James Paul McCartney (s. 18. kesäkuuta 1942 Liverpool, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta) on brittiläinen muusikko ja lauluntekijä.
McCartney nousi kuuluisuuteen 1960-luvulla The Beatles -yhtyeen basistina ja toisena keulahahmona. Hän sävelsi yhtyeelle lukuisia pop-klassikoiksi nousseita kappaleita sekä teki runsaasti sovitustyötä niin omiinsa kuin muiden jäsenten tekemiin lauluihin. The Beatlesin hajottua vuonna 1970 McCartney aloitti menestyksekkään soolouran, jonka lomassa hän perusti Wings-yhtyeen ja toimi sen keulahahmona ja johtajana aina viimeisen kokoonpanon hajoamiseen asti 1980-luvun alussa. McCartney on levyttänyt soolourallaan ahkerasti ja vuoden 1989–1990 kiertueesta lähtien myös konsertoinut usein. Hänen aktiivinen muusikon uransa jatkuu edelleen.
Lapsuus ja nuoruus thumb|left|20 Forthlin Road, jonne McCartneyt muuttivat vuonna 1955 Paul McCartneyn suku on englantilais-irlantilaista. Hänen äidinisänsä oli syntynyt Irlannissa. Myös isän suvussa on todennäköisesti irlantilaista verta, vaikka nimi onkin skotlantilainen, sillä Irlannista muutti 1800-luvulla takaisin Isoon-Britanniaan sinne aiemmin muuttaneita skotteja.Sounes 2011, s. 10.
Paul McCartney syntyi Liverpoolissa 18. kesäkuuta 1942 työväenluokkaiseen perheeseen. Hänen äitinsä Mary oli kätilö ja sairaanhoitaja, ja isä Jim oli puuvillakauppias. Jim McCartney oli nuoruudessaan ollut menestynyt amatöörimuusikko, joka soitti pianoa ja trumpettia. Paul kastettiin katolisessa kirkossa. Kaksi vuotta myöhemmin perheeseen syntyi toinen poika, Michael. Vuoteen 1946 asti perhe muutti usein Merseysiden alueella, kunnes asettui neljäksi vuodeksi Speken maaseutumaiseen lähiöön. McCartneyn perhe oli setineen ja täteineen suuri ja tiivis perheyhteisö.Sounes 2011, s. 12–16.
Paul kävi lapsena Joseph Williams Primary -koulua. Hän menestyi siellä niin hyvin, että pääsi erinomaiseen Liverpool Institute -kouluun, jossa hän aloitti opinnot 1953. Hän kävi koulussa nykykieliin erikoistunutta B-linjaa. Hän luki saksaa ja espanjaa, ja hänen suosikkiaineitaan olivat kuvataide ja puutyöt. Vaikka isä kannusti Paulia opettelemaan nuottienlukua, Paul ei ollut koulussa kiinnostunut musiikin opiskelusta. Institutessa Paul tutustui Neil Aspinalliin, josta tuli myöhemmin Beatlesin kiertuemanageri, sekä George Harrisoniin, tulevaan yhtyetoveriinsa.Sounes 2011, s. 19–21. Paulin äiti kuoli rintasyöpään vuonna 1956.Sounes 2011, s. 23.
Paul sai kipinän musiikkiin äitinsä kuoltua. Hän hankki akustisen Zenith-kitaran ja opetteli soittamaan sitä. Hän kiinnostui uudesta skiffle-musiikista ja sen jälkeen rock and rollista. Paulin roolimalliksi nousi Elvis Presley, jota hän yritti jäljitellä pukeutumisellaan ja kampauksellaan. Paul alkoi kuljettaa kitaraa mukanaan koulussa ja kirjoittaa omia kappaleitaan, joista ensimmäinen oli nimeltään ”I Lost My Little Girl”.Sounes 2011, s. 24–26.
