kartanon omistajan Niilo Hermaninpoika Kurjen tyttären Elin Kurjen kanssa.Kuurne & Frondelius, 2011, s. 5 Fleming-suku luopui kartanosta, kun ”viimeiseksi rikkaaksi Flemingiksi” mainitun hovijunkkari Herman Klaunpoika Flemingin (1734–1789) perilliset joutuivat Flemingin velkojen takia myymään Louhisaaren parin vuoden kuluttua hänen kuolemastaan.Kuurne & Frondelius, 2011, s. 7 Ensimmäinen Mannerheim-sukuinen omistaja oli ruotsalaissyntyinen majuri ja kreivi Carl Erik MannerheimKuurne & Frondelius, 2011, s. 8 ja viimeinen vapaaherratar Vilhelmina Mannerheim (1836–1905), joka oli marsalkka Mannerheimin isän sisar.Kuurne & Frondelius, 2011, s. 11
Vuonna 1932 Louhisaaren kartanon omistajina olivat Oskar ja Naemi Hannus, joille se oli kuulunut vuodesta 1903. Vuonna 1932 kartanoon kuului 759,5 hehtaaria maata, josta puutarhaa oli 2,5 hehtaaria, peltoa 341,3 hehtaaria, metsää 358,2 hehtaaria ja luonnonniittyä 57 hehtaaria. Kotieläiminä oli 23 hevosta, 110 lehmää, viisi sonnia, 23 sikaa, kaksi lammasta ja 105 kanaa.Felix Jonasson, Akseli Kivialho ja K. Kivialho (toim.): Suomen maatilat III, palstat 59 ja 60. Porvoo-Helsinki. WSOY, 1932.
Ympäristö thumb|left|Louhisaaren kunniapihaa ja luoteinen sivurakennus. Louhisaarta lähestyttäessä avautuu eteen pitkälti sama näkymä kuin 1650-luvun lopullakin: kartanoon johtaa pitkä puukuja ja sen päässä avautuu päärakennuksen, toisiinsa nähden symmetristen sivurakennusten ja aidan rajaama niin kutsuttu kunniapiha (). Louhisaaren kunniapiha on ranskalaisten esikuviensa mukaisesti ankaran karu eli vailla mitään istutuksia.Kuurne & Frondelius, 2011, s. 15 Piha on hiekkapintainen ja alun perin sitä rajasi tulosuunnasta sivurakennusten päätyjen kohdalla sijainnut muuri, josta on vielä näkyvissä jäänteitä. Myöhemmin rakennettiin uusi muuri hieman loitommaksi rakennuksista, sen paikkaa merkitsee nykyisen pihahiekan ja nurmikon raja. Kolmannen muurin paikka sijaitsi vielä etäämpänä nykyisen rauta-aidan kohdalla. Aita on rakennettu 1960-luvulla, mallia on otettu ruotsalaisista aidoista. Päärakennuksen ja sivurakennusten väli oli suljettu myös muureilla, jotka nekin on nykyään korvattu aidalla.
Louhisaarentie thumb|Louhisaaren koivukujaa nähtynä kartanolta. Askaisten kirkon ja Louhisaaren välinen Louhisaarentie eli yhdystie 1932 on pituudeltaan runsaat kaksi kilometriä ja tekee niin kutsutun Temppelinmutkan kohdalla 90 asteen käännöksen. Tienvarren puuistutuksista 1600-luvulta ei ole säilynyt tietoja ja alkuperäisiin puihin kohdistuvat oletukset perustuvat Louhisaaren kartanon arvoon ja 1600-luvun yleisiin ihanteisiin. Niiden perusteella Louhisaareen olisi alun perin istutettu tammikuja. Vuodelta 1757 olevassa matkakuvauksessa on mainittu, ettei kartanolla ole tammia, vaikka ne kaunistavat maisemaa ja ovat laivanrakennuksen hyötypuita. Samassa matkakertomuksessa sanotaan, että Nousiaisissa olleen kartanon tammet oli viety isonvihan (1700–1721) aikana, joten Louhisaaren tammet olisivat voineet kokea saman kohtalon. Myös suurina nälkävuosina vuosien 1696 ja 1697 välinen talvi oli poikkeuksellisen kylmä ja alkuperäinen puusto olisi voinut paleltua silloin. Nykyään Louhisaarentien varressa Temppelinmutkan kohdalla ja myös muissa maisemakohdissa on hyvin vanhoja tammia, joiden ikää ei ole tutkittu, samoin tien varrella on vanhoja maisemamäntyjä. Kirkon ja kartanon välille istutettiin koivukuja viimeistään 1810- tai 1820 luvulla, jolloin Vendla Sofia Mannerheim uudisti myös Louhisaaren puutarhaa. Nykyään Temppelinmutkan ja kirkon välillä ei ole puukujaa. Temppelinmutkasta kartanoon johtava nykyinen koivukuja on istutettu 1960-luvulla, kun kartano oli tullut valtion omistukseen.
