Espoo () on kaupunki Uudellamaalla, Helsingin metropolialueella, Suomenlahden rannalla. Espoon kaupungissa asuu noin henkilöä. Väkiluvultaan Espoo on Suomen toiseksi suurin kunta. Rakenteellisesti Espoo kuuluu Helsingin keskustaajamaan ja Helsingin seudun metropolialueeseen.
Espoon naapurikunnat ovat Vihti ja Nurmijärvi pohjoisessa, Vantaa ja Helsinki idässä, Kirkkonummi lännessä sekä Kauniainen Espoon sisällä. Sen pinta-ala on km², josta km² on maata, km² sisävesiä ja loput km² merta.
Espoo on osa neljän kaupungin muodostamaa pääkaupunkiseutua, jonka kunnilla on laissa säädettyinä yhteistoimintavelvoitteina jätehuolto ja joukkoliikenne. HSY vastaa alueen jäte- ja vesihuollosta ja HSL joukkoliikenteestä.
Espoon väkiluku ohitti Tampereen Suomen toiseksi suurimpana kaupunkina vuoden 1991 alussa.https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000003048381.html Espoo on tunnettu myös Nokian, energiayhtiö Fortumin, Angry Birdsin kehittäneen peliyhtiö Rovion sekä useiden muiden korkean teknologian yritysten kotikaupunkina, Nuuksion kansallispuistosta sekä Otaniemen kampusalueesta, jossa sijaitsee Aalto-yliopiston kuusi korkeakoulua. Espoossa sijaitsee myös Ämmässuon ekoteollisuuskeskus, jossa käsitellään pääkaupunkiseudun noin 1,2 miljoonan asukkaan ja teollisuuden jätteet.http://www.espoo.fi/asiakirja.asp?path=1;31;37423;37424;37425&id=5697EBB09A47590EC22571F00017C2D1&kanta=kunnari%5C%5Cintrakun_e.nsf
Espoon maapinta-alasta oli vuoden 2004 lopussa kaavoitettuna hieman vajaa kolmannes. Espoossa on kaupungiksi varsin paljon metsää. Kaavoitetulla alueella metsää on noin 2 000 hehtaaria, ja lisäksi on kaavoittamattomat metsäalueet. Espoon pohjoisosassa on useita järviä, joista suurimmat ovat Bodominjärvi, Nuuksion Pitkäjärvi, Pitkäjärvi, Loojärvi, Velskolan Pitkäjärvi, Saarijärvi, Matalajärvi, Siikajärvi ja Lippajärvi. Kaikkiaan Espoossa on 73 vähintään hehtaarin laajuista järveä.
Espoon alueella on ollut asutusta vähintään 8 000 vuotta. Esihistoriallisen ajan asuinpaikkoja tunnetaan kivikaudelta sekä varhaismetallikaudelta. Vanhin Espoota koskeva historiallinen maininta on vuodelta 1431. Espoo itsenäistyi Kirkkonummesta omaksi seurakunnakseen 1400-luvulla. Espoon ensimmäinen kuntakokous pidettiin vuonna 1868 ja ensimmäinen edustuksellinen kunnanvaltuuston kokous vuonna 1910. Espoosta tuli kauppala vuonna 1963 ja kaupunki 1972.
Espoo-päivää on vietetty alkuaikoina 27. elokuuta, mutta nykyään se on käytännön syistä elokuun viimeinen lauantai. Espoo-päivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992.
Nimen alkuperä Espoon nimi viitannee joennimeen Espoonjoki (, alkujaan Espå / Espåå), jonka puolestaan arvellaan saaneen nimensä jokea reunustaneista haavoista (ruotsin kielen haavikkoa tarkoittava sana on äspe). Nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1431. Alun perin nykyinen Gumbölenjoki oli nimetty Espoonjoeksi joen varrella sijainneen kylän mukaan. Kun sitten Södrikin kylän liepeille rakennettiin kirkko, Espoonjoeksi nimettiin Kirkkojärvestä Kauklahteen virtaava joki.Kaija Mallat (toim.): Kylä-Espoo – Espoon vanha asutusnimistö ja kylämaisema. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2008, s. 35–38.
Espoon vaakunassa esiintyvä kruunu viittaa Espoon kuninkaankartanoon ja hevosenkenkä kyyditysvelvollisuuteen, joka kuninkaantien varrella sijainneella pitäjällä oli. Monin paikoin Espoon teistä on jäljellä Kuninkaantien keskiaikaista linjausta. Tämä Suomen keskeisin historiallinen maantie, Turun ja Viipurin välinen Suuri Rantatie syntyi 1340- tai 1350-vuosikymmenellä.
Historia
pienoiskuva|Espoon tuomiokirkko. pienoiskuva|Espoon kuninkaankartano. pienoiskuva|Tapiolan Taskumattitalot rakennettiin 1959–1961. Kuva vuodelta 1967.
Espoon alueella on ollut asutusta ainakin 8 000 vuotta. Kivikauden asuinpaikkoja tunnetaan muun muassa Nuuksiosta, Peringistä ja Bosmalmilta.https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/07/01/tata-et-tieda-kivikauden-elamasta-paakaupunkiseudullahttps://www.kyppi.fi/palveluikkuna/raportti/read/asp/hae_liite.aspx?id=101903&ttyyppi=pdf&kansio_id=49 Varhaismetallikauden asuinpaikkalöytöjä on puolestaan tehty Mikkelästä ja esiroomalaiselle rautakaudelle ajoitetusta Morbystä, joista jälkimmäinen on karjatalouden tutkimuksen kannalta merkittävä kohde. Espoosta löytyneet rautakautiset esineet ovat pääosin peräisin savolais-karjalaisista muinaispuvuista, ja alueen naisilla on ollut samanlaisia koruja kuin Mikkelin seudulla. Paikannimistöön on jäänyt jälkiä seudun varhaisesta asutuksesta. Esimerkiksi Soukan alkuperäinen nimi on ollut Soukko. Suurin osa Espoon alkuperäisistä kylistä on ollut paikannimien valossa hämäläisten perustamia. Suomenojan seudulla on ollut siitepölyanalyysin perusteella maata viljelevää asutusta 1000-luvun alussa ja viimeistään 1100-luvulla hämäläistaloja oli Kaukjärven eli nykyisen Pitkäjärven rannalla Kauklahdessa, Karvasmäellä, Bembölessä, Haapalahdessa ja Finnevikissä.
Ruotsalaisten Uudenmaan kolonisaation seurauksena myös Espooseen siirtyi 1200-luvulta lähtien väestöä Ruotsista. Ensimmäiset ruotsalaiset tulivat alueelle todennäköisesti nykyisen Kirkkonummen kautta ensiksi Esbobyn tienoille, josta he jatkoivat koilliseen Kauklahteen, Bemböleen ja Vanhakartanoon. Myöhemmässä vaiheessa siirtolaisia saattoi tulla Espooseen myös suoraan Ruotsista, todennäköisesti Sveanmaalta. Espoon ruotsinkielinen nimistö on tältä ajalta. Siirtolaiset ruotsalaistivat hämäläisten suomenkieliset nimet; esimerkiksi Kaukalahti muuttui Köklaxiksi ja Karvasmäki Karvasbackaksi. Nykyiset suomenkieliset nimet saattoivat tässä prosessissa myös muuttua alkuperäisistä. Esimerkiksi paikannimi Välli muuttui siirtolaisten suussa ruotsinkieliseen muotoon Vällskog, josta paikan nykyinen suomenkielinen nimi Velskola juontaa juurensa. Ruotsalaisten siirtolaisuus oli kaikkiaan niin voimakasta, että alue ruotsalaistui sen pohjoisinta osaa, sekä mahdollisesti Haapalahti-Mäkkylän seutua lukuun ottamatta kokonaan.
Espoosta tuli oma seurakuntansa 1400-luvulla. Se oli aiemmin ollut Kirkkonummen seurakunnan alainen kappeliseurakunta. Kirkosta erillinen kunnallishallinto perustettiin 1868. Espoon tuomiokirkko sijaitsee Espoonjoen varrella, ja sen vanhimmat osat ovat 1480-luvulta. Se on yksi pääkaupunkiseudun vanhimmista säilyneistä rakennuksista, joskin Helsingin pitäjän kirkko on hieman vanhempi. Espoon keskus on kasvanut kirkon ja lähellä sitä sijaitsevan rautatieaseman ympärille.
Vuonna 1920 Espoo oli alle 9 000 asukkaan maalaiskunta, ja 70 prosenttia asukkaista oli ruotsinkielisiä. 75 prosenttia koko väestöstä elätti itsensä maataloustyöllä. Kauniainen erotettiin Espoon kunnasta vuonna 1920, mutta Espoon ja Kauniaisten välinen raja vahvistettiin vasta 1940-luvun lopulla. Espoo alkoi kasvaa voimakkaasti 1940- ja 1950-luvuilla, ja se kehittyi maatalousvaltaisesta maalaiskunnasta nopeasti kauppa-, palvelu- ja teollisuuskaupungiksi. Espoon sijainti Helsingin vieressä houkutteli pääkaupungissa työskenteleviä muuttamaan kasvavaan naapurikaupunkiin. Jo ennen toista maailmansotaa oli rantaradan asemien läheisyydessä useita esikaupunkialueita kuten Leppävaara ja Kilo sekä teollisuustaajamaksi muodostunut Kauklahti. Sen jälkeen kun uusi Jorvaksentie (nykyisen Länsiväylän edeltäjä) valmistui, alettiin myös sen läheisyyteen rakentaa pientaloja, varsinkin Westendiin. Sodan jälkeen Espooseen rakennettiin myös runsaasti rintamamiestaloja. Suuri väestönkasvu alkoi kuitenkin varsinaisesti vasta 1950-luvun alussa, kun Asuntosäätiö alkoi rakentaa Tapiolaa ja samaan aikaan viereiseen Otaniemeen alettiin rakentaa Teknillisen korkeakoulun uutta kampusaluetta.
Espoon ja Kirkkonummen rajalla oleva Espoonlahti oli vuosina 1944–1956 myös Neuvostoliiton hallussa olleen Porkkalan sotilastukikohdan rajana. Suuri osa Kirkkonummea, mutta myös kaistale Espoon vesialuetta ja muutamat siellä olevat saaret kuuluivat tukikohdan alueeseen. Espoossa lähellä Porkkalan alueen rajaa sijaitsevasta Kauklahden rautatieasemasta tuli Suomen ja Neuvostoliiton tiukasti vartioitu raja-asema. Maayhteys Porkkalan alueelle kulki Kivenlahden sillan kautta. Sotilastukikohdan aikana osa Espoon länsirannikosta oli evakuoitu asukkaistaan ja rajakylien talojen ikkunat Neuvostoliiton puolella oli peitettävä iltaisin. Porkkalan vuokra-alueen läpi kulkevien junien ikkunat peitettiin luukuilla ulkopuolelta läpiajon ajaksi.