Musiikkiura The Quarrymen Paul tapasi kitaristi John Lennonin heinäkuussa 1957 paikallisen kirkon seurakuntatiloissa, kun Lennon oli johtamansa The Quarrymen -nimisen skiffleyhtyeen mukana eräissä kesäjuhlissa. Pojat tulivat hyvin toimeen keskenään, ja pian John pyysi Paulin yhtyeeseen. Ystävykset työstivät musiikkia yhdessä Johnin tädin kotona, ja Paul muokkasi yhtyeen esiintymisasuja hienostuneemmiksi. Paul sai Johnin suostuteltua ottamaan yhtyeeseen myös nuoren George Harrisonin.Sounes 2011, s. 29–33. Vain rock and rollista tuolloin kiinnostuneeseen Johniin verrattuna Paulin musiikkimaku ja kunnianhimo olivat laaja-alaisempia. Mike-sedältään Paul oppi, että hyvä esitys on W:n muotoinen: se alkaa tanakasti ja lopettaa jälleen korkealle. Tätä neuvoa McCartney on sen jälkeen aina noudattanut urallaan.Sounes 2011, s. 35–37.
Kun The Beatlesiksi nimensä vaihtanut yhtye lähti kesällä 1960 esiintymään Saksan Hampuriin, Paul lopetti samalla opintonsa Liverpool Institutessa.Sounes 2011, s. 42–43.
The Beatles thumb|Paul McCartney vuonna 1964 Beatles soitti Saksassa marraskuuhun 1960 asti, jolloin McCartney karkotettiin Saksasta hänen sytytettyään pienen tulipalon hotellissaan. Palattuaan Liverpooliin McCartney meni töihin Massey & Coggins -sähköyhtiöön käämittämään sähkökaapeleita. Beatles jatkoi esiintymisiään Liverpoolissa, etenkin The Cavern Clubissa. Maaliskuussa 1961 McCartney lopetti työt sähköyhtiössä ja Beatles palasi Hampuriin soittamaan. McCartney riiteli usein basisti Stuart Sutcliffen kanssa, ja kun Sutcliffe erosi yhtyeestä, McCartney vaihtoi kitaransa pysyvästi bassokitaraan.Sounes 2011, s. 52–57. Ensimmäisen Beatles-keikkansa basson varressa McCartney oli soittanut jo joulukuun 31. päivänä 1960 Liverpoolin Casbah Clubilla.http://www.mybeatles.net/history.html
McCartney oli vuosina 1960–1969 Beatlesin basisti ja laulaja. Hän soitti yhtyessä ja myöhemmällä soolo-urallaan toisinaan myös kitaraa, koskettimia ja rumpuja. McCartney kirjoitti Beatlesille paljon melodisia balladeja ja rakkauslauluja. Joitain McCartneyn tunnetuimpia ja suosituimpia Beatles-kappaleita ovat ”Eleanor Rigby”, ”Blackbird”, ”Yesterday”, ”Here, There and Everywhere”, ”Penny Lane”, ”The Long and Winding Road”, ”Let It Be” ja ”Hey Jude”. McCartney kirjoitti myös rock-kappaleita kuten ”Lady Madonna”, ”Back in the U.S.S.R.” ja ”Helter Skelter”. Avantgardehenkinen McCartney oli luova voima yhtyeen uraauurtavan Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band (1967) -albumin takana. Ennen Sgt. Pepperin äänityksiä McCartney teki tuottaja George Martinin kanssa musiikin elokuvaan Kuherruskuukausi (1966).Sounes 2011, s. 171–172.