Päärakennus thumb|left|200px|Portaali Vuonna 1655 valmistunut kartanon päärakennus on yksi Suomen harvoista italialaisesta palladiolaisesta arkkitehtuurista vaikutteita saaneista linnoista. Suurvalta-ajalta on Suomessa vain kaksi ylhäisaatelin arkkitehtuurioppien mukaan rakennettua kartanoa: Louhisaari ja sitä hieman nuorempi Suur-Sarvilahden kartano, joka on tyylillisesti hollantilaista klassismia. Louhisaaren päärakennuksen ja sivurakennukset rakennutti Herman Klaunpoika Fleming. Samaan aikaan Fleming rakennutti myös Askaisten kirkon kartanon kappelikirkoksi.
Kolmikerroksinen kivilinna on muurattu tiilestä, rapattu ja kalkittu valkoiseksi, kivijalan ylin osa on suorakulmaiseksi hakattua hiekkakiveä.. Julkisivut ovat tiukan symmetriset Paanuilla verhottu katto on korkea niin kutsuttu hollantilaiskatto eli aumakatto, jossa on kaartuvat lappeet. Katolla on kattokolmiot jokaisella neljällä sivulla, ja räystään alla konsolirivi – muita julkisivukoristeita ei portaalin lisäksi ole. Rakennuksen nykyiset ikkunat ovat rokokootyyliset, alinta kerrosta lukuun ottamatta 16-ruutuiset.
Linnan sisäänkäyntiä korostaa kivestä veistetty näyttävä portaali, joka on tyyliltään kuten samaan aikaan Tukholmaan tehdyt portaalit. Tekijä oli tukholmalainen kivenhakkaaja Johan Wendestam. Portaalin kivi on harmaanvihreää gotlantilaista hiekkakiveä ja yläosan kirjoituslaatta on punaista kalkkikiveä. Nykyinen ulko-ovi on 1960-luvulta, mallina oli Askaisten kirkon 1600-luvulta oleva pääovi, lukko on 1600-luvulta. Linnassa oli alun perin turvallisuussyistä vain yksi ulko-ovi, toinen ovi tehtiin luoteispäätyyn palvelusväen käyttöön vasta 1800-luvulla.
Rakennuksen kaikissa kerroksissa on sama huonejako: kaksi rakennuksen päätyseinien suuntaista seinää jakavat kerrokset kolmeen osaan, keskiosaan sijoittuu pihan puolella eteishalli ja hallit ja puiston puolella kamari tai salonki. Rakennuksen itänurkassa on pääportaikko, joka johtaa kellarista ullakolle. Toinen portaikko on palvelusväen käyttämä kierreporras, joka sijaitsee eteläkulman lähellä. Huonejaosta on kaksi poikkeusta: kolmannen kerroksen juhlasali, joka kohdalla alemmissa kerroksissa on kaksi huonetta ja toisen kerroksen kreivin eteinen, jonka tila ensimmäisessä kerroksessa kuuluu eteishalliin ja kolmannessa halliin.
Kolmikerroksisen kivilinnan kerroksilla oli kullakin oma käyttötarkoituksensa.Kuurne & Frondelius, 2011, s. 17 Alin kerros oli taloustilaa ja palvelusväen käytössä, kerroksen huoneita on käytetty myös säilytys- ja varastotiloina. Toinen kerros oli varsinainen asuinkerros ja kolmas kerros oli juhlakerros, joka oli varsinkin hovin kanssa tekemisissä olevalle 1600-luvun aatelille välttämätön – Herman Klaunpoika Fleming oli merkittävässä asemassa Ruotsissa ja Louhisaaren rakennuttaminen loi hänen yhteiskunnalliselle asemalleen näkyvät puitteet.Kuurne & Frondelius, 2011, s. 6 Myös Ruotsin puolella vaurastunut aatelisto rakennutti maaseutulinnoja ja kaupunkipalatseja ja kunnostutti vanhoja sukulinnoja. Fleming valitsi rakennuspaikaksi synnyintilansa Louhisaaren, vaikka hänellä olisi ollut linnoja myös Ruotsissa.
