Jalkaväkirykmentti 8 (JR 8) oli jatkosodan aikana toiminut Suomen armeijan rykmentti. Se muodostettiin Joensuun seudulla välirauhanaikaisesta 8. prikaatista liikekannallepanossa 17. kesäkuuta 1941. Rykmentti kuului 11. divisioonaan, kunnes siitä tuli 7. divisioonan osa 16. kesäkuuta 1944 muun 11. divisioonan siirtyessä Karjalankannakselle.
Rykmenttiä kutsuttiin sen komentopaikan mukaan peitenimellä Ukko-rykmentti. Rykmentin vaiheita jatkosodan aikana on kutsuttu nimityksellä Ukon tie. Jalkaväkirykmentti 8 on tunnettu siitä, että Väinö Linna käytti rykmentin vaiheita romaanissaan Tuntematon sotilas. Romaanissa kuvatun yksikön esikuva on rykmentin I pataljoonan konekiväärikomppania.
Rykmentin yksiköt jatkosodan alkaessa Jalkaväkirykmentti 8:aan kuuluivat sodan alkaessa seuraavat yksiköt: Esikunta ja esikuntakomppania, rykmentin komentaja eversti Pietari Autti I pataljoona (I/JR 8), komentaja majuri R. Kalervo II pataljoona (II/JR 8), komentaja kapteeni H. Väänänen III pataljoona (III/JR 8), komentaja kapteeni R. Kivilahti 13. Komppania (13./JR 8) eli Kranaatinheitinkomppania , päällikkö kapteeni E. Keijonen 14. Komppania (14./JR 8) eli Tykkikomppania, päällikkö luutnantti H. LaihoJokipii (toim). 1991, 32-36
Ryhmittyminen rajalle Jalkaväkirykmentti 8 (JR 8) kuului osana 11. divisioonaa VI armeijakuntaan, jota komensi Paavo Talvela. 27. kesäkuuta 1941 voimaan tulleessa järjestelyssä divisioonan joukkoja sijoitettiin kahteen taisteluosastoon, osasto Susitaipaleeseen (komentajana Paavo Susitaival) ja osasto A:han (komentajana Pietari Autti). JR 8 kuului jälkimmäiseen Jokipii (toim) 1991, 38-39 2. heinäkuuta mennessä osasto A oli sijoittunut kolmen kilometrin etäisyydelle rajasta. Tällöin annettujen peitenimien joukossa oli myös JR 8:n komentajaa edustava Ukko. Rykmentin pataljoonat olivat vastaavasti Uuras (I P), Untamo (II P) ja Uikku (III P). II pataljoonaan kuuluva 4. komppania ylitti rykmentin joukoista ensimmäisenä rajan miehittäen vastustajan tukikohdan Kukkovaarassa 4. heinäkuuta.Jokipii (toim) 1991, 41-42
Etenemisvaihe
Jalkaväkirykmentti 8 eteni divisioonansa kärkirykmenttinä Saarivaaran, Havuvaaran, Koirinvaaran ja Leppäsyrjän kautta Impilahdelle, ylitti Jänisjoen ja saavutti Läskelän 17. heinäkuuta. Jokipii (toim) 1991, 74-75, 79, Welling 1974
Syskyjärvelle ja maihinnousun torjuntaan Lunkulansaareen Rykmentti sai ensimmäiset laajemmat sodanaikaiset miehistöä koskevat ylennykset 23. heinäkuuta. Samana päivänä JR 8 siirtyi muun 11. divisioonan mukana Syskyjärven maastoon. Sieltä rykmentin pataljoonia kuitenkin komennettiin omia jälkiään takaisin, torjumaan Lunkulansaareen 24. heinäkuuta tehtyä maihinnousua.Jokipii (toim) 1991, 79-82
Maihinnousua oli suorittamassa Merijalkaväkiprikaatin pataljoona, jota tuki risteilijä ja kaksi torpedovenettä. Maihinnousu tapahtui useista kohdista, mutta hyökkääjän osastot eivät saaneet yhteyttä toisiinsa. Ne motitettiin ja tuhottiin yksitellen. Hyökkääjä koki 480:n kaatuneen tappiot; JR 8:n tappiot olivat 21 kaatunutta ja 33 haavoittunutta sekä yksi kadonnut.Jokipii (toim) 1991, 93-97
Maihinnousun torjuntaa seurasi 28. heinäkuuta - 10. elokuuta varmistustehtäviä ja lepoa. Tämän jakson lopulla tapahtui myös miehistön ja aliupseerien toinen ylennyskierros sekä kunniamerkkien jako: rykmentti sai osakseen 32 ensimmäisen ja 140 toisen luokan Vapaudenmitalia.Jokipii (toim) 1991,97-100
Itä-Karjalaan, tavoitteena Petroskoi Karjalan armeija perusti 11. elokuuta 1941 uuden VII armeijakunnan. 11. divisioona liitettiin siihen. Armeijakunnan tehtävänä oli toimia Itä-Karjalan korpialueella ja edetä Petroskoihin. Armeijakunnan komentajaksi tuli kenraalimajuri Woldemar Hägglund, osittain juuri alueen tuntemuksensa ansiosta.
