William Horatio Powell (29. heinäkuuta 1892 Pittsburgh, Pennsylvania – 5. maaliskuuta 1984 Palm Springs, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Powell muistetaan sivistyneistä, joskin kyynisistä elokuvarooleistaan 1930-luvulta. Hän oli Hollywoodin kulta-ajan legendaarisimpia ja suurimpia tähtiä Metro-Goldwyn-Mayerilla.
William Powell aloitti näyttelijäuransa Broadwaylla teatteri- ja vaudeville-tuotannoissa. Powell aloitti elokuvauransa 1920-luvun alussa mykkäelokuvissa. Hänen uransa kulta-aikaa oli kuitenkin 1930- ja 1940-luku. Hänen tunnetuimpia elokuviaan ovat muiden muassa kuusi Pettävä varjo -elokuvaa: Pettävä varjo (1934), Pettävän varjon seuraaja (1936), Pettävän varjon uudet seikkailut (1939), Pettävä varjo kummittelee (1941), Pettävä varjo voittaa pelin (1945) ja Pettävän varjon laulu (1947), kaksi Ziegfeld-filmatisointia Ziegfeld, naisten kuningas (1934) ja Ziegfeldin tähtirevyy (1945). Hänen muita tunnettuja elokuviaan ovat muiden muassa Godfrey järjestää kaiken (1936) ja miessivurooli elokuvassa Kuinka miljonääri naidaan (1953). Hän oli urallaan kolme kertaa ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi elokuvista Pettävä varjo, Godfrey järjestää kaiken ja Isä ja me (1947). Powell ja Myrna Loy näyttelivät yhdessä 14 elokuvassa. Heidän kumppanuutensa on yksi Hollywoodin historian tuotteliaimmista.
Yli neljäkymmentä vuotta kestäneen uransa aikana Powell näytteli sekä elokuvissa että teatterissa. Powell päätti uransa ja vetäytyi eläkkeelle vuonna 1955. Hän kuoli melkein kolmekymmentä vuotta myöhemmin 1984.
Nuoruus William Horatio Powell syntyi 29. heinäkuuta vuonna 1892 Pittsburghissa, Pennsylvaniassa, Yhdysvalloissa kirjanpitäjä Horatio Warren Powellin (1865–1941) ja Nettie Manila Powellin (1872–1959, omaa sukua Brady) ainoaksi lapseksi.
William näytti jo varhaisessa nuoruudessaan osaavansa esiintyä ja näytellä. Hänen vanhemmillaan ei ollut minkäänlaisia näyttelemisen kykyjä. Horatio halusi pojastaan lakimiehen, mutta William halusi näyttelijäksi. Hänen päätöksensä ruveta näyttelijäksi tapahtui lukion näytelmätuotannossa The Rivals. Vuonna 1907 Powellit muuttivat isän työn perässä Kansas Cityyn, Missouriin Williamin ollessa 15-vuotias. Hän kävi koulua Central High Schoolissa. Powellit asuivat muutaman korttelin päässä Carpentereista, joiden tyttärestä Harleanista (tunnettu taiteilijanimellä Jean Harlow) tuli Powellin vastanäyttelijä MGM:llä ja naisystävä. Vaikka he olivat vuosia melkein naapureita, Powell tapasi Harleanin vasta heidän ollessaan suuria tähtiä MGM:llä 1930-luvulla.
High schoolin aikana William oli koulun draamakerhossa ja kävi vapaa-ajalla kaupunginteatterissa katsomassa eri näytelmissä ammattinäyttelijöitä työssään. Hän otti jopa työn oopperassa vahtimestarina nähdäkseen näyttelijöitä työssään. William valmistui Central High Schoolista vuonna 1909.
High schoolin jälkeen Powell kävi vähän aikaa Kansasin yliopistoa pitääkseen isänsä tyytyväisenä. Hän kuitenkin lopetti yliopisto-opintonsa melkein heti sinne tultuaan, koska aikoi pyrkiä näyttelijäksi. Hän joutui elättämään itsensä, koska isä ei suostunut tukemaan häntä näyttelijäsuunnitelmien takia. Powell meni töihin puhelinyhtiöön vuonna 1910.
Ura Uran alku Broadwayn näyttämöillä ja mykkäelokuvaura thumb|left|230px|William Powell (vas.) John Barrymoren kanssa ensimmäisessä elokuvassaan Sherlock Holmesissa (1922). Vuonna 1910 Powell jätti Kansas Cityn 18-vuotiaana ja lähti New Yorkiin opiskellakseen American Academy of Dramatic Artsissa. Varakas täti maksoi hänen opintonsa, koska isä halusi pojastaan edelleen lakimiestä ja oli valmis rahoittamaan vain oikeustieteellisiä opintoja. American Academy of Dramatic Artsissa Powellin luokkatovereina olivat muun muassa Joseph Schildkraut ja Edward G. Robinson. Vuonna 1912 Powell valmistui AADA:sta ja työskenteli vaudeville-tuotannoissa.
