Wilhelm Steinitz (17. toukokuuta 1836 Praha – 12. elokuuta 1900 New York) oli itävaltalais-yhdysvaltalainen shakinpelaaja ja ensimmäinen shakin maailmanmestari.
Steinitz tunnustettiin maailman johtavaksi pelaajaksi, kun hän oli voittanut Adolf Anderssenin 1866, mutta virallisen maailmanmestaruuden hän saavutti vasta voitettuaan Johannes Zukertortin 20 vuotta myöhemmin.
Steinitz kehitti runsaasti shakin asemallista ja strategista teoriaa. Hän puolusti voitollisesti mestaruustitteliään kahdesti Mihail Tšigorinia ja kerran Isidor Gunsbergia vastaan, mutta hävisi 1894 Emanuel Laskerille. Steinitzin ja Laskerin välille järjestettiin uusintaottelu, jonka Steinitz myös hävisi. Hän kuoli muutamaa vuotta myöhemmin New Yorkissa.
Lapsuus ja nuoruus thumb|right|Wilhelm Steinitzin muistomerkki Prahassa.
Wolf Steinitz syntyi toukokuussa 1836 Prahassa. Steinitzin tarkkaa syntymäpäivää ei tiedetä, mutta useimmat lähteet ilmoittavat päiväksi 14., 17. tai 18. toukokuuta. Hän vaihtoi myöhemmin nimensä Wilhelmiksi, koska Wolf tarkoittaa sutta muun muassa saksaksi ja englanniksi. Kun hän muutti Yhdysvaltoihin, hän käytti siellä nimeä William. Hän haki Yhdysvaltain kansalaisuutta ja sai sen 23. marraskuuta 1888.Konsala 1981, s. 113
Wilhelm Steinitzin vanhemmat Anna Steinitz (o.s. Torsch) ja Joseph Salomon Steinitz olivat juutalaisia. Vaikka isä Joseph oli rautakauppias ja omisti liikkeensä, Steinitzit olivat hyvin köyhiä, sillä heillä oli toistakymmentä lasta.
Wilhelm tutustui shakkiin nähdessään isänsä pelaavan erään rabbin kanssa. Hän opetteli shakin säännöt ja opiskeli teoriaa shakkikirjoista. Pian Wilhelmin taidot olivat hämmästyttävän hyvät, muttei häntä kuitenkaan voi pitää ihmelapsena shakissa tai muutenkaan. Hän piti shakkia vain harrastuksena ja keskittyi opiskeluun.Konsala 1981, s. 114
Wilhelmin vanhemmat olivat säästäneet rahaa pojan opiskeluja varten, ja 22-vuotiaana hänet lähetettiin Wieniin, missä hänen piti opiskella insinööriksi teknillisessä korkeakoulussa. Koko opiskeluajan hän joutui elämään niukkuudessa, sillä hänen vanhemmillaan ei ollut varaa lähettää rahaa opiskeluja varten. Wilhelm hankki rahaa kirjoittamalla lehtiin ja opettamalla matematiikkaa, mutta kummastakaan ei saanut tarpeeksi tuloja, joten hän yritti ratkaista rahaongelmansa šakkia pelaamalla.Konsala 1981, s. 115
Henkilökuva
Tavallisesti Steinitzia on luonnehdittu teräväkieliseksi, pilkalliseksi ja pitkävihaiseksi. Hän oli epämiellyttävä ja huono häviäjä, joka puhui yleensä vain sanoakseen jotain sarkastista vastapelaajastaan.Konsala 1981, s. 111 Steinitzia pidettiin samaan aikaan sekä hulluna että nerona. Hän oli suuruudenhullu, ja hänellä oli käsitys, että kaikki maailmassa liittyi jotenkin häneen itseensä. Hän oli hiukan vainoharhainen ja aina löytävinään muiden puheista itseensä kohdistuvia loukkauksia ja ilkeitä vihjauksia. Hänellä olikin useita vihamiehiä, niin kuviteltuja kuin todellisiakin. Välillä hän vaikutti eristäytyneeltä, koska ei luottanut keneenkään ja halusi tulla toimeen omillaan.Konsala 1981, s. 112 Jos Steinitzia provosoitiin, hän kirjoitti heti artikkeleissaan ja kolumneissaan solvauksia takaisin. Steinitz oli tietoinen taipumuksistaan ja sanoi uransa alussa, ettei ryhtyisi kolumnistiksi juuri hyökkäävän luonteensa takia.
