Ernst Ludwig Kirchner (6. toukokuuta 1880 Aschaffenburg, Baijerin kuningaskunta, Saksan keisarikunta – 15. kesäkuuta 1938 Frauenkirch, lähellä Davosia, Sveitsi) oli saksalainen taidemaalari ja taidegraafikko. Hän kuului vuonna 1905 perustetun ekspressionistisen Die Brücke -liikkeen alkuperäisiin jäseniin.
Hänet julistettiin vuonna 1937 Saksassa rappiotaiteilijaksi, mutta häntä on sittemmin pidetty yhtenä Saksan suurimmista moderneista taiteilijoista. Hänen kypsä tyylinsä oli hyvin omaleimainen, ja sille olivat ominaisia psykologinen jännite ja eroottisuus.
Suku, nuoruus ja koulutus Hänen vanhempansa olivat Preussista kotoisin olevat Maria Elise o.s. Franke (1851–1928), jonka suvulla oli hugenottitausta ja teolliseen paperinvalmistukseen erikoistunut kemisti Ernst Kirchner (1847–1921), joka nimitettiin vuonna 1892 professoriksi Chemnitzin teknilliseen ja kaupalliseen oppilaitokseen. Hänellä oli kaksi nuorempaa veljeä, Hans Walter ja Ulrich Kirchner. Isän työhön liittyvien useiden muuttojen takia hän kävi koulua Frankfurtissa ja Perlenissä lähellä Luzernia. Ernst Ludwig teki ensimmäiset yrityksensä puupiirtämiseen isänsä ohjauksessa ja sai yksityisopetusta vesivärimaalaukseen.
Nuoreen Ernst Ludwigiin teki vaikutuksen koulun tekemällä retkellä Nürnbergiin vuonna 1898 saksalaisten myöhäisgotiikan ajan taiteilijoiden, erityisesti Albrecht Dürerin grafiikka Germanisches Nationalmuseumissa, jonka vaikutus häneen säilyi läpi elämän.
Valmistuttuaan oppikoulusta Chemnitzissä vuonna 1901 hän aloitti isänsä toivomuksesta arkkitehtuurin opinnot Dresdenin teknillisessä korkeakoulussa ja suoritti ne menestyksekkäästi vuonna 1905 lopputyönään Entwurf einer Friedhofsanlage ("Suunnitelma hautausmaa-alueeksi"). Hän oli viettänyt talvilukukauden 1903–1904 opiskellen Münchenin teknillisessä korkeakoulussa, mutta kokemus oli tuottanut pettymyksen; ainoa antoisa asia oli ollut opiskelu müncheniläisessä Wilhelm von Debschitzin ja Heinrich Obristin johtamassa Debschitz-taidekoulussa. Opintojensa päätyttyä hän kuitenkin päätti olla ryhtymättä arkkitehdiksi.
Münchenissä hän omaksui jugend-tyylin ja tapasi geometrian kurssilla Fritz Bleylin (1880–1966), joka opiskeli myös arkkitehtuuria. Tutustuminen jugend-tyyliin ja norjalaisen ekspressionistimaalari Edvard Munchin dynaamiseen taiteeseen sai Kirchnerin yksinkertaistamaan muotojaan ja kirkastamaan värejään. Tätä kehitystä edisti entisestään vuonna 1904 afrikkalaisen ja polynesialaisen taiteen löytäminen.
Taiteilija-uran alku ja Die Brücke-ryhmä pienoiskuva|Doris Große ja Ernst Ludwig Kirchner Dresdenissä n. 1910. Jälki-impressionismin vaikutuksesta hänen töihinsä tuli voimakkaampia piirteitä vuoden 1905 jälkeen, jolloin hän perusti yhdessä Fritz Bleylin ja muiden arkkitehtiopiskelijoiden kuten Erich Heckelin ja Karl Schmidt-Rottluffin kanssa Die Brücke -ryhmän. Myöhemmin ryhmään liittyi myös muita taiteilijoita, kuten Emil Nolde. Kirchner ja Die Brücke järjestivät vuonna 1906 ensimmäisen näyttelynsä.