Beatlesin ensimmäisellä albumilla McCartneyn ja Lennonin yhdessä tekemät kappaleet merkattiin vielä nimikkeellä ”McCartney ja Lennon”. Kun kaikkien paitsi McCartneyn mielestä ”Lennon ja McCartney” kuulosti paremmalta, nimien järjestys vaihdettiin. Myöhemmin käytäntö alkoi ärsyttää McCartneya, sillä myös McCartneyn kokonaan itse tekemät kappaleet kuten ”Yesterday” merkattiin molempien nimiin. McCartney katui myös vuonna 1963 allekirjoittamaansa sopimusta, joka antoi hänen kirjoittamiensa kappaleiden oikeudet Northern Songs -yhtiölle, ja hän itse sai vain 20 prosentin osuuden niiden tuotoista.Sounes 2011, s. 86–87.
Beatlesin jälkeen Sen jälkeen, kun Beatles ilmoitti hajoamisestaan vuonna 1970, McCartney teki kaksi kokeellista sooloalbumia, McCartney (1970) ja Ram (1971). Ne ovat hänen Beatles-tuotantoonsa verrattuna hyvin viimeistelemättömän kuuloisia.Sounes 2011, s. 300. Kesällä 1971 McCartney teetti Ramista kevyen orkesteriversion, jonka hän julkaisi nimellä Thrillington salanimen takaa vasta kuusi vuotta myöhemmin.Sounes 2011, s. 300–301.
McCartneyn kahden ensimmäisen sooloalbumin kappaleet oli merkitty puoliksi hänen vaimonsa Linda McCartneyn nimiin. Koska Northern Songs ja Maclen Music omistivat kaikki Paulin vuoteen 1973 mennessä kirjoittamat laulut, näin McCartneyt saivat edes puolet rojalteista perheelleen. Koska Linda ei ollut muusikko, kustantajat haastoivat Paulin oikeuteen tästä epäilyttävästä järjestelystä. Juttu sovittiin oikeuden ulkopuolella.Sounes 2011, s. 299.
McCartney haastoi joulukuussa 1970 muut Beatlesin jäsenet oikeuteen yhtyeen manageri Allen Kleinin sopimuksen ja toiminnan vuoksi. Oikeus ratkaisi jutun McCartneyn hyväksi ja totesi, että Kleinin firman palkkaaminen ilman McCartneyn suostumusta oli loukannut jäsenten keskinäisen liikekumppanuuden ehtoja.Sounes 2011, s. 292–296. McCartneyn välit muihin Beatlesin jäseniin, etenkin Lennoniin, olivat yhtyeen hajoamisen jälkeen pitkään tulehtuneet. Välit palautuivat kuitenkin hyviksi 1970-luvun puoliväliin mennessä.Sounes 2011, s. 339–341.
Wings thumb|Paul ja Linda McCartney vuonna 1976 esiintymässä Wings-yhtyeessään Kahden sooloalbuminsa jälkeen McCartney perusti vuonna 1971 Wings-yhtyeen, jossa soitti myös Linda McCartney. Wings oli 1970-luvun eniten myynyt yhtye maailmassa, ja se sai Yhdysvalloissa 27 top-40-hittiä ja viisi peräkkäistä ykköstilaa albumilistalla. Yhtye saavutti myös kriitikkojen arvostuksen kolmannella albumillaan Band on the Run (1973). Tunnetuimpia Wingsin levyttämiä kappaleita ovat James Bond -teemakappale ”Live and Let Die” (1973) sekä ”Mull of Kintyre” (1977), josta tuli Britannian kaikkien aikojen myydyin single. Vuonna 1976 Wings rikkoi monia yleisöennätyksiä maailmankiertueellaan.
McCartney kirjoitti Wingsin musiikin vuoteen 1976 saakka, kunnes sen levyillä alettiin julkaista muidenkin jäsenten kirjoittamia kappaleita.
Wings-yhtyeen alkuvuosina McCartney kieltäytyi tiukasti esittämästä Beatles-kauden sävellyksiään, mutta jo vuoden 1975–1976 kiertueella McCartney otti muutamia Beatles-sävellyksistään kiertueen ohjelmistoon.
McCartney esiintyi Wingsin kanssa Helsingissä ja Turussa vuonna 1972.