Steinitzin henkilökohtainen kirjeenvaihto sekä hänen artikkelinsa osoittavat kuitenkin, että hänellä oli vaikeasta luonteestaan huolimatta myös hyviä ystäviä šakkimaailmassa. Heihin kuuluivat muun muassa Ignác Kolisch,Ignác Kolisch oli yksi Steinitzin ensimmäisistä sponsoreista Mihail Tšigorin, Harry Nelson Pillsbury,Steinitz 2002 Bernhard Horwitz ja Amos Burn. Steinitzilla oli myös hyvät suhteet Kuuban ja Venäjän šakkiyhteisöihin, ja hän teki yhteistyötä Yhdysvaltain šakkiliiton kanssa tulevien šakin maailmanmestaruusotteluiden järjestämiseksi. Steinitz pyrki olemaan objektiivinen kirjoittaessaan šakkikisoista tai peleistä. Hän esimerkiksi sanoi Henry Birdin huonon tuloksen eräässä šakkiturnauksessa johtuvan pelkästään huonosta onnesta, vaikkei ollutkaan tämän kanssa ystävällisissä väleissä. Steinitz ei myöskään jättänyt ylistämättä pahimpiakaan vastustajiaan, jos he pelasivat hyvin.Hän esimerkiksi kommentoi Zukertortin voittoa Blackburnesta Lontoon vuoden 1883 turnauksessa ”yhdeksi nerokkaimmista peleistä” sekä Blackburnen voittoa Schwarzista Berliinissä 1881: ”valkean suunnitelma, etenkin 21. siirrosta alkaen, yhdessä nerokkaan lopetuksen kanssa, on yksi modernien otteluiden parhaista suorituksista”.Fine, R. (1952). The World's Great Chess Games. Andre Deutsch Pelit: Zukertort's Immortal: Johannes Zukertort vs Joseph Henry Blackburne, London, 1883 ja Joseph Henry Blackburne vs Jacques Schwarz, Berlin, 1881
Steinitz maksoi tunnollisesti velkansa takaisin, mutta ei muuten yleensä osannut hoitaa raha-asioitaan kunnolla. Hän antoi usein kilpailijoiden viedä asiakkaitaan ja tarjoutui pelaamaan vuoden 1886 maailmanmestaruusottelun ilmaiseksi. Steinitz myös kuoli köyhänä ja jätti leskensä selviytymään makeiskaupan tulojen avulla. Vuoden 1895 Hastingsin turnauskirja, jonka pelaajat yhdessä kirjoittivat, kuvaa Steinitzia seuraavasti:Vapaa suomennos lähteestä: Pickard, Sid vuoden 1995 painos, Hastings 1895: The Centennial Edition. Pickard and Son. .
Steinitz oli naimisissa kahdesti. Ensimmäinen vaimo Caroline ja tämän kanssa saatu tytär Flora kuolivat pian Steinitzin ja Tšigorinin välisen toisen maailmanmestaruusottelun jälkeen. Steinitz solmi myöhemmin uuden avioliiton.
Ura shakinpelaajana Uran alku
Steinitzin opiskeluaikoina Wienissä pelattiin hyvin paljon shakkia, ja Steinitz huomasi turnauksissa ja kahvilapeleissä olevan tarjolla hänen kipeästi kaipaamaansa rahaa. Steinitz ryhtyi pelaamaan kahviloissa pienillä rahapanoksilla, ja pian hänestä tuli yksi Wienin shakkipiirien vakiopelaajista. Samalla tosin hänen opintonsa jäivät taka-alalle.Konsala 1981, s. 116
Steinitzin ensimmäinen turnaus oli wieninmestaruusturnaus vuonna 1859. Turnauksen voitti Carl Hamppe, toiseksi tuli Jenay ja kolmanneksi Steinitz. Toisessa turnauksessaan vuonna 1860 Steinitz tuli toiseksi Hamppen voittaessa taas. Läpimurtonsa Steinitz teki kolmannessa turnauksessaan 1861, kun hän voitti mestaruuden ja sai 30 pistettä 31 mahdollisesta.Konsala 1981, s. 117
Tie vie Lontooseen
Vuonna 1862 Lontoossa pidettiin maailmannäyttely, jonka yhteydessä järjestettiin myös kansainvälinen shakkiturnaus. Turnaus oli siitä historiallinen, että se oli ensimmäinen kerta, kun käytettiin aikarajoja; aikaa mitattiin tiimalaseilla. Turnauksessa jokainen neljästätoista pelaajasta pelasi jokaista vastaan, eikä tasapelejä huomioitu, vaan jokaisesta ottelusta haluttiin saada selville voittaja. Pelit uusittiinkin, jos ne päättyivät tasan. Turnauksen ennakkosuosikki oli Adolf Anderssen, sillä maailman vahvimpana pidetty pelaaja Paul Morphy oli lopettanut pelaamisen.Konsala 1981, s. 118 Myös 26-vuotias Wilhelm Steinitz oli kutsuttu turnaukseen, sillä hän oli pelannut vakuuttavasti edellisenä vuonna Wienin turnauksessa. Hän matkusti toiveikkaana Lontooseen, mutta lopputulos ei ollut niin hyvä kuin mitä hän oli odottanut. Steinitz sijoittui vasta kuudenneksi Adolf Anderssenin, Louis Paulsenin, John Owenin, George MacDonnellin ja Serafino Dubois'n jälkeen. Hän sai turnauksesta yhteensä kahdeksan pistettä 13:sta mahdollisesta. Tulos oli hänelle pettymys, vaikka hän oli osallistunut vasta ensimmäisen kerran kansainväliseen suureen turnaukseen.Konsala 1981, s. 119 Steinitz sai kuitenkin pelistään Augustus Mongredienia vastaan nerokkuuspalkinnon. Hän uhrasi pelissä ensin laadun, sitten torninsa sotilaaseen ja lopetti pelin hienoon mattiin. Turnauksen jälkeen Steinitz päätti jäädä Lontooseen.
Ison turnauksen jälkeen Steinitz otteli muita pelaajia vastaan ja menestyi hyvin. Steinitz haastoi heti turnauksen jälkeen viidennelle sijalle tulleen Dubois'n otteluun, jonka voitti tuloksella 5–3. Siitä alkoi hänen 31 vuoden voittoputkensa otteluissa. Vielä saman vuoden syyskuussa Lontoossa pidettiin pieni turnaus, jonka Steinitz voitti puhtaasti tuloksella 7/7.Konsala 1981, s. 121 Muut turnaukseen osallistuneet pelaajat olivat kuitenkin niin heikkoja, ettei Steinitzin voitto vaikuttanut hänen maineeseensa. Seuraavaksi Steinitz haastoi Lontoon parhaan pelaajan, šakkiammattilaisena tunnetun Joseph Henry Blackburnen, ja voitti hänet yllättävän helposti luvuin 7–1. Hän jatkoi kiertelemällä ympäri Britteinsaaria, antoi simultaaniesityksiä ja voitti pieniä turnauksia. Vuonna 1863 hän voitti otteluissa Frederick Deaconin ja Valentine Greenin, jotka olivat molemmat englantilaisia huippupelaajia.
Vuoden 1865 syksyllä Steinitz osallistui Dublinissa pidettyyn kansainväliseen turnaukseen, joka oli tavallaan Irlannin avoin mestaruusturnaus. Siihen osallistui viisi pelaajaa, ja Steinitz voitti sen. Seuraavan vuoden kesä-heinäkuussa Steinitz voitti kaksi Englannin šakkiliiton turnausta: Lontoon Knockout-turnauksen 8 voitolla ja 3 tasapelillä ilman tappioita sekä toisen turnauksen puhtaasti kahdellatoista voitolla.
