pienoiskuva|194x194px|Nikolai II:n keisarillinen monogrammi. pienoiskuva|Nikolai 2-vuotiaana ja äiti suuriruhtinatar, tsaritsa Maria Fjodorovna 1870, alle viisivuotiaat pojat käyttivät hametta 325x325px|thumb|Nikolai ja äiti Maria Fjodorovna vuonna 1870. pienoiskuva|Nuori tsarevitš Nikolai Aleksandrovitš 1880-luvulla Nikolai II (ven. Никола́й II Алекса́ндрович, Nikolai II Aleksandrovitš) (18. toukokuuta (J: 6. toukokuuta) 1868 Aleksanterin palatsi, Tsarskoje Selo, Pietari, Venäjän keisarikunta – 17. heinäkuuta 1918 Jekaterinburg, Neuvosto-Venäjä) oli Venäjän keisari, Puolanmaan kuningas ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1894–1917.
Hän oli viimeinen hallitsija Romanovien hallitsijasuvussa, joka syrjäytettiin helmikuun vallankumouksessa 1917. Puolisonsa Aleksandra Fjodorovnan ja lapsiensa kanssa heidät teloitettiin Venäjän sisällissodan aikana heinäkuussa 1918.
Suomessa hänet tunnetaan helmikuun manifestin allekirjoittajana ja venäläistämistoimenpiteiden aloittajana. Hänen johdollaan Venäjä kärsi nöyryyttäviä tappioita muun muassa Venäjän–Japanin sodassa ja ensimmäisessä maailmansodassa. Rauhanomaisten mielenosoitusten raa’an tukahduttamisen sekä Venäjän-Japanin sodan ja ensimmäisen maailmansodan runsaiden venäläistappioiden vuoksi Nikolai tunnettiin vastustajiensa keskuudessa myös nimellä Nikolai Verinen.
Suku ja koulutus Nikolain vanhemmat olivat Venäjän kruununperijä, tsarevitš Aleksandr Aleksandrovitš Romanov ja suuriruhtinatar Maria Fjodorovna, joka oli syntyjään Tanskan prinsessa Dagmar. Hän oli vanhin lapsi ja hänellä oli neljä sisarusta Georgi, Ksenia, Mihail ja Olga.
Helmikuussa vuonna 1880 joukko nihilistiaktivisteja räjäytti pommin Talvipalatsin ruokasalissa. Pommi tuhosi lähes koko huoneen. Kukaan ei loukkaantunut. Nikolain isä muutti perheineen Jelaginin palatsiin Mistulansaarelle. Nikolai oli 13-vuotias, kun isoisä Aleksanteri II sai 13. maaliskuuta 1881 surmansa pommi-iskussa, jonka takana olivat narodnikkiterroristit. Nikolain isästä tuli uusi keisari, ja perhe muutti turvallisuutensa takia Hatsinan palatsiin, joka sijaitsee 48 kilometrin päässä Pietarista. Hatsina oli rakennettu Aleksanteri I:n isälle, keisari Paavali I:lle. Virallisten tilaisuuksien yhteydessä Pietarissa asuttiin Anitškovin palatsissa.
Nikolai, jota perhepiirissä kutsuttiin nimellä Nicky, vietti perheensä kanssa suuren osan lomista äitinsä kotimaassa Tanskassa sekä risteilyillä Suomen suuriruhtinaskunnan rannikolla, etenkin Aleksanteri III:n Langinkosken kalastusmajalla, joka valmistui vuonna 1889 Kymijoen rantaan Kotkaan. Kesäisin perhe asui Aleksanterin palatsissa, Livadijan palatsissa Krimillä tai kävi joskus myös peurametsällä Puolassa Łowiczin ruhtinaskunnassa.