Vuonna 1906/1908 hän tapasi dresdeniläisen Doris Großen (s. 1884), joka tunnettiin nimellä ”Dodo”. Hän työskenteli päivisin modistina ja öisin mallina esiintyen lukuisissa Kirchnerin tuon kauden teoksissa. Die Brücke -ryhmä muutti vuonna 1911 Berliiniin ja sen katsotaan hajonneen vuonna 1913.
Kesinä 1906–1911 Kirchner työskenteli usein Dresdenin lähellä sijaitsevilla Moritzburgin järvillä. Vuonna 1908 hän vieraili ensimmäistä kertaa Itämeren rannikolla sijaitsevalla Fehmarnin saarella seuranaan Emmy Frisch, joka avioitui myöhemmin Karl Schmidt-Rottluffin kanssa. Vuoden kesän 1910 Fermarnissa hän vietti Heckelin ja Max Pechsteinin sekä ensimmäistä kertaa mukana olleiden kahden nuoren mallin, Marzellan ja Fränzin, seurassa. Vuosina 1912–1914 hän vietti kesiä Fermarnissa uuden naisystävänsä Erna Schillingin kansa. Näinä kesinä hän teki yhteensä 120 työtä. pienoiskuva|Berliner Straßenszene, 1913. Kirchnerin tapa käyttää värejä visuaalisen vaikuttavuuden luomiseksi näkyy teoksissa Tyttö japanilaisen päivänvarjon alla (1906) ja Taiteilija ja hänen mallinsa (1907). Työt muistuttavat pinnallisesti Henri Matissen ja ranskalaisten fauvistien maalauksia. Kirchnerin hahmojen rosoiset ääriviivat ja kasvojen varautuneet ilmeet luovat kuitenkin uhkaavan tunnelman, jota fauvistien teoksissa ei ole.
Vuonna 1911 Die Brücke -ryhmän jäsenet muuttivat Berliiniin, missä Kirchner teki mestarillisia puupiirroksia Der Sturmiin, Saksan johtavaan avantgarde-lehteen ennen ensimmäistä maailmansotaa. pienoiskuva|Berliner Straßenszene, 1913. Vuonna 1912 hän tapasi Berliinissä tanssija ja taidemalli Erna Schillingin (1884–1945), josta tuli hänen pitkäaikainen kumppaninsa.
Die Brücke -ryhmän hajoamisen jälkeen hän teki muun muassa Strassenbilder -sarjan vuosina 1913–1915, jossa hän kuvasi sodan aikaista Berliiniä ja väkijoukkoja. Sarjan teoksien perspektiivi oli usein vääristynyt, värit kirkkaita ja räikeitä. Kirchnerille taide oli sisäisen ristiriidan välitön ja voimakas muuntaminen visuaaliseen muotoon. Hän piti Vincent van Goghin ja Munchin tunnevoimaisia teoksia taiteellisina esikuvinaan.
Suuri osa Kirchnerin tuotannosta ilmentää hänen kiinnostustaan pahuutta ja eroottisuutta kohtaan. Teoksessa Berliner Straßenszene (1913) kävelyllä olevien muodikkaiden naisten hahmojen kaartuvat rytmit korostavat muodin ja säädyllisyyden kerrosten alle kätkeytyvää primitiivistä aistillisuutta – aistillisuutta, jolle hahmojen raadolliset, tummat ääriviivat ja naamiomaiset kasvot antavat uhkaavan sävyn. Teoksen toinen versio Berliner Straßenszene ("Berliinin katunäkymä", 1913), vahvistaa taiteilijan kyynistä näkemystä Berliinin kyllästyneestä yhteiskunnasta. pienoiskuva|Omakuva, 1919.pienoiskuva|Puupiirroskuvituksia George Heymin runoon Umbra vitae 1924. Armeija, ensimmäinen maailmansota ja sen jälkeinen ura Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä vuonna 1914 Kirchner sai ahdistuskohtauksia ja joi runsaasti absinttia. Samana vuonna hän maalasi kuuluisan omakuvansa Der Trinker (Juoppo). Hän liittyi vuonna 1915 vapaaehtoisena armeijan palvelukseen ja hänestä tuli tykistörykmentin kuljettaja 35-vuotiaana. Heinäkuussa 1915 hän saapui Halle an der Saaleen rekrytoituna. Hän kesti alokaskoulutuksen kuria vain muutaman kuukauden ennen kuin sai hermoromahduksen ja sai pidennetyn loman sekä vapautettiin palveluksesta marraskuun 1915 alussa.
