pienoiskuva|Punainen lippu on sosialistien ja kommunistien yleisesti käyttämä tunnus. Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue, lyh. VSDTP (, lyh. РСДРП, RSDRP) oli venäläinen puolue. Se perustettiin 1898 Minskissä yhdistämään Venäjän keisarikunnassa toimineet vasemmistoryhmät. Sen merkittävimpiä johtajia olivat Juli Martov, Georgi Plehanov, Lev Trotski ja Vladimir Lenin. Puolueen toiminta kiellettiin vuonna 1921.

Historia Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen ensimmäinen edustajakokous, joka pidettiin Minskissä maaliskuussa 1898, oli puolueen perustava kokous. Perustavaan kokoukseen osallistui yhdeksän edustajaa, joista kolme oli juutalaisen Bundin jäseniä. Siellä julkaistiin manifesti ja perustettiin ensimmäinen keskuskomitea, joka kuitenkin vangittiin pian kokouksen jälkeen. Venäjän keisarikunnassa VSDTP:n toiminta oli kiellettyä. Lenin ei osallistunut kokoukseen, koska hän oli karkotettuna Siperiassa.

Sosiaalidemokraattien toisessa edustaja­kokouksessa 1903 puolue oli jakautunut kahteen kilpailevaan ryhmään. Martovin ryhmä vastusti Leninin päämäärää kehittää puolueesta pienen vallankumouksellisen ryhmän puolue ja kannatti eurooppalaisten sosialististen puolueiden suuren jäsenmäärän mallia. Leninin johtama ryhmä hävisi kiistan, mutta sen jäseniä nimitettiin bolševikeiksi (enemmistöläiset), koska he olivat voittaneet äänestyksen Iskra-lehden toimittajakunnan kokoonpanosta. Martovin johtamia maltillisia sosiaali­demokraatteja kutsuttiin menševikeiksi (vähemmistöläiset).

Sosiaalidemokraatit olivat mukana vallankumouksessa 1905 ja toimivat aktiivisesti neuvostoissa ja ammattiliitoissa. Tapahtumien kulku oli kuitenkin yllättänyt ulkomailla oleskelleet ja keskenään riidelleet puolueen johtajat, eikä VSDTP ollut vuoden 1905 vallankumouksen lakkokomiteoiden johdossa.

Kolmas, huhtikuussa vuonna 1905 Lontoossa ilman menševikkejä järjestetty edustajakokous perusti puolueen äänenkannattajaksi julkaisun nimeltä Proletarij, jota Lenin alkoi toimittaa Genevessä. Keskuskomiteaan valittiin Leninin lisäksi Aleksandr Bogdanov, Leonid Krasin, D. Postalovski ja Aleksei Rykov. Menševikit kieltäytyivät osallistumasta bolševikkien kolmanteen edustajakokoukseen. He kokoontuivat mieluummin samaan aikaan omaan konferenssiinsa Genevessä.Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikit) keskuskomitean asettama toimituskunta s. 71. Menševikit uskoivat, että proletariaatti ei pystyisi vallankumoukseen, vaan siitä tulisi luonteeltaan porvarillinen. Tämän vuoksi he olivat valmiit yhteistoimimaan porvarillisten puolueiden kanssa ja perustamaan liberaalin hallituksen, jota he pitivät siirtymävaiheena sosialistiseen yhteiskuntaan.

Keväällä 1906 pidettiin Tukholmassa puolueen yhtenäistämistä tavoitellut neljäs edustajakokous. Menševikit olivat kongressissa enemmistönä, ja keskuskomiteaan, johon tuli toistakymmentä jäsentä, valittiin vain neljä bolševikkia. Lenin ei tullut valituksi. Keskuskomiteaa täydennettiin myöhemmin Puolan ja Latvian sosiaalidemokraattisten puolueiden ja juutalaisten Bundin edustajillla. VSDTP:n yhtenäisyys jäi muodolliseksi.Kaakkuriniemi s. 91.

Lontoossa 13. toukokuuta – 1. kesäkuuta vuonna 1907 pidetty viides edustajakokous, johon osallistui 336 edustajaa, merkitsi bolševikeille voittoa menševikeistä kamppailussa puolueen yhteisestä linjasta. Edustajakokous hyväksyi bolševikkien kannan kaikissa tärkeissä kysymyksissä. Keskuskomiteaan valittiin viisi bolševikkia, neljä menševikkiä, kaksi puolalaista sosiaalidemokraattia ja yksi latvialainen sosiaalidemokraatti.

Viides edustajakokous pidettiin joulukuussa 1908 Pariisissa. Se tuomitsi likvidaattoriuden eli yritykset muokata puoluetta lailliseksi.Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikit) keskuskomitean asettama toimituskunta s. 150–151. Vuoden 1909 alussa koko VSDTP:n johto oli maanpaossa Pariisiissa.Kaakkuriniemi s. 94.