11. divisioona suunnattiin Suojärvelle ja Hyrsylän mutkaan. Tässä yhteydessä JR 8 ylitti Tarton rauhan rajan Hyrsylän mutkan eteläpuolella.Jokipii (toim) 1991, 101-102
Viikkoa myöhemmin käynnistyi rykmentin osalta kohteena olleiden kylien mukaan nimetty Veskelys-Tsalkki-Pekkelä - operaatio. 11. divisioona alkoi edetä kohti Petroskoita.Jokipii (toim) 1991, 103-114
Suokoukkaus JR 8:n tavoitteeksi tuli 25. elokuuta annetulla käskyllä Sotjärven-Vagatjärven kannaksen sulku. 28. päivänä tavoitteeksi muutettiin Säämäjärven kylän maaston valtaaminen. Reitti kulkisi joko Säämäjärven yli tai Popedan ja Ruptsoilan itäpuolisen suoalueen kautta kiertäen. Tuulinen sää ja liian kevyt kalusto eivät kuitenkaan sallineet järven ylitystä.
Miehille jaettiin kaksi tuliannosta ja lihasäilykkeillä vahvistettu kolmen päivän muona; raskasta aseistusta vähennettiin ja annettiin määräys kiinnittää selkämykseen valkea paperipala parantamaan osaston koossapysymistä.
Pioneerit merkitsivät kulku-uran, jolle työntyi ensimmäisenä rykmentin III pataljoona Popedan kylän maastosta.Jokipii (toim) 1991, 122-126
Säämäjärven itärannalla kulkevaa Säämäjärvi-Prääsä -tietä rykmentti ei saanut katkaistuksi. Säämäjärven kylä sen sijaan vallattiin 1. syyskuuta. Sotjärven-Säämäjärven kannaksella käydyt taistelut päättyivät kannaksen murtoon vasta kestettyään alun nopean etenemisen jälkeisine varmistusvaiheineen liki viikon. JR 8 kärsi 36:n kaatuneen ja 109 haavoittuneen tappiot.Jokipii (toim) 1991, 128-129
Kutismanjoen "Paskamotti" Kutismanjoella 2. syyskuuta alkaen rykmentti sai vastaansa valioluokan NKVD-joukkoja ja niskaansa omaakin tykistötulta. Joen itärannalla käytiin taistelua sitkeästi puolustautuvaa mottia vastaan. Kun vielä eräs suomalainen tarkoituksellisesti ampui omia, alettiin tätä vaihetta nimittää Paskamotiksi: "Tämähän on oikea paskamotti, kun omatkin alkavat kavereitaan tappaa." Motti laukesi 6. syyskuuta. JR 8:lle tästä vaiheesta koitui 72:n kaatuneen ja 180:n haavoittuneen tappiot. Ne kohdistuivat raskaimmin II pataljoonaan.Jokipii (toim) 1991, 138-141 Kutismalta JR 8 vietiin autokuljetuksin Kinnasvaaran kylän tuntumaan. Kutisman valtaus varmisti 11. divisioonan sivustan itään päin. Divisioona suuntasi voimansa Prääsän kauppalan ja tieristeyksen valtaamiseen.Jokipii (toim) 1991, 143 Hyökkäys Prääsään ja Pyhäjärven taistelu JR 8:n III pataljoona saavutti