Hänet kasvatettiin spartalaisesti sisarustensa kanssa englantilaiseen tapaan. He nukkuivat telttavuoteissa, nousivat kuudelta ja ottivat yleensä kylmiä kylpyjä, toisinaan heille annettiin lämmin kylpy äitinsä kylpyhuoneessa. Aamiainen oli yleensä puuroa ja mustaa leipää, lounas lampaankyljyksiä tai paahtopaistia herneitten ja uuniperunoitten kanssa ja teeaikaan leipää, voita ja hilloa. Nikolailla ja hänen nuoremmalla veljellään Georgilla oli oma salonki, ruokailuhuone, leikkihuone ja makuuhuone, kaikki yksinkertaisesti sisustettuja. Ainoa näyttävä esine oli ikoni, jota ympäröivät helmet ja jalokivet. Vanhempiensa onnellisen avioliiton ansiosta hänet kasvatettiin rakkauden ja turvallisuuden ilmapiirissä, joka tuohon aikaan puuttui monista kuningasperheistä.
Nikolai ja Georgi jakoivat samat opettajat, mutta opiskelivat vierekkäisissä huoneissa. He seurasivat Venäjän yleisesikunnan akatemian kurssia, ja heidän ohjaajansa olivat arvostettuja professoreita. Heidän englanninopettajansa, Nikolain suosikkiopettaja,Sebag Montefiore, Simon: Kolmas näytös: Rappio. Kolmas kohtaus: Kolossi. Romanovit 1613–1918. WSOY, 2016. Ss. 592, 593, 594-595, 597, 615, 620, 786, 802, 803. Charles Heath oli toiminut heidän setänsä, suuriruhtinas Sergein ja Pavelin opettajana. Molemmat veljekset puhuivat ja kirjoittivat täydellistä englantia. Mr. Heathilta he saivat innostuksen urheiluun, erityisesti ammuntaan ja perhokalastukseen. He puhuivat myös sujuvaa ranskaa ja kelvollista saksaa ja tanskaa. Hänen lainopin ja historian opettajansa Konstantin Popedonostsev valitti että Nikolai vain kaiveli nenäänsä oppitunneilla. Hänen kotiopettajansa kenraali Danilovitš ei ollut vaatinut kruununperijältä paljon, koska "kruunaamisen sakramentti antaa hallitsijalle kaiken hänen tarvitsemansa tiedon."
Nikolai ei ollut kasvatukseltaan eikä luonteeltaan soveltuva monimutkaisiin tehtäviin, jotka odottivat häntä suuren valtakunnan itsevaltaisena hallitsijana. Hän oli saanut sotilaskoulutuksen opettajiltaan, ja hänen makunsa ja kiinnostuksen kohteensa olivat kuten muilla tuon ajan nuorilla keskiverto venäläisupseereilla. Hänellä oli vähän älyllistä kunnianhimoa, mutta hän nautti fyysisistä harjoituksista ja armeijaelämän varusteista: univormuista, arvomerkeistä ja paraateista. Mutta virallisissa tilaisuuksissa hän tunsi olonsa vaivautuneeksi. Vaikka hänellä oli suuri henkilökohtainen viehätysvoima, hän oli luonteeltaan arka ja vältti läheistä kontaktia alamaisiinsa pitäen parempana perhepiirinsä yksityisyyttä. Omien päiväkirjamerkintöjensä mukaan hän harrasti lapsellisia ja poikamaisia leikkejä vielä reilusti yli 20-vuotiaana.
Jättimäinen isä, joka ei sietänyt heikkoutta, tuntui Nikolaista lannistavalta. Kun Nikolai teki kerran virheen ja antoi leikkitoverinsa ottaa syyt niskoilleen, Aleksanteri karjui: "Sinä olet tyttö!" Isä oli tietoinen siitä, että poika oli liian lapsellinen ottaakseen vastuullisia tehtäviä, minkä hän ilmaisi suoraan finanssiministeri Sergei Wittelle. Nikolai oppi tottelemaan asiassa kuin asiassa isäänsä, joka hänen vartuttuaan määräsi hänet osallistumaan erilaisten valiokuntien toimintaan. Nikolai piti kuitenkin politiikkaan liittyviä asioita kuivina ja mielenkiinnottomina ja juhli mieluummin Preobraženskin ja Husaarikaartin toisten Romanov-sukuisten upseeritovereidensa kanssa ravintoloissa ja nuorten naisten kanssa Pietarin edustalla olevilla saarilla. Erityisen vahvasti häneen vaikutti setä, suuriruhtinas Sergei Aleksandrovitš Romanov.