Vuonna 1912 bolševikit julistivat oman ryhmänsä puolueeksi. He järjestivät Prahassa VSDTP:n puoluekonferenssin, jonne ei kutsuttu suurinta osaa menševikeistä. Kokoukseen saapui lopulta 18 edustajaa, joista 16 oli bolševikkeja. Menševikit kokoontuivat kokoukseen Wienissä Trotskin johdolla. Prahan konferenssi totesi itsensä oikeutetuksi päättämään koko puolueen asioista, ja se valitsi mm. uuden keskuskomitean. Huhtikuussa alkoi ilmestyä puolueen uusi lehti, Pravda.Robert Service: Lenin (WSOY 2004), s. 238–248. Tästä lähtien ryhmittymä tunnettiin nimellä Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue (bolševikit).Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikkien) historia. Lyhyt oppikurssi (Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike 1949), s. 161–162. VSDTP:n ryhmä duumassa hajosi vasta marraskuussa 1913.Robert Service: Lenin (WSOY 2004), s. 255.

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä elokuussa 1914 VSDTP julkaisi Leninin kirjoittaman julkilausuman. Puolueen linjaksi päätettiin uudessa tilanteessa ottaa sosialistisen vallankumouksen propagoiminen ja Venäjän vallankumouksen edistäminen.Kaakkuriniemi s. 96. Sosiaalidemokraattien mielipiteet jakaantuivat vuonna 1914 suhtautumisessa Venäjän valtiovaltaan sen taistellessa ensimmäisessä maailmansodassa, ja monet merkittävistä menševikeistä, kuten Trotski ja Aleksandra Kollontai liittyivät bolševikkeihin.

Menševikit saivat virallisesti koko VSDTP:n haltuunsa, kun bolševikkien ryhmä muuttui puolueeksi helmikuun vallankumouksen jälkeen toukokuussa 1917. Bolševikkien johtaman lokakuun vallankumouksen jälkeen sosiaalidemokraattien asema vaikeutui ja puolueen toiminta kiellettiin Kronstadtin kapinan jälkeen 1921.

Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen piirissä vaikuttaneita suuntauksia ja ryhmiä Bund, sosiaalidemokraattisen puolueen sisällä itsenäisenä puolueena toiminut juutalaisten sosialistinen järjestö. Yksi VSDTP:n perustamiseen vuonna 1898 osallistuneista organisaatioista. Bolševikit, vuodesta 1903 alkaen vaikuttanut ja vuonna 1912 kokonaan itsenäisen puolueen muodostanut radikaalisiipi, johtaja Vladimir Lenin. Lokakuun vallankumouksen jälkeen ryhmä otti nimekseen Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue (bolševikit), sittemmin Neuvostoliiton kommunistinen puolue. Menševikit, vuodesta 1903 puolueen toinen, maltillisempi pääsuuntaus. Saivat puolueen pääosin haltuunsa bolševikkien irtauduttua. Defensistit, ensimmäinen maailmansodan aikana sotaa tukenut menševikkien oikea siipi. Vallankumoukselliset defensistit, helmikuun vallankumouksen jälkeen sotaa vallankumouksen nimissä tukenut menševikkien keskisiipi. Internationalistit, maailmansotaa vastustanut menševikkien vasen siipi, johtaja Julius Martov. Likvidaattorit, Leninin käyttämä pilkkanimi niistä sosiaalidemokraateista, joiden mukaan maanalainen organisaatio tuli lakkauttaa kun laillinen toiminta tuli 1905 mahdolliseksi. Otzovistit, bolševikkien ryhmä, jotka vaativat vuoden 1907 jälkeen irtautumista parlamentaarisesta toiminnasta ja siirtymistä kokonaan maanalaiseen toimintaan. Ultimatistit, bolševikkien ryhmä, joiden mukaan puolueen edustajilta duumassa oli vaadittava ehdotonta uskollisuutta keskuskomitean vallankumoukselliselle linjalle tai muuten olisi vetäydyttävä parlamentaarisesta toiminnasta. Vpered, vuonna 1909 muodostunut bolševikkien menettelytapoja kritisoinut ryhmä, jota kiinnosti erityisesti vaikuttaminen kulttuurin alueella, johtaja Aleksandr Bogdanov. Mežraiontsy (myös internationalistit), vuosina 1913–1917 bolševikkien ja menševikkien välissä vaikuttanut, puolueen yhtenäisyyden tärkeyttä korostanut ryhmä. Liittyivät lokakuun vallankumouksen alla bolševikkeihin. Jedinstvo, vuonna 1914 menševikkien oikealta laidalta erkaantunut ryhmä, johtaja Georgi Plehanov; samoja henkilöitä kuin defensisteissä.

Katso myös Taisteluliitto työväenluokan vapauttamiseksi

Lähteet

Luokka:Venäjän keisarikunnan puolueet Luokka:Sosiaalidemokraattiset puolueet Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit