Laila Maria Karttunen (16. maaliskuuta 1895 Suonenjoki – 7. tammikuuta 1981 Hämeenlinna) oli suomalainen tekstiilitaiteilija, opettaja, tekstiiliperinteen tutkija ja taidemaalari.
Karttunen valmistui Turun piirustuskoulusta ja Taideteollisuuskeskuskoulun mallipiirustusosastolta 1920-luvulla. Hän toimi Hämeenlinnassa Wetterhoffin kutomakoulun piirustuksen opettajana, ammattikutomon taiteellisena johtajana ja suunnittelijana 1920-luvun. 1930-luvun taitteessa hän siirtyi Helsinkiin ja perusti oman suunnittelutoimiston. Samalla hän toimi Suomen Käsityön Ystävien kutomon johtajana. Toisen maailmansodan aikana Käsityön Ystävien toiminta hiipui niin paljon, että Karttunen palasi Hämeenlinnaan Wetterhoffille ja työskenteli siellä, kunnes jäi eläkkeelle 1958. Eläkkeelle jäätyään hän keskittyi yhä enemmän suunnittelutyöhön, erityisesti kirkkotekstiileihin.Anttila, Eila: Wetterhoffin värikkäät taiteilijat. Sivut 13–18. Fredrika Wetterhoffin säätiö. PDF.
Karttusen luomistyön taustalla on vahva tekninen osaaminen. Hän suodatti teoksiinsa persoonallisuutensa kautta surrealistisia, informalistisia, kansanomaisia ja abstrakteja tyylivirtauksia.Laila Karttusen testamenttikokoelma. Web Archive (Hämeenlinnan taidemuseo 2007). Viitattu 21.4.2018. Hän oli myös vahvasti sitoutunut siihen, että käsiteollisuudella on kansallinen valistustehtävä ja se on osa suomalaisuusliikettä. Suunnittelijan tuli ammentaa ideoita suomalaisesta kansanperinteestä ja siirtää ne nykyaikaisen koti- ja taideteollisuuden kautta osaksi kotien sisustusta.
Karttunen käynnisti vuonna 1943 kansanomaisten tekstiilien keruukampanjan, josta hän oli saanut idean 1930‐luvun alussa, kun hän käsityönopettaja Eeva Jauhiaisen kanssa järjesti näyttelyn Marttojen kokoamista vanhoista kansanomaisista tekstiileistä. Erityisesti Karttuseen oli tehnyt vaikutuksen Laatokan Karjalan alueelta kerätyt mallit, jotka olivat muista poikkeavia, vaihtelevia ja työtavoiltaan monipuolisia. Kirjonnasta tulikin hänen taiteensa olennainen osa vuosikymmenien ajaksi. Oma retki Laatokan‐Karjalaan toteutui vuonna 1938, jolloin Karttunen ja Jauhiainen kiersivät kylissä valokuvaten, piirtäen ja muistiinpanoja tehden. Kaiken kaikkiaan Karttunen teki neljä viisi keruumatkaa eri puolille Suomea.
Sodan jälkeinen materiaalien säännöstelyn loppuminen innosti Laila Karttusen uuteen luomistyöhön, mikä näkyi 1950‐luvun alkuvuosina palkintoina Milanon triennaalissa 1951 ja 1954. Karttusen töitä oli eri näyttelyissä lähes joka vuosi, joskus parikin kertaa vuodessa. Laila Karttunen suunnitteli 1950‐luvulla Wetterhoffille lukuisia upeita täkänöitä ja ryijyjä. Wetterhoffin ammattikutomossa valmistettiin myös hänen suunnittelemiaan upeita damastiliinoja sekä puku‐ ja huonekalukankaita.
Karttunen toimitti käsityöjulkaisuja ja kirjoitti käsi- ja taideteollisuusalan julkaisuihin. Hän testamenttasi jäämistönsä Hämeenlinnan taidemuseolle. __NOTOC__ Palkinnot ja tunnustukset Milanon triennaali mitalit 1933, 1951 ja 1954 Pro Finlandia -mitali 1959
Lähteet
Kirjallisuutta Ilman lintu: Laila Karttusen (1895–1981) syntymän satavuotisnäyttely Hämeenlinnan taidemuseossa 5.10.1995–7.1.1996. Hämeenlinnan taidemuseo, 1995 Peltovuori, Sinikka: Laila Karttunen ja kansantaide. Sivuaineen tutkielma. Helsingin yliopisto, 1986. Peltovuori, Sinikka: Laila Karttusen kirkolliset tekstiilit. Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopettajaopisto, 1988.
Rantanen, Kirsti: Pohjolan tytär Ateneumissa. Pro Arte Utili. Taideteollinen korkeakoulu 20 vuotta. Taik, julkaisusarja B 35. Helsinki, 1993.
Aiheesta muualla Sukupuu. Yleisradio.
Luokka:Pro Finlandia -palkitut Luokka:Suomalaiset tekstiilitaiteilijat Luokka:Vuonna 1895 syntyneet Luokka:Vuonna 1981 kuolleet