thumb|Pommitetussa Helsingissä palaa sodan ensimmäisenä päivänä. Talvisodan ilmatorjuntajoukot kuuluivat osana Suomen ilmavoimiin ja niiden tehtävänä oli pyrkiä estämään tai vähentämään puna-armeijan ilmavoimien aiheuttamia tappioita suomalaisjoukoille ja kotialueelle.
Historiaa
Suomalaisen ilmatorjunnan syntymäpäivänä pidetään heinäkuun 1. päivää vuonna 1925, jolloin Suomenlinnassa aloitti toimintansa Ilmapuolustuskomennuskunta.Palmu: "Suomen ilmatorjunnan vaiheita 1925-1990" s.17
Tuota päivämäärää aiemminkin oli tehty erilaisia kokeiluja erikaliiperisilla aseilla suoritetuista ammunnoista lentävään maaliin.
Tämän jälkeen taas ilmatorjunnan kehittäminen oli enemmän tai vähemmän sattumanvaraista ja riippui yksittäisten sotilashenkilöiden kiinnostuksesta. Toki joitakin määrätietoisempiakin yrityksiä aselajin kehittämiseksi tehtiin.
Tämän vuoksi ilmatorjunnan valmius oli vielä erittäin vaatimaton Saksan hyökättyä Puolaan 1. syyskuuta 1939 ja toisen maailmansodan näin alkaessa.
Komentosuhteet
Päämajassa toimi suoraan ylipäällikön alaisuudessa Ilmapuolustuksen komentajana kenraalimajuri Jarl Lundqvist oman esikuntansa avustamana. Esikuntaan kuului muun muassa Ilmatorjuntajoukkojen komentaja eversti Franz Helminen, jonka johdolla päämajan ilmatorjuntatoimisto ohjasi ilmatorjuntajoukkoja.Palmu: "Suomen ilmatorjunnan vaiheita 1925-1990" s.46
Ilmatorjuntajoukot oli jaettu Kotiseudun ilmatorjuntakomentajan ja Kenttäarmeijan ilmatorjuntakomentajan kesken. Aselajin joukkojen vähäisyydestä johtuen edes armeijakuntiin ei kuulunut orgaanista ilmatorjuntaa, joten ne johtivat vain satunnaisesti alueelleen alistettuja ilmatorjuntajoukkoja. Armeijakunnissa toimi oma ilmatorjunnan komentajansa, mutta esimerkiksi divisioonista se jo puuttui, koska joukkoja ei sinne enää riittänyt.Palmu: "Suomen ilmatorjunnan vaiheita 1925-1990" s.48-49
Vasta helmikuussa 1940 divisiooniin muodostettiin omat ilmatorjuntaosastonsa ja armeijakunnatkin alkoivat saada käskyvaltaa alueellaan oleviin ilmatorjuntajoukkoihin.Palmu: "Suomen ilmatorjunnan vaiheita 1925-1990" s.51
Voimasuhteet talvisodan alla Neuvostoilmavoimien vahvuus
Neuvostoliiton ilmavoimien kokonaismääräksi ennen toista maailmansotaa on arvioitu noin 5 000–5 500 lentokonetta, joista ajankohdan vaatimukset täyttäviä uskotaan olleen noin 2 100 konetta. Talvisotaan arvioidaan osallistuneen suuri osa (n. 800–1 000) viimeksi mainituista lentokoneista.Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 1 s. 270..
Talvisodan alkaessa Neuvostoliiton ilma-aseella arvioitiin olevan Baltian tukikohdissa (jotka NL oli saanut haltuunsa syksyn 1939 aikana) noin 200 lentokonetta, Leningradin rintamalla noin 300 lentokonetta, Aunus–Maanselkä-alueella noin 100 lentokonetta ja siitä pohjoiseen vielä noin 170 lentokonettaSotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 s.64.
Konemäärän arvioitiin jakautuvan siten, että hävittäjiä olisi ollut noin 60 %, pommituskoneita noin 30 % ja muita (yhteys- ja tiedustelukoneet) noin 10 %.
Neuvostoliiton käyttämät koneet olivat pääosin tyypiltään: Hävittäjät I-15 I-153 I-16 Pommituskoneet SB-2 DB-3 TB-3, vähäisemmässä määrin.