Prääsä-Pyhäjärvi -tien 6. syyskuuta illalla ilman vastarintaa, II pataljoona oli tuolloin vielä levossa Kutisman operaation jäljiltä. Myös Prääsää kohti etenevä Jalkaväkirykmentti 29:n III pataljoona (III/JR 29) taisteli Prääsän kauppalan lounaispuolella ja Jalkaväkirykmentti 50 (JR 50) pohjoispuolella. Koska JR 8:n pataljoonat olivat hajallaan, sen huolto kohtasi vaikeuksia. Hyökkäys Prääsää kohti käynnistyi kolmelta eri suunnalta 8. syyskuuta kello 10.05. Niiniselän kylän valtaaminen iltapäivällä helpotti huolto-ongelmia. Prääsä vallattiin pääosin JR 50:n ja JR 29:n voimin saman päivän kuluessa.Jokipii (toim) 1991, 144-149 Näin ollen JR 8:n tappiot Prääsän valtauksessa jäivät pieniksi, vain kolmeen kaatuneeseen.Jokipii (toim) 1991, 147
Prääsän teki merkittäväksi Tulemajärven, Säämäjärven, Aunuksen ja Petroskoin teiden risteys. Sitä pidettiin "Petroskoin porttina".
Prääsän valtauksen jälkeen JR 8 suunnattiin kokonaisuudessaan Pyhäjärven valtaukseen. Operaatio käynnistyi valmistelupäivän jälkeen 10. syyskuuta. Rykmentin I pataljoona taisteli Kolmannen Ratkaisevan Kolhoosin kylän hallinnasta III pataljoonan tukemana useista suunnista saarrostavaa vihollista vastaan.Jokipii (toim) 1991, 150 Rykmentti onnistui pitämään hallussaan Prääsän-Pyhäjärven tien pitkältä matkalta. Pyhäjärven pohjoispuolelle edennyt II P juuttui sitkeästi puolustettuun purolinjaan kohdaten tykistön ja ilmavoimien tukeman vastaiskun.
Pietari Autti arvioi Kaarlo Heiskaselle, että purolinjan valtaaminen saattaisi maksaa 200 kaatunutta. "Kylmä-Kalle" haki vuorostaan tukea Woldemar Hägglundilta, jonka päätöksellä rasittunut ja kehnosti huollettu JR 8 asettui puolustukseen puron varressa.Jokipii (toim) 1991, 152
Pyhäjärven-Peltoistenjärven alueelle oli muodostunut 11. ja 1.D:n puristukseen neuvostojoukkojen motti, jonka ainut avoin suunta johti itään suurille suoalueille. Tänne jalkaväkirykmenteistä 9, 1061 ja 1065 koostunut vastustaja lopulta painui 14. syyskuuta kuluessa. JR 8 majoittui Svjatjoelle Prääsän eteläpuolelle. Prääsän-Pyhäjärven taisteluissa JR 8 oli kärsinyt 31 kaatuneen ja 83:n haavoittuneen tappiot.Jokipii (toim) 1991, 156-158
Rykmentti sai lepotauolla osakseen 146 ylennystä sekä 56 ensimmäisen ja 161 toisen luokan Vapaudenmitaleita. Komentaja, eversti Autti sekä majuri Aho mainittiin henkilökohtaisesta esimerkistään VII armeijakunnan päiväkäskyssä 16. syyskuuta.