Ensimmäistä kertaa kruununperijä uhmasi isänsä tahtoa alkaessaan vuonna 1890 seurustella Keisarillisen baletin 18-vuotiaan tanssijatar Mathilde Krzesinskan kanssa. Toisten tietojen mukaan keisari olisi Nikolain kokemattomuudesta naismaailmassa huolestuneena järjestänyt heidän suhteensa. He tapasivat ensimmäistä kertaa 23. maaliskuuta 1890 Keisarillisen balettikoulun valmistujaisnäytöksessä Mariinski teatterissa, jossa keisari oli jo valinnut teini-ikäisen Mathilden Nikolaille ja niitä seuranneilla epävirallisilla illallisilla keisari käski Mathilden tulla itsensä ja Nikolain väliin istumaan.
Nuoret erotettiin kuitenkin pian toisistaan, kun kruununperijä Nikolai ja hänen nuorempi veljensä suuriruhtinas Georgi lähetettiin lokakuussa 1890 pitkälle maailmanympärysmatkalle fregatti Pamjat Azovalla. Matka ei päättynyt hyvin, meriupseerina aluksella palvellut Georgi sairastui tuberkuloosiin Bombayssa, ja vanhemmat päättivät keskeyttää Georgin matkan ja lähettää pojan Kaukasuksellle toipumaan. Myös Nikolain matka sai ikävän päätöksen Japanissa, kun eräs japanilainen poliisimies hyökkäsi kruununperijän kimppuun miekalla heidän vieraillessaan keväällä 1891 Otsun kaupungissa. Serkku, Kreikan prinssi Georgios pelasti uhkaavan tilanteen onnistuessaan pudottamaan miekan hyökkääjän kädestä kävelykepillään.
Japanissa Nikolai hankki myös lohikäärmeaiheisen tatuoinnin oikeaan käsivarteensa. Tatuointiprosessin väitetään kestäneen seitsemän tuntia.
Pietariin palattuaan Nikolai jatkoi jälleen suhdettaan Mathilde Krzesinskaan isänsä vastustuksesta huolimatta. Nikolain elämän suuri rakkaus ei kuitenkaan ollut Mathilde vaan nuori saksalainen Hessen-Darmstadtin prinsessa Alix, Nikolain sedän Sergei Aleksandrovitšin puolison, suuriruhtinatar Elisabet Fjodorovnan nuorempi sisar, jonka kanssa hän oli päättänyt jo vuonna 1889 avioitua. Avioliittoa edistivät setä Sergei ja sedän vaimo Elisabet. Vuonna 1894 Nikolai kertoi avoimesti Mathildelle rakkaudestaan pikkuserkkuunsa Alixiin ja kertoi toivovansa Alixia morsiamekseen. Tsarevitšin ja prima ballerina assolutan suhde päättyi samana vuonna, ja Mathilde meni vuonna 1921 Pariisissa naimisiin Nikolain serkun, suuriruhtinas Andrei Vladimirovitšin kanssa.
Kihlaus ja avioliitto Keisariparin pitkään jatkuneen vastustuksen jälkeen, koska he pitivät Alixia liian ujona ja tasapainottomana tulevaksi keisarinnaksi, kruununperijä Nikolai sai viimein luvan kosia rakastettuaan, kun keisari Aleksanteri III:n terveydentila äkkiä heikkeni. Huhtikuussa 1894 pari kihlautui Alixin veljen ja prinsessa Victoria Melitan häissä Coburgissa ja 22. lokakuuta prinsessa Alix saapui sisarensa Elisabetin saattamana keisariperheen luokse Livadian palatsiin, Krimille. Viimeisillä voimillaan keisari siunasi nuoren parin, minkä jälkeen hän pian kuoli omassa vuoteessaan 1. marraskuuta. Näin 25-vuotiaasta tsarevitšista tuli koko Venäjänmaan keisari.