Suomalainen ilmapuolustus talvisodan alla
Talvisodan ilmavoimien kehnosta kalustotilanteesta on kirjoitettu paljon. Ilmavoimillahan oli käytännössä vain yksi laivueellinen torjuntaan kykenevää lähes ajanmukaisena pidettyä kalustoa. Kyseessä oli Lentolaivue 24, jolla oli käytössään 36 Fokker D.XXI -konetta.
Ylimääräisten harjoitusten (YH:n) julistamisen aikaan ilmatorjuntajoukkojen kalustotilanne oli, mikäli suinkin mahdollista, vieläkin katastrofaalisempi. Käytössä oliSotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 s.95: 76 mm:n ilmatorjuntakanuunoita 38 (joista 10 jo täysin vanhentuneita) 40 mm:n ilmatorjuntakanuunoita 9 20 mm:n ilmatorjuntakanuunoita 4 (peräisin 1920-luvun alkupuolelta) 7,62 mm:n ilmatorjuntakonekiväärejä 125 (joiden lisäksi tavanomaisia konekiväärejä)
YH:n aikana oli suunniteltu perustettavaksi: 18 Raskasta ilmatorjuntapatteria 13 Kevyttä ilmatorjuntapatteria 5 Kevyttä jaosta 28 Raskasta ilmatorjuntakonekiväärijoukkuetta 8 Ilmatorjuntakonekiväärikomppaniaa 6 Ilmatorjuntakonekiväärijoukkuetta, mutta yllä mainituista kalustomääristä johtuen suuri osa joukoista jäi perustamatta (varustamatta) YH:n aikana.
YH:n aikana ilmatorjuntaan saatiin lisää 20 mm:n ja 40 mm:n kalustoa siten, että sodan syttyessä niitä oli käytössä 30 asetta molemmissa kaliiperiluokassa. Lisäksi merivoimille ja koulutuskäyttöön luovutettuna oli 23 kpl 40 mm:n tykkejä. Hankinnat onnistuivat 40 mm:n osalta Ruotsista ja 20 mm:n osalta Saksasta (josta aseet oli tilattu jo vuonna 1938).
Aselisäykset huomioiden oli talvisodan alkaessa varustettu 10 raskasta ja 7,5 kevyttä ilmatorjuntapatteria sekä 5 It-konekiväärikomppaniaa ja 16 konekiväärijoukkuetta.
Ilmatorjunnan keskittäminen
Sodan alussa ilmatorjunta oli ryhmitetty osin Kenttäarmeijan ja osin Kotiseudun alueille. Toimialueiden raja kulki pääpiirteisen linjan Hamina–Mikkeli–Varkaus–Kuopio–Oulu itäpuolitse.
Ilmatorjunnan selkeä painopiste oli eteläisessä Suomessa ja käytännössä ilmatorjuntayksiköitä ei ollut Turku–Tampere–Jyväskylä–Joensuu-linjan pohjoispuolella.
Raskas ilmatorjuntatykistö
Raskas ilmatorjuntatykistö (75–76 mm:n aseet) keskitettiin käytännössä vain Helsingin ja Viipurin suojaamiseen. Viipurin osalle tuli viisi raskasta patteria (joista yksi tosin siirrettiin Helsinkiin lokakuun lopulla) ja Helsingin osalle viisi raskasta patteria (joista yksi siirrettiin myöhemmin Tampereelle ja yksi jaos Turun suojaksi). Näiden lisäksi yksi patteri perustettiin alkujaan Tampereelle ja kaksi Jyväskylän seudulle (joista toinen sijoitettiin Vihtavuoren alueelle ja toinen lomautettiin kaluston puuttumisen vuoksi).