Ensimmäinen ja kolmas kerros thumb|Juhlasali ja sen kattomaalauksia. thumb|Pieni sininen makuukamari, jossa marsalkka Mannerheim on perimätiedon mukaan syntynyt. Louhisaaren ensimmäinen ja kolmas kerros ovat nykyään 1600-luvun asussa. Linnan keittiö oli alun perin siipirakennuksessa ja vasta vuodesta 1792 lähtien päärakennuksen alimassa kerroksessa.Kuurne & Frondelius, 2011, s. 19 Ensimmäisen kerroksen huoneita ovat muun muassa eteishalli, kivisaliKuurne & Frondelius, 2011, s. 21 ja linnantupa.Kuurne & Frondelius, 2011, s. 22–23 Kivisalin tähtiholvia pidetään linnan komeimpana ja sali on kokonaisuutena kerroksen edustavin huone, sen arvellaan voineen toimia myös vastaanottohuoneena. Linnantuvassa on Louhisaaren ainoa alkuperäinen 1600-luvulta peräisin oleva avotakka. Eteishallista on käynti linnan kellariin, joka on verrattain tilava ja koostuu neljästä huoneesta. Eteishallista yläkerroksiin nouseva portaikko on ensimmäisen ja toisen kerroksen välillä entistetty 1600-luvun koruttomaan asuun, toisen ja kolmannen kerroksen välillä portaikossa on koristemaalauksia osoittamassa siirtymistä juhlakerrokseen.Kuurne & Frondelius, 2011, s. 24
Kolmas kerros oli juhlakerros ja se on restauroitu pääosin 1600-luvun asuun.Kuurne & Frondelius, 2011, s. 24–25 Kerroksen juhlavuutta korostaa jo eteishallin kalkkikivilattia, joka muista rakennuksen kivilattioista poiketen on kaksivärinen: se on tehty punaisesta öölantilaisesta ja harmaasta gotlantilaisesta kalkkikivestä ja peräisin vuodelta 1792. Louhisaaren juhlasali on linnan suurin huone ja sen arvioidaan olleen 1600-luvulla Suomen komein maallinen juhlatila.Kuurne & Frondelius, 2011, s. 26–27 Siinä on vuonna 1796 tehty lankkulattia. Juhlasalin palkkikatossa ja sitä kiertävässä seinän yläosan friisissä on runsaasti koristemaalauksia. Maalaukset ovat linnan parhaiten säilyneet, niitä ei ole korjailtu eikä niiden päälle ole maalattu. Osa maalauksista on kopioita keskieurooppalaisista 1600-luvun alun kaiverruksista ja osa kuvaa Herman Klaunpoika Flemingin elämään liittyneitä paikkoja ja tapahtumia. Maalaukset on signeerannut lyypekkiläissyntyinen Jochim Langh (k. 1705), joka vaikutti Ruotsissa 1650-luvulta lähtien. Langh työskenteli muun muassa amiraliteetissa kuten Flemingkin. Juhlasali on ainoa kolmannen kerroksen huone, jonka alkuperäinen käyttötarkoitus on tiedossa. Myöhemmin 1830-luvulla huone oli ruokasalina ja 1880-luvulla kirjastona.
Muita kolmannen kerroksen huoneita ovat pirunkamari,Kuurne & Frondelius, 2011, s. 30–33 iso makuukamariKuurne & Frondelius, 2011, s. 34–36 ja pieni sininen makuukamari, joka perimätiedon mukaan on marsalkka Mannerheimin synnyinhuone.Kuurne & Frondelius, 2011, s. 37 Pieni sininen makuukamari on nykyään kalustettu 1860-luvun tyyliin. Huonekalut ovat biedermeier- ja uusrokokootyyliset ja ne ovat kuuluneet Mannerheim-suvulle. Tapetti on 1850- tai 1860-luvulta. Huonetta on kutsuttu siniseksi makuukamariksi ja myöhemmin 1800-luvun loppupuolella vierashuoneeksi. Pienen sinisen makuukamarin edessä on välikkö, josta johtaa kapeahko kierreporras rakennuksen kellariin asti. thumb|left|upright=0.45|Pirunkamarin piru.