Wings hajosi vuonna 1981 kun McCartney lopetti konsertoinnin John Lennonin murhan säikäyttämänä. McCartney on myöhemmin todennut, että Wings ei ollut mikään laadukas yhtye. Se auttoi häntä kuitenkin pääsemään yli Beatlesin hajoamisen aiheuttamasta masennuksesta.
1980-luku thumb|Paul McCartney poikansa Jamesin kanssa vuonna 1980 Jo ennen kuin Wings oli hajonnut, McCartney julkaisi sooloalbumin McCartney II (1980).Sounes 2011, s. 385. Sen jälkeen hän palasi George Martinin kanssa yhteistyöhön kahden albumin ajaksi (Tug of War, 1982 ja Pipes of Peace, 1983).Sounes 2011, s. 387, 413. Näistä ensimmäinen on McCartneyn viimeinen albumi, joka nousi ykköseksi sekä Britannian että Yhdysvaltain albumilistalla.Sounes 2011, s. 403. Samaan aikaan McCartney teki menestyksekästä yhteistyötä Stevie Wonderin (”Ebony and Ivory”, 1983) ja Michael Jacksonin (”The Girl Is Mine”, 1982 ja ”Say Say Say”, 1983) kanssa.Sounes 2011, s. 403–404, 413.
1980-luvun alkuvuosina McCartney työskenteli myös kahden elokuvaprojektinsa parissa, jotka hän ideoi, kirjoitti, rahoitti ja sävelsi: animaatioelokuva Rupert Bear sekä näytelmäelokuva Give My Regards to Broad Street (1984), jossa hän itse esitti pääosaa.Sounes 2011, s. 405–406. Kriitikot eivät pitäneet Give My Regards to Broad Streetista, ja se jäi tappiolliseksi. Elokuvan samanniminen soundtrack menestyi sen sijaan hyvin. Pitkän Rupert Bear -animaatioelokuvan tekemisestä McCartney kuitenkin vetäytyi tehtyään ensiksi lyhytelokuvan Rupert and the Frog Song.Sounes 2011, s. 419–421.
McCartney oli vuoden 1985 Live Aid -hyväntekeväisyyskonsertin Lontoon-osion yksi pääesiintyjiä ja esitti Beatles-kappaleensa ”Let It Ben”. Sen jälkeen McCartney on ollut vakioesiintyjä samankaltaisissa hyväntekeväisyyskonserteissa.Sounes 2011, s. 426–427.
Vuonna 1985 McCartneyn Beatles-laulujen tekijänoikeudet siirtyivät Michael Jacksonille tämän ostettua ATV Musicin, mikä oli McCartneylle järkytys.Sounes 2011, s. 427. McCartneyn seuraava albumi Press to Play (1986) menestyi edellisiin albumeihin verrattuna heikohkosti.Sounes 2011, s. 429. Seuraava albumi Снова в СССР (1988) oli rock and roll -coveralbumi, joka julkaistiin omaperäisesti ”venäläisenä bootlegina”.Sounes 2011, s. 436. Sitä seurannut Flowers in the Dirt (1989) menestyi listoilla jälleen kohtalaisen hyvin. McCartney aloitti albumin julkaisun jälkeen ensimmäisen kiertueensa vuoden 1979 jälkeen. Maailmankiertueen liput hinnoiteltiin melko huokeiksi, koska McCartney halusi esiintyä mahdollisimman suurille yleisöille. Hän esitti kiertueella soolotuotantonsa lisäksi 14:ää Beatles-kappalettaan eli puolet kiertueen soittolistasta.Sounes 2011, s. 443–445.
1990-luku McCartneyn Get Back -jättikiertueella syntyi uusi maailmanennätys, kun 184 000 maksavaa kuuntelijaa kerääntyi Rio de Janeiron Maracana-stadionille Brasiliassa 21. toukokuuta 1990. Kiertueesta julkaistiin live-LP Tripping The Live Fantastic ja konserttivideo Get Back.