Maailman paras pelaaja thumb|right|220px|Steinitz 40-vuotiaana.
Anderssenin ja Steinitzin välinen ottelu 1866 ei ollut virallinen maailmanmestaruuskilpailu, mutta koska Anderssenia pidettiin Paul Morphyn vetäytymisen jälkeen maailman parhaana pelaajana, kyseessä oli tavallaan moraalinen kamppailu maailman parhaan pelaajan tittelistä. Anderssen oli voittanut vuosien 1851 ja 1862 Lontoon šakkiturnaukset, mutta Steinitzin paras suoritus oli vasta kuudes sija vuoden 1862 turnauksessa. Steinitzin mahdollisuuksiin uskottiin silti sen verran, että ottelulle saatiin rahoittajia. Ottelu järjestettiin Lontoossa vuoden 1866 heinäkuun alussa. Aikaa mitattiin tiimalaseilla, ja pelaajilla oli kaksi tuntia aikaa suorittaa 20 siirtoa.Tämä oli ensimmäinen ottelu, jossa käytettiin mekaanisia ajanottovälineitä. Hävinneelle pelaajalle oli tarjolla 20 puntaa, ja voittaja saisi 100. Vuoden 2006 rahassa se vastaa noin 55 000:tta puntaa. Anderssen oli selvä ennakkosuosikki, mutta Steinitzille oli etua siitä, että hän oli 18 vuotta nuorempi, sillä ottelut kestivät useita tunteja ja vaativat fyysistä kuntoa. Vedonlyöntikerroin oli ennen ottelun alkua Anderssenin hyväksi 2:1.Konsala 1981, s. 122
Anderssen aloitti ottelun vahvasti Evansin gambiitilla ja voitti pelin 35 siirrossa. Toisessa pelissä Steinitz avasi kuningasgambiitilla ja hämmästytti yleisön voittamalla pelin. Steinitz voitti myös seuraavat kolme peliä, joten tilanne oli 4–1 Steinitzin hyväksi. Steinitzin kannattajat uskoivat, että ottelu oli ratkennut eikä Anderssenista olisi enää vastusta. Anderssen kuitenkin pelasi seuraavassa pelissä mustilla sisilialaista puolustusta ja voitti pelin 54 siirron taistelun jälkeen. Seuraavankin pelin Anderssen voitti, kun hän pelasi valkeilla taas Evansin gambiittia. Kahdeksannessa pelissä Anderssen saavutti yhden hienoimmista voitoistaan ja Steinitz luovutti jo 24. siirron kohdalla. Ottelu oli nyt tasatilanteessa 4–4. Steinitz hävisi seuraavankin pelin, minkä jälkeen Anderssenin voittoon uskottiin entistä enemmän. Steinitz voitti kuitenkin kaksi peliä peräkkäin, minkä jälkeen Anderssen tasoitti tilanteeksi 6–6. Kolmannentoista pelin voitto meni taas Steinitzille, ja sen jälkeen hän tarvitsi vain yhden voiton koko ottelun voittoon. Viimeinen peli päättyikin Steinitzin voittoon 85. siirrossa, ja näin hän voitti myös koko ottelun.Konsala 1981, s. 123
Steinitz itse oli sitä mieltä, että hänen maailmanmestaruuskautensa alkoi jo tästä ottelusta. Steinitzhan voitti maailman parhaana pidetyn pelaajan, minkä perusteella hän katsoi olevansa maailman paras. Steinitz olikin ottelun jälkeen käytännössä maailman vahvin pelaaja. Virallisen maailmanmestaruusottelun Steinitz pelasi kuitenkin vasta 20 vuoden kuluttua, mistä hänen virallinen kautensa maailmanmestarina alkoi.Konsala 1981, s. 125
Vuodet epävirallisena maailmanmestarina