Kevyt ilmatorjuntatykistö
Kevyt ilmatorjuntatykistö (20–40 mm:n aseet) keskitettiin lähes kokonaisuudessaan Kaakkois-Suomen alueelle. Osa toimi kotiseudun alueella (mm. Kouvola kolme patteria, joista tosin kaksi siirrettiin myöhemmin Jyväskylään ja Helsinkiin) ja osa kenttäarmeijan alueella (mm. Elisenvaara kaksi patteria, Antrea samoin kaksi patteria sekä Imatra ja Kiviniemi yksi patteri)
Ilmatorjuntakonekiväärit thumb|300px|7,62 mm:n kaksois-ilmatorjuntakonekivääri m/31 Ilmatorjuntakonekiväärien muita aseita suuremman lukumäärän vuoksi niitä riitti useampaan paikkaan. Pääpiirteissään jako tapahtui kotiseudun merkittävien asutuskeskusten (teollisuus- ja liikenne) ja kenttäarmeijan alueen välillä.
Ensin mainituista muun muassa Jyväskylä, Tampere ja Imatran alue sai suojakseen neljä It-konekiväärijoukkuetta, Kouvolan seutu ja Turku kaksi joukkuetta sekä muun muassa Lahti, Savonlinna, Rajamäki ja Riihimäki yhden joukkueen.
Kenttäarmeijan alueelle keskitettiin vain muutama yksittäinen It-konekiväärijoukkue (mm. Jänisjoki ja Kiviniemi), mutta merkittävämpänä ilmatorjuntavoimana oli kenttäarmeijan alueella neljä ilmatorjuntakonekiväärikomppaniaa (osa alistettuina yhtymille). Yksi It-konekiväärikomppania puolusti Helsinkiä.
Valonheitinyksiköt
Ilmatorjuntajoukkoihin kuuluvat valonheitinyksiköt oli keskitetty Helsinkiin ja Viipuriin käsittäen kaksi Vh-patteria ja yhden Vh-jaoksen (yksi patteri Helsingissä ja loput Viipurissa). Valonheitinyksiköt käsittivät kahdeksan kuulonsuunnin-laitetta koneiden paikannusta varten ja kahdeksan hakuvalonheitintä sekä 20 seurantavalonheitintä.
Ilmatorjunnan sotatoimet 30. marraskuuta 1939 thumb|left|Neuvostoliittolaisia SB-2 koneita Helsingin yläpuolella sodan ensimmäisenä päivänä. Neuvostoliiton aloittaessa sotatoimet Suomea vastaan aamulla 30. marraskuuta 1939 tapahtuivat myös ensimmäiset ilmahyökkäykset kotialuetta vastaan. Ensimmäinen ilmahälytys annettiin Viipurissa klo 9 ja Helsingissä klo 9.20. Ensimmäiset hyökkäykset tapahtuivat käytännössä yllätyksenä. Valmistautumattomuus nykyaikaiseen sodankäyntiin johti raskaisiin tappioihin: yksinomaan Helsingissä kuoli 91 henkeä, jonka lisäksi 36 vaikeaa loukkaantumista sekä pari sataa lievää haavoittumista (pääosa kuolonuhreista tuli iltapäivän hyökkäyksessä). Päivän aikana laskettiin vihollisen tehneen hyökkäyksiä yhteensä noin 140 lentokoneen voimin muun muassa Helsinkiä, Viipuria, Kotkaa, Hankoa ja Ensoa vastaan. Mainitun päivän sää oli huono sekä lentäjien että torjunnan kannalta pilviverhon ollessa alle tuhannessa metrissä. Suomeen pudotettiin 362 räjähdys- ja 172 palopommia. Kuolleita koko maassa oli kaikkiaan 110 ja haavoittuneita yli 250. Rakennuksia tuhoutui 22 ja vaurioitui 29.
Joulukuu 1939
1. joulukuuta 1939 oli sääoloiltaan edellistä päivää otollisempi vihollisen toiminnalle ja konesuorituksia kotiseudulla laskettiin olleen kaikkiaan noin 250. Hyökkäykset jakautuivat laajasti koko eteläiseen ja itäiseen Suomeen. Etelä-Suomen kaupungeista saivat osansa muun muassa Helsinki, Lahti, Loviisa, Kotka, Hamina, Kouvola ja Viipuri, joista viimeistä pommitti jopa 40 konetta. Itäisessä Suomessa pommitettuja paikkakuntia oli muun muassa Koivisto, Antrea, Värtsilä, Ilomantsi, Suomussalmi, Kuhmo ja Kemijärvi. Ilmapuolustus sai myös toimintansa kunnolla käyntiin ja ilmavoimien kerrottiin ampuneen alas 10 viholliskonetta ja ilmatorjunnan ilmoitettiin tuhonneen ainakin viisi (mahdollisesti seitsemän) viholliskonetta. Ilmatorjunnan pudotuksista ainakin kaksi tapahtui Helsingissä, jossa toinen koneista putosi mereen kaupungin edustalle, ja toinen Munkkiniemeen omakotitalon pihaan. Pommitusvauriot jäivät vähäisiksi.
Parin seuraavan päivän aikana lentojoukkojen hävittäjät ja ilmatorjunta pudottivat vielä yhdeksän viholliskonetta lisää, mikä osaltaan yhdessä joulukuun alkupuolen huonojen lentosäiden johti vihollisen lentotoiminnan merkittävään vähenemiseen.
Ajanjaksona 4.-14.12.1939 vihollisen lentotoiminta oli vähäistä, jonka ilmapuolustusjoukot käyttivät hyväkseen. Lentojoukot alkoivat siirtyä jäätukikohtiin, joka mahdollisti voimien paremman hajauttamisen, eikä tukikohdat enää olleet vihollisen tiedossa. Ilmatorjuntajoukot käyttivät aikaa uudelleen ryhmittymiseen ja uusien joukkojen kouluttamiseen.
Joulukuun aikana (mukaan lukien 30. marraskuuta) ilmatorjuntajoukot ampuivat alas yhteensä 66 viholliskonetta, jotka jakautuivat eri asetyypeille seuraavasti Pentti Palmu: "Yön yli päivään" s.68: 76 mm:n aseet 15 pudotusta 40 mm:n aseet 26 pudotusta 20 mm:n aseet 11 pudotusta 7,62 mm:n aseet 14 pudotusta
Joulukuun 1939 aikana maahan saapui uutta ilmatorjuntakalustoa melko paljon. Pääosin Ruotsin puolustusvoimien ja teollisuuden luovuttamana saapui käyttöön 48 kappaletta 40 mm:n Bofors-kanuunoita. Saksasta saapui 20 20 mm:n BSW-tykkiä, jotka kuuluivat aiemmin tilattuihin aseisiin. Nämä tykit jäivätkin viimeisiksi Saksasta saaduiksi aseiksi koko talvisodan aikana (Saksallahan oli hyökkäämättömyyssopimus Neuvostoliiton kanssa, jota se pyrki noudattamaan). Näillä saapuneilla aseilla saatiin varustettua 8 kevyttä ilmatorjuntapatteria. Lisäksi joulukuun aikana saatiin varustettua kolme It-konekiväärikomppaniaa.
Tammikuu 1940
Tammikuun aikana ilmatorjuntajoukot pudottivat yhteensä 56 viholliskonetta, jotka jakautuivat asetyypin mukaan seuraavasti: 76 mm:n aseet 4 pudotusta 40 mm:n aseet 15 pudotusta 20 mm:n aseet 26 pudotusta 7,62 mm:n aseet 11 pudotusta
Helmikuu 1940
Helmikuun aikana vihollisen lentotoiminnan painopiste siirtyi kuun alussa alkaneen suurhyökkäyksen tukemiseen, joka johti pudotusten kokonaismäärän kasvuun ja lähellä rintamaa olevien ilmatorjuntajoukkojen pudotusmäärän merkittävään kasvuun. Asetyypin mukaan jaoteltuna pudotusluvut (kokonaisuudessaan 131 pudotusta) olivat : 76 mm:n aseet 8 pudotusta 40 mm:n aseet 60 pudotusta 20 mm:n aseet 42 pudotusta 7,62 mm:n aseet 21 pudotusta
Helmikuun alkuun mennessä Suomeen saapui Italiasta 48 Breda-tehtaan valmistamaa 20 mm:n ilmatorjuntatykkiä. Näillä aseilla varustettiin vain kaksi kevyttä ilmatorjuntapatteria, minkä lisäksi divisioonille saatiin vihdoin perustettua omat orgaaniset ilmatorjuntaosastonsa (2 x 20 mm:n ja 2 x 7,62 mm:n aseet).
Maaliskuu 1940