pienoiskuva|Pjotr Jermakov 1910-luvulla. Pjotr Jermakov (1884–1953/ 25. toukokuuta 1955) oli venäläinen, Jekaterinburgissa koko ikänsä elänyt kommunistipuolueen virkailija ja komissaari, joka otti osaa entisen tsaari Nikolai II:n ja tämän perheen murhaan 17. heinäkuuta 1918.
Länsimaissa vallinnut käsitys murhan ja ruumiiden hävittämisen yksityiskohdista nojasi vuosikymmenten ajan hänen kertomukseensa.
Nikolai II:n perheen murha Tsaarin murhan suorittivat bolševikkien salaisen poliisin eli Tšekan osasto, johon kuului vahvasti juopuneen Pjotr Jermakovin lisäksi kaksi venäläistä, kapteeni Jakov Jurovski sekä kymmenen miestä, joista kuusi oli bulgarialaisia ja unkarilaisia sotavankeja. Vankien tehtävänä oli hävittää ruumiit. On mahdollista, että vangit tekivät tämän hätäisesti, koska heidät oli pakotettu tähän. Ei tiedetä, mitä vangeille tapahtui murhien jälkeen.
Puna-armeijan komentaja Jermakov tappoi kiväärinpistimellään Romanoveista ne, jotka eivät kuolleet ampumalla hänen apurinsa Stepan Volkovin kädestä. pienoiskuva|Pjotr Jermakov Nikolai II:n, hänen perheensä ja palvelijoidensa haudalla Koptjakin tiellä vuonna 1920. Jermakov kirjoitti valokuvan taakse seuraavaa: ”Seison tsaarin haudalla.” Jermakov kertoi tekaistun tarinan keisariperheen viimeisistä hetkistä amerikkalaiselle lehtimies ja maailmanmatkaaja Richard Halliburtonille vuonna 1935. Halliburton levitti Jermakovin tarinaa, kertoen ”Tsaarin tappajan kuolinvuodelausunnon” tarinaa useissa lehdissä ja kirjassaan, Seven league boots. Jermakov väitti, että ruumiiden jäännökset poltettiin tuhkaksi bensiinin ja rikkihapon avulla. Hän sanoi itse levittäneensä tuhkan myrskytuuleen kuorma-auton lavalta. Jermakovin kertomusta uskottiin yli puoli vuosisataa.Massie, Romanovit, Keisariperheen viimeinen luku s.30
Todellisuudessa ruumiit vietiin hylätylle kultakaivokselle, mutta niitä ei paloiteltu kirveellä, ei myöskään poltettu eikä käytetty rikkihappoa niiden tuhoamiseen. Ainoastaan vaatteet poltettiin. Ruumiit heitettiin osittain veden täyttämämään kaivosonkaloon. Kaivosta yritettiin saada räjäyttämällä sortumaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tämän jälkeen alastomat ruumiit päätettiin nostaa ylös köysien avulla ja viedä ne syville rautakaivoksille Moskovan valtatien varteen. Ne oli määrä upottaa veden täyttämiin syviin kaivoskuiluihin käyttämällä kiviä painoina. Auton kuitenkin upottua matkalla mutaiseen metsätiehen päätettiin ruumiit haudata siihen. Tämä hätäisesti tehty päätös osoittautui kuitenkin toimivaksi, sillä valkoiset eivät koskaan löytäneet hautaa. pienoiskuva|Ryhmä merkittäviä uralilaisia bolševikkeja valokuvattuina "Romanovien haudalla" vuonna 1924. Seisomassa vas. oik.: 1. A. I. Paramonov, 3. M. M. Haritonov, 4. B. V. Didkovski 5. I. P. Rumjantsev, 7. A. L. Borchaninov. Istumassa: 1. D. E. Sulimov, 2. G. S. Frost, 3. M. V. Vasiljev, 4. V. M. Bykov, 6. P. Z. Jermakov. V. M. Bykovin edessä makaa Pjotr Jermakovin omistama Mauser-pistooli, jolla hän omien sanojensa mukaan "ampui tsaarin."
Murhien jälkeen Myöhempinä vuosina hän palveli johtotehtävissä Omskin ja Jekaterinburgin poliisivoimissa ja työskenteli myös pidätyskeskusten tarkastajana Uralin vuoristossa.
Toisen maailmansodan aikana Jermakov komensi kansanmiliisiä Jekaterinburgin Molotovskin piirikunnassa. Hän kuoli syöpään 25. toukokuuta 1955.
Murhiin osallistunut kapteeni Pjotr Jurovski kuoli sairauteen ennen toista maailmansotaa; hän kuitenkin jätti pojalleen suuren määrän papereita työuransa ajalta, joiden joukossa oli hiilipaperikopiot tsaariperheen teloitusta ja ruumiiden hävittämistä koskevasta, Trotskille osoitetusta salaisesta muistiosta. Tämän asiakirjan sai ensin haltuunsa tsaariperheen jäännökset löytänyt elokuvaohjaaja Geli Rjabov, joka luovutti ne lopulta aikakautensa johtaville Romanov -tutkijoille, amerikkalaisille Suzanne ja Robert K. Massielle.
Muistio paljasti vääjäämättä, että ruumiiden pääkallot olivat jääneet ehjiksi ja että jäännökset oli haudattu kaksi kertaa: ensin kaivoskuiluun ja sitten soistuneeseen kohtaan metsässä, johon kaivoksesta nostettuja jäännöksiä kuljettanut kuorma-auto oli juuttunut. Täälläkään ruumiita ei ollut poltettu, mutta ne valeltiin rikkihapolla tunnistamisen estämiseksi.
Hauta avattiin virallisesti vuonna 1991, ja sieltä löydettiin perheen jäännökset. Kaksi ruumista puuttui haudasta, mutta ne löytyivät vuonna 2007 toisesta hautapaikasta lähistöltä.
Kuolema Pjotr Jermakovin sanottiin olleen kuolemaisillaan kurkkusyöpään Halliburtonin vierailun aikana, mutta hänen kuntonsa parani sotavuosina. Jermakov kuoli lopulta kotonaan vuonna 1953.
Lähteet Robert K Massie: Nikolai ja Aleksandra Robert K Massie: Romanovit - viimeinen luku Richard Halliburton: Seven league boots
Viitteet
Luokka:Bolševikit Luokka:Syntymävuosi puuttuu Luokka:Vuonna 1953 kuolleet