Ennen häitä prinsessa Alix kääntyi luterilaisuudesta ortodoksisen kirkon uskoon, ja hänestä tuli ”oikeauskoinen suuriruhtinatar Aleksandra Fjodorovna”. Häät pidettiin Talvipalatsin suuressa kirkossa 26. marraskuuta 1894 alle kuukausi Aleksanteri III:n hautajaisten jälkeen, ennen suuren pääsiäispaaston alkua, ja puolen vuoden suruajasta johtuen ne olivat huomiota herättämättömät ja hiljaiset. Tosin hautajaisia seuranneiden iäkkäiden naisten sanotaan pudistelleen päätään ja sanoneen keisarinnasta: Massie, Nikolai ja Aleksandra
thumb|200x200px|Laurits Tuxen, Keisari Nikolai II:n ja keisarinna Aleksandra Fjodorovnan kruunajaiset, 1898.
Ensimmäiset avioliittokuukaudet he asuivat kuuden pienen huoneen huoneistossa Anitškovin palatsissa. Leskikeisarinna Maria Fjodorovna ei suvainnut heidän asuvan Talvipalatsissa ennen kuin kuuden kuukauden suruaika oli kulunut Aleksanteri III:n kuolemasta.
Heille sisustettiin oma arkkitehti Aleksandr Krasovskin suunnittelema huoneisto vuosina 1894–1896 Talvipalatsin luoteiskulmaan neljänteen kerrokseen, joka tehtiin kodikkaammaksi madaltamalla holvikatot tasakatoiksi sekä käyttämällä paljon kukikkaita sisustuskankaita, huonekasveja ja puupanelointeja. Uutta suunnittelua olivat keisarin ja keisarinnan kylpyhuoneitten lattiaan upotetut suuret kylpyaltaat. He asuivat huhtikuuhun 1904 saakka Talvipalatsissa jaksoittaisesti talvikaudella, mutta vuoden 1905 verisunnuntain tapahtumien jälkeen vakituiseksi asuinpaikaksi tuli turvallisempi ja yksityisempi Aleksanterin palatsi Tsarskoje Selossa. Siipirakennus sisustettiin vuosina 1896–1898 ja 1906–1908 uudelleen porvarillisen jugendtyyliseksi ja hovin kauhuksi sinne tilattiin valmiita huonekaluja englantilaisesta Maples-myymälästä. Talvipalatsissa käytiin enää vain valtiollisissa edustustilaisuuksissa. Kesät vietettiin Pietarhovin palatsialueen Aleksandrian puiston, merenrannalla sijaitsevassa vuonna 1897 valmistuneessa Ala-datšassa, jossa myös kruununperillinen Aleksei syntyi elokuussa 1904.
Heidän kotielämänsä oli rauhallista. Nikolai oli intohimoisen omistautunut puolisolleen Aleksandralle. Tällä oli luonteenlujuutta, jota Nikolailta puuttui, ja hän joutui täysin puolisonsa valtaan.
vasen|pienoiskuva|Keisariperhe Pietarhovin Suuressa palatsissa kruununperijä Aleksein ristiäisten aikaan syyskuun 1904 alussa.
Lapset Nikolaille ja Aleksandralle syntyi viisi lasta muutaman vuoden välein:
suuriruhtinatar Olga Nikolajevna (15. marraskuuta 1895–1918) suuriruhtinatar Tatjana Nikolajevna (10. kesäkuuta 1897–1918) suuriruhtinatar Marija Nikolajevna (26. kesäkuuta 1899–1918) suuriruhtinatar Anastasia Nikolajevna (18. kesäkuuta 1901–1918) suuriruhtinas Aleksei Nikolajevitš (12. elokuuta 1904–1918), kruununperijä