La Espero (”Toivo”) on esperanton kehittäjän L. L. Zamenhofin kirjoittama runo, jota pidetään usein esperanton hymninä. Runo on esperantonkielinen ja sitä lauletaan usein Félicien Menu de Ménilin säveltämän musiikin tahdissa.
La Espero En la mondon venis nova sento, tra la mondo iras forta voko; per flugiloj de facila vento nun de loko flugu ĝi al loko. Ne al glavo sangon soifanta ĝi la homan tiras familion: al la mond' eterne militanta ĝi promesas sanktan harmonion. Sub la sankta signo de l' espero kolektiĝas pacaj batalantoj, kaj rapide kreskas la afero per laboro de la esperantoj. Forte staras muroj de miljaroj inter la popoloj dividitaj; sed dissaltos la obstinaj baroj, per la sankta amo disbatitaj. Sur neŭtrala lingva fundamento, komprenante unu la alian, la popoloj faros en konsento unu grandan rondon familian. Nia diligenta kolegaro en laboro paca ne laciĝos, ĝis la bela sonĝo de l' homaro por eterna ben' efektiviĝos. Toivo Maailmaan tuli uusi tunne, läpi maailman kuuluu voimakas kutsu; leudon tuulen siivillä nyt lentäköön se paikasta paikkaan. Ei verta janoavaan miekkaan vedä se ihmisperhettä: ainiaan sotivaan maailmaan se lupaa pyhän harmonian. Toivon pyhän merkin alla rauhaisat taistelijat kokoontuvat, ja nopeasti kasvaa toimi toivojien työllä. Voimakkaasti seisovat vuosisatojen muurit jakaantuneiden kansojen välillä; mutta periksiantamattomat esteet tulevat hajaantumaan, pyhän rakkauden lyöminä. Puolueettomalla kielipohjalla, toisia ymmärtäen, kansat tekevät suostumuksessa suuren perheringin. Uuttera toveristomme ei väsy rauhan työssä, ennen kuin ihmiskunnan kaunis unelma ikuisesta siunauksesta toteutuu.
Luokka:Esperantomusiikki