Saksan nelivuotissuunnitelma () oli vuosiksi 1936–1940 laadittu suunnitelma Adolf Hitlerin johtaman Saksan talouden elvyttämiseksi sotavarustelun keinoin sotilaallisen valmiuden kohottamiseksi. Suunnitelma julkistettiin Nürnbergin puoluepäivillä syyskuussa 1936.Kershaw 2010, s. 368–369 Hitler itse laati nelivuotissuunnitelman kirjalliset ohjeet, ja hän painotti, että Saksan tulisi olla valmis sotaan vuoteen 1940 mennessä.Könönen 2022, s. 47–48 Ohjeissa hän korosti Neuvostoliiton sotilaallisen kasvun muodostamaa uhkaa ja Saksan tarvetta hankkia elintilaa.

Tarve Saksan taloustilanne oli vuonna 1936 heikko.Kershaw 2010, s. 365 Raaka-aineiden tuonti oli kuluttanut kulta- ja käteisvarantoja huomattavasti vuodesta 1933 alkaen.Könönen 2022, s. 46 Samaan aikaan tuontiraaka-aineiden maailmanmarkkinahinnat nousivat ja Saksan teollisuustuotteiden vientitulot laskivat.Könönen 2022, s. 38 Tavoitteeksi tuli kehittää teollisuutta ja vähentää työttömyyttä. Saksasta oli määrä tulla taloudellisesti omavaraisempi. Ongelmana oli, että Saksan omassa maaperässä oli niukasti raaka-aineita,Könönen 2022, s. 31, 33 ja erityisesti metalleista varusteluteollisuus oli riippuvainen. Vain kivihiilessä Saksalla oli kelvollinen omavaraisuusaste.Könönen 2022, s. 33

Ohjelman eteneminen Niin talousministeri Hjalmar Schacht kuin valtakunnanhintakomissaari Carl Friedrich Goerdeler vastustivat varusteluvaltaista taloutta ja ajoivat paluuta kansainvälisille markkinoille.Kershaw 2010, s. 369 Schachtin mukaan Saksan tuli kasvattaa valuuttavarantojaan valmistamalla kulutustavaroita.Könönen 2022, s. 48 Nelivuotissuunnitelman alullepanija oli ilmailuministeri Hermann Göring, joka kokosi asiantuntijaryhmän ja vähitellen syrjäytti Schachtin.Kershaw 2010, s. 365, 369 Hitler nimesi Göringin ”raaka-ainevaltuutetukseen”.Könönen 2022, s. 47 Propagandaministeri Joseph Goebbels suhtautui kuitenkin skeptisesti Göringin ymmärrykseen maanvaluutta- ja raaka-aineongelmista. Schacht vastusti jyrkästi Göringin taloussuunnitelmia ja pyrki tuomaan esille tärkeiden liike-elämän ja teollisuussektoreiden näkemyksiä. Göringin nimittämien ”erikoiskomissaarien” tehtävät olivat usein päällekkäisiä talousministeriön tehtävien kanssa tai häiritsivät ministeriön toimintaa.Kershaw 2010, s. 371

Hitler pyrki aluksi käyttämään talousohjelmasta nimitystä ”monivuotissuunnitelma”, mutta nelivuotissuunnitelma-nimitys yleistyi ensin lehdistössä, ja lopulta Hitler virallisti sen 18. lokakuuta 1936.Kershaw 2010, s. 371–372

Tuontiriippuvuutta pyrittiin korvaamaan tehostamalla tuotantoa ja kehittämällä teknologisia innovaatioita, joihin kuuluivat muun muassa synteettiset polttoaineet ja saksalaisen rautamalmin käsittely korkealuokkaisemmaksi, jotta riippuvuus ruotsalaisesta rautamalmista laskisi.Könönen 2022, s. 51 Varusteluohjelmalle annettiin taloudessa ehdoton etusija, ja sitä varten raaka-aineita voitiin ottaa siviilisektorin teollisuudelta. Omavaraisuusaste nousi, vaikkakaan ei tavoitteiden mukaisesti. Vuoden 1939 alussa Reichsbankin johtokunta varoitti Hitleriä uhkaavasta inflaatiosta. Hitler luonnehti johtokunnan esitystä kapinaksi, ja pian Hjalmar Schacht erotettiin pankinjohtajan tehtävistä.

Pelkkä väliaikaisratkaisu Hitler piti nelivuotissuunnitelmaa siirtymävaiheena ja korosti, että täydellisen omavaraisuuden Saksa saavuttaisi vain laajentumalla ja alistamalla muita maita hallintaansa.Kershaw 2010, s. 371, 390–391Könönen 2022, s. 48–50 Jo 1920-luvulla Taisteluni-kirjassaan Hitler oli esittänyt ajatuksen elintilan ja viljelymaiden valloittamisesta Itä-Euroopasta, ja myöhemmin hän lisäsi perusteluihin myös idästä saatavat resurssit.Könönen 2022, s. 31

Juuri ankara jälleenvarusteluohjelma aiheutti Saksan talouteen painetta. Maata oli laajennettava, jotta sen talouden sisäiset jännitteet eivät olisi kasvaneet liian suuriksi.Kershaw 2010, s. 467 Saksaa vaivasi myös työvoimapula, joka oli ratkaistavissa nopeasti vain valloituksilla saatavalla ”vierastyövoimalla”. Idänvalloitustavoitteissa oli kuitenkin sisäänrakennettu ongelma, jota on luonnehdittu noidankehäksi: jotta uusia huomattavan suuria alueita voitiin valloittaa, tarvittiin paljon lisää sotilaallista kalustoa ja ampumatarvikkeita, joita taas ei voinut valmistaa ilman raaka-aineiden lisääntyvää kulutusta.

Idän aluevalloitukset alkoivat Tšekkoslovakian sudeettialueiden liittämisellä Saksaan syyskuussa 1938, Tšekkoslovakian miehityksellä maaliskuussa 1939 ja hyökkäyksellä Puolaan syyskuussa 1939. Lopulta Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesällä 1941.

Toisen maailmansodan aikana

Vuoden 1940 jälkeenkin nelivuotissuunnitelman organisaatio jatkoi taloussuunnittelua sekä pyrki osallistumaan hallintoon valloitettavassa idässä 1941 alkaen kilpaillen Heinrich Himmlerin johtaman SS:n sekä Alfred Rosenbergin johtaman Valloitettujen itäalueiden valtakunnanministeriön kanssa. Ensimmäinen saksalaishallinto, joka toimi sotatoimialueella saksalaisten joukkojen edetessä oli Wehrmachtin sotilashallinto, joka oli voimassa idässä noin 300 kilometriä rintamasta selustaan päin.

Katso myös Saksan talous

Lähteet

Viitteet

Luokka:Natsi-Saksan talous Luokka:1936