Djumenuskin hyökkäys 20. syyskuuta JR 8 lähti valtaamaan Djumenuskin kylää Suo(ju)joen rannalla. Seuraavana päivänä II pataljoona oli valmistautumassa hyökkäykseen kranaatinheittimien tukemana havaitsessaan vastustajan vetäytyvän asemistaan. Tilannetieto ei mennyt perille kranaatinheittimille vaan ripeästi etenemään lähtenyt pataljoona sai niskaansa omien heitinten iskun.Jokipii (toim) 1991, 165-167Rykmentti kärsi Djumenuskin taistelussa 32 kaatuneen ja 135 haavoittuneen tappiot. Vastustaja käytti raskasta tykistöä ja liekinheittimiä sekä ansoitti maastoa. Pienoisheittimet eli nakut olivat aktiivisia. Neuvostohuollon myös huomattiin jakaneen miehilleen runsaskätisesti viinaa.Jokipii (toim) 1991, 169-170
Sambalskaja Isku, Rudan ja Vilga Heti rykmentin pataljoonien päästyä Djumenuskin tapahtumien jälkeen koolle sen oli lähdettävä edelleen. I pataljoonan kohteena oli Rudanin, ja III P:n Sambalskaja Iskun kylä. II pataljoona jäi reserviin.
Sambalskaja Isku vallattiin 26. syyskuuta III pataljoonan voimin helpohkosti. Sen oli myös tuettava I pataljoonaa koillisessa sijaitsevan kukkulan valtauksessa. Neljän komppanian voimin illalla vallatun korkean kukkulan laelta saatiin ensimmäinen näkymä Petroskoin kaupungin laitamille noin 15 kilometrin päähän.
Sambalskaja Iskusta johti polku Petroskoin valtatielle, jonka katkaisuun lähetettiin polkua pitkin vahvennettu 9. komppania. Sen etenemisen katkaisi murros ja siitä selvittyä kaksi suorasuuntaustykkiä, jotka olivat asemissa puolustamassa valtatietä. Tien katkaisu onnistui toisaalla 5. komppanian iskulla.
Vilgan kylää tulitettiin armeijakunnan tykistökeskityksin. Siitä huolimatta valtaus onnistui vasta yön taistelun jälkeen. Vallattuun kylään ja valtatielle vastustaja teki vastaiskun 28. syyskuuta aamupäivällä. Seuraavana päivänä JR 29 vapautti Ukko-rykmentin rintamavastuusta. Se siirtyi takaisin Sambalskaja Iskun kylään odottamaan hyökkäyksen jatkamista.Jokipii (toim) 1991, 172-178 Muurmannin rata, Suojoki ja lopulta Petroskoi JR 8:n piti divisioonankomentaja eversti Heiskasen suunnitelman mukaan hyökätä Suolusmäkeen. Sen partioita kävikin tiedustelemassa sinne ja valmisteluja tehtiin tien raivaamiseksi Suolusmäen länsipuolen kukkulalle. Heiskanen piti tehtävää kuitenkin liian raskaana väsyneelle JR 8:lle ja määräsi tilalle JR 50:n. JR 8 palasi kuitenkin Sambalskaja Iskusta Vilgan-Suolusmäen tielle saaden pataljoonittain teiden varmistustehtäviä ja tehtävän edetä Muurmannin radalle. Rata katkaistiin I ja III pataljoonan voimin illalla 30. syyskuuta.
III pataljoona eteni Suojoelle iltapäivällä 1. lokakuuta mutta ei saanut kovassa tykistötulessa sillanpäätä joen toiselle puolelle. II pataljoona pyrki Solomannin niemeen, josta neuvostojoukot olivat juuri purkautumassa vesistön yli. Kuten III pataljoona Suojoella, myös II pataljoona oli uupunut eikä kyennyt luomaan sillanpäätä salmen toiselle puolen vaikka saikin itse Solomannin niemen ja kylän haltuunsa. JR 56 otti siltä hyökkäystehtävän.Jokipii (toim) 1991, 180-184
JR 8:n hyökkäysvaihe päättyi ja se siirrettiin Tomitsan aseman vaiheille lepoon. Seuraavana päivänä 4. lokakuuta rykmentti komennettiin Petroskoin varuskuntajoukoksi aiemman JR 60:n tilalle. Varuskuntajakso vartio- ja sisäpalveluineen jäi lyhyeksi. Jo 16. lokakuuta saatiin siirtokäsky kohti Syväriä, aluksi Polovinan kylään ja edelleen Prääsään.