Taiteilija palasi Berliiniin, missä hän loi useita erinomaisia maalauksia, joiden aiheet liittyivät pääosin hänen sotilaspalvelukseensa (esim. Omakuva sotilaana), sekä sarjan värillisiä puupiirroksia Adalbert von Chamisson romaaniin Peter Schlemihls wundersame Geschichte (1915; ”Peter Schlemihlin ihmeellinen tarina”) kuvitukseen. Näitä kuvituksia ja sekä puupiirroksia ekspressionistirunoilija Georg Heymin runoon Umbra Vitae (1924) pidetään 1900-luvun hienoimpien kaiverrusten joukkoon kuuluvina.
Hän oli vuonna 1915 riippuvainen unilääke Veronalista, lievästi riippuvainen morfiinista ja riippuvainen alkoholista. Hän kärsi pitkistä masennusjaksoista ja vietti pitkiä jaksoja parantoloissa. Häntä hoidettiin joulukuusta 1915 lähtien Saksassa Dr. Oskar Kohnstammin parantolassa Königstein im Taunuksessa, jossa hän kesällä 1916 loi viiden muraalin sarjan enkaustista tekniikkaa käyttäen. Köyhän taiteilijan ensimmäiset oleskelut parantolassa rahoittivat muutamat museoalan ammattilaiset ja taiteenkeräilijät kuten Botho Graef.
Kirchner palasi vuoden 1916 aikana ajoittain Berliiniin muutamaksi viikoksi kerrallaan jatkaakseen työtään ateljeessaan. Hän maalasi myös sarjan öljymaalauksia ja monia piirustuksia Königsteinin parantola-oleskelunsa aikana. Ludwig Schamesin galleriassa Frankfurt am Mainissa lokakuussa 1916 pidetyn näyttelyn jälkeen Kirchner myi naisystävänsä Erna Schillingin avulla monia teoksia ja alkoi menestyä taloudellisesti. Joulukuussa 1916 hän sai hermoromahduksen ja hänet otettiin omasta pyynnöstään tohtori Karl Edelin psykiatriselle yksityisklinikalle Berliiniin Charlottenburgiin.
Huhtikuussa 1917 Kirchneriä hoiti Davosissa keuhkolääkäri Lucius Spengler, jonka hoitorutiiniin ja säännölliseen päivärytmiin hän ei sopeutunut. Hän muutti Stafelalpin Reusch Hut -nimiseen alppimajaan hoitajattaren kanssa. Kirchner kärsi edelleen masennuksesta, ajoittaisista kivuista ja raajojen halvauksesta, jonka taiteilijakollega, arkkitehti Henry van de Velde totesi käynnillään. Kesä 1917 oli Kirchnerin sairaudesta huolimatta hyvin tuottelias. Hän sai valmiiksi useita merkittäviä teoksia, kuten ”Näkymä Monsteinin kirkolle” ja Mondaufgang auf der Staffelalp (”Nouseva kuu Stafelalpilla"). Yhdessä yhdentoista puupiirroksen kanssa nämä teokset merkitsivät Kirchnerin alppielämän alkua. Syyskuussa 1917 Kirchner otettiin van de Velden suosituksesta hoitoon psykiatri ja psykoanalyytikko Ludwig Binswangerin johtamaan Bellevue-sanatorioon Kreuzlingeniin Sveitsiin, missä hän jatkoi heikosta terveydentilastaan huolimatta maalausten ja puupiirrosten tekemistä.