1960-luvun alussa suunniteltiin Espoon jakamista kolmeksi kunnaksi. Sen tuolloin jo varsin tiheään asutuista itäosista aiottiin muodostaa Tapiolan ja Leppävaaran kauppalat, kun taas kunnan silloin vielä jokseenkin maaseutumaiset länsi- ja pohjoisosat olisivat jääneet edelleen Espoo-nimiseksi maalaiskunnaksi. Jakoa ei kuitenkaan toteutettu, vaan pitäjä kokonaisuudessaan muutettiin kauppalaksi vuonna 1963 ja kaupungiksi vuonna 1972. Kaupungin uusi hallinnollinen keskus, Espoon keskus rakennettiin 1970-luvulla Espoon rautatieaseman ja Espoon vanhan harmaakivikirkon ympärille. Vuosina 1950–2000 Espoon väkiluku kasvoi 22 000:sta 210 000:een. Samalla Espoo muuttui enemmistöltään ruotsinkielisestä kunnasta enemmistöltään suomenkieliseksi. Espoon väkiluku ylitti 300 000:n rajan kesällä 2022.
Maantiede pienoiskuva|Uloimman saariston paljaat kallioluodot alkavat vaihtua metsäisemmiksi saariksi rannikkoa lähestyttäessä. Kuvassa Kytön entinen linnakesaari.
pienoiskuva|Maisemaa Soukan Kasavuorelta. pienoiskuva|Nuuksion kansallispuisto.
Yleistä Espoon kokonaispinta-ala on 528 neliökilometriä, joista maa-aluetta 312 neliökilometriä (59 %) ja vesistöjä 216 neliökilometriä. Etelä-Espoon saaristo- ja rantavyöhyke vaihtuu rehevien jokiseutujen ja Keski-Espoon pelto- ja kulttuuriaukeiden pohjoispuolella järvisyydeltään runsaaksi ja jylhäksi maastoksi. Paikoitellen Pohjois-Espoon järvialue muistuttaa Järvi-Suomea. Suurin osa Nuuksion järviselänteestä sijaitsee Espoon alueella, ja paikoin se jatkuu Vihdin puolelle.Paikkala, s. 5 Uudenmaan suurimmat järvet, Lohjanjärvi ja Hiidenvesi, sijaitsevat selänteen länsipuolella.
Kallioperä Espoon jylhän ja kallioisen topografian kivilajit ja rakenteet ovat syntyneet 1880–1650 miljoonaa vuotta sitten. Nykyiseen ympäristöön on vaikuttanut etenkin viimeisin jääkausi – mannerjäätikkö vetäytyi nykyisen Espoon alueelta noin 13 000 vuotta sitten. Ensimmäisinä merenpinnan alta paljastuivat Pohjois-Espoon korkeat mäet kuten Mustakorvenkallio. Rannikon ja saariston runsaat silokalliot ovat syntyneet mannerjään kulutuksesta; niiden pinnoilla on havaittavissa uurteita, jotka mukailevat mannerjään kulkusuuntaa. Mannerjäätiköstä irronneet jäävuoret ovat puolestaan kuljettaneet mukanaan useita siirtolohkareita, joita ovat muiden muassa Kunnarlan siirtolohkare, Soukan siirtolohkare ja Suomenojan siirtolohkare.
Espoon kallioperän pääkivilajeja ovat gneissit, migmatiitit, graniitit, gabrot, amfiboliitit ja kiilleliuskeet. Nuuksiossa tavataan harvinaista pallokiveä, esiintymä on myös kansainvälisesti arvokas. Useissa kohdin kallioperän päälle on kerrostunut paksua savikkoa ja savisiin laaksopainanteisiin on aikoinaan raivattu peltoja. Savipatjojen paksuus muodostui pääosin Baltian jääjärvi- ja Yoldiamerivaiheessa. Perinteiseen espoolaiseen luonnonmaisemaan kallioperän vaikutus on huomattava: loivasti aaltoilevilta pelloilta kohoaa jyrkästi korkeita kallioseinämiä. Pohjoisen Espoon pitkänomaiset järvet sijaitsevat kallioperän ruhjelaaksoissa. Kallioperän muotoutuminen on määrännyt rannikon suuret muodot, kuten Espoonlahden ja Laajalahden. Maankohoamisen, metsämaan soistumisen ja järvien umpeenkasvun johdosta savikerroksen päälle on paikoin muodostunut soita ja turvekerrostumia.
Merialue