Henry van de Velde lähetti hänelle suuren määrän maalaustarvikkeita. Hän aloitti useita teoksia, erityisesti hyvin ilmeikkäitä puupiirrosmuotokuvia, useimmiten kapean ja korkean muotoisina. Kirchnerillä oli henkilökohtaisia yhteyksiin lääkäreihin ja heidän perheisiinsä sekä winterthurilaiseen taidekeräilijä Georg Reinhartiin ja runoilija Leonhard Frankiin. Naisystävä Erna Schilling vieraili parantolassa neljän viikon ajan. Vuonna 1918 Kirchner ystävystyi läheisesti Henryn tyttären, taiteilija Nele van de Velden kanssa; myös tämä vietti aikaa parantolassa ajoittain. Kirchner sai valmiiksi yhteensä 17 puupiirrosmuotokuvaa, jotka lukeutuvat hänen merkittävimpiin grafiikkatöihinsä.
Muutto Sveitsiin pienoiskuva|Omakuva, 1923–1928. pienoiskuva|Alter bärtiger Älpler in schwarzem Hut (Kaspar Cadiepolt), puupiirros 1919. pienoiskuva|Villainen seinäkudos, kutoja Lise Gujer, 1928–1932. Kirchner matkusti ensimmäisen kerran Davosiin heinäkuussa 1917 Binswangerin parantolan hoitajan Emil Brüllmannin seurassa Stafelalpiin. Siellä hän maalasi lukuisia merkittäviä öljyvärimaalauksia, jotka kuvasivat alppiviljelijöiden kesäistä elämää. Hän teki myös runsaasti puupiirroksia, muun muassa teoksen Stafelalp, Gesamtaussicht ("Yleisnäkymä Stafelalpista"). Stafelalpissa Kirchnerin luona vierailivat myös Henry van de Velde ja Eberhard Grisebach. Kirchner päätti etsiä talveksi majapaikan Landwassertalin alueelta. Yksi Stafelin alppimajoista kuului Andreas Müllerille ja tämän perheelle, jotka pitivät Längmatten yläpuolella sijaitsevaa ”In den Lärchen” -tilaa. Kirchner oli tavannut Müllerit jo kesällä 1917, ja nyt he tarjosivat hänelle asunnoksi ”In den Lärchen” -tilan ylempää rakennusta. Hän muutti asumaan Sveitsiin pysyvästi vuonna 1918 saatuaan oleskeluluvan ja alkoi sisustaa uutta kotiaan itse veistämillään huonekaluilla.
Tammikuussa 1919 saapuivat Berliinistä grafiikkaprässi (joka oli välttämätön työväline) ja suuri määrä hänen itsensä suunnittelemia mattoja. Kirchner loi merkittäviä öljymaalauksia ja puupiirroksia, kuten Wintermondlandschaft ("Talvinen kuutamo"). Hän sai valmiiksi kaksi suurta reliefiä: Der Tanz zwischen den Frauen ("Naisten välinen tanssi") ja Alpaufzug auf die Stafelalp ("Nousu Stafelalpille"). Hän suunnitteli kirjontamalleja Erna Schillingille ja Lotte Spenglerille sekä myöhemmin myös Gret Gujerille, joka oli kutoja Lise Gujerin sisar. Tältä ajalta on peräisin useita upeita alppiaiheisia teoksia, kuten Stafelalp – Rückkehr der Tiere ("Stafelalp – Eläinten paluu"). Syksyllä hän sai valmiiksi eräitä kauneimmista puupiirroksistaan, kuten Wettertannen ja Alter bärtiger Älpler in schwarzem Hut, Kaspar Cadiepolt ("Iäkäs parrakas alppimies mustassa hatussa, Kaspar Cadiepolt").