Powell sai ensimmäisen teatteriroolinsa näytelmästä The Ne’er-Do-Well vuonna 1912 ja vuonna 1913 Powell sai sivuroolin näytelmästä Within the Law, joka menestyi hyvin ja piti Powellin työssä kiertueella kahden vuoden ajan. Hän avioitui samassa näytelmässä esiintyneen Eileen Wilsonin kanssa. Näytelmää esitettiin Pittsburghissa, Portlandissa, Buffalossa ja Detroitissa. Powell palasi takaisin Broadwaylle vuonna 1917 näytelmään The King and the Judge of Zalamea, jonka ensi-ilta oli 20. marraskuuta 1917. Sitä esitettiin 127 näytöstä maaliskuuhun 1918 asti. Samana vuonna hän näytteli musikaalikomediassa Going Up, josta tuli sen ajan suuri hitti. Sitä esitettiin 351 näytöstä. Ensi-ilta oli joulupäivänä 1917 ja viimeinen näytös 26. lokakuuta 1918. Näytelmän loputtua William työskenteli vuoden ajan Bostonissa Castle Square Stock Companyn kanssa ja palasi sitten takaisin Broadwaylle näyttelemään Javier-nimistä roistoa draamanäytelmään Spanish Love, jonka ensi-ilta oli 17. elokuuta vuonna 1920. Näytelmää esitettiin Maxine Elliottin teatterissa 308 näytöksen verran, toukokuuhun 1921 asti. Spanish Loven aikana Powellille tarjottiin roolia uudesta Sherlock Holmes -filmatisoinnista ja Powell hyväksyi tarjouksen. Elokuvassa Holmesia näytteli John Barrymore.
Vuonna 1922 Powell aloitti Hollywood-uransa ja näytteli Sherlock Holmesin jälkeen kahdessa muussa elokuvassa When Knighthood Was in Flower ja Outcast. Hän jatkoi myös teatteriesiintymisiä kahdessa näytelmässä Bavu ja The Woman Who Laughed. Melodraaman Bavu ensi-ilta oli 25. helmikuuta ja sitä esitettiin ainoastaan maaliskuuhun asti 25 näytöstä. Myös The Woman Who Laughed osoittautui flopiksi ja sitä esitettiin vain 13 näytöstä elokuussa.
Powell palasi takaisin Hollywoodiin ja hänestä tuli Paramount Picturesin sopimusnäyttelijä vuonna 1924. Hänellä oli sivuroolit muiden muassa elokuvissa Etelän rakkautta (1923), Meidän päiviemme nainen! (1924), Suurkaupungin pauloissa (1925), Houkuttelevat huulet (1926) ja Yö New Yorkissa (1927).
Hänen muistetuin rooli mykkäelokuvissa oli Emil Janningsin tähdittämässä elokuvassa Viimeinen määräys vuodelta 1928, josta Jannings voitti roolistaan toisen Oscar-palkintonsa. Viimeinen määräys -elokuvan ansiosta Powell sai ensimmäisen pääroolinsa ja läpimurtonsa etsivä Philo Vancena elokuvassa Salaperäinen rikos (1929). Powellin vastanäyttelijänä olivat Louise Brooks ja Jean Arthur. Powell palasi Philo Vancen rooliin Salaperäisen rikoksen jälkeen vielä neljä kertaa: The Greene Murder Case (1929), The Benson Murder Case (1930), Paramount on Parade (1930) ja Murhien murha (1933). Muita tunnettuja Powellin mykkäelokuvia on Romola (1924), Aloma, tanssijatar (1926), Trikolorin sankarit (1926) ja Mies paikallaan (1927).
thumb|right|230px|William Powell elokuvan Kahdesti vihitty (1936) trailerissa. William kokeili tuottajan töitä ja tuotti Broadway-näytelmän Revolt, jonka ensi-ilta oli Vanderbilt Theatressa 31. lokakuuta vuonna 1928. Näytelmän oli ohjannut ja kirjoittanut Harry Wagstaff Gribble. Näytelmä kuitenkin floppasi ja se suljettiin 30 näytöksen jälkeen marraskuussa 1928.
Äänielokuvat uran nostattajana Powell teki mykkäkautena kymmeniä elokuvia, mutta ei saavuttanut vielä "todellista" läpimurtoa. Äänielokuvien tulo 20-luvun lopussa ei tuhonnut Powellin siihen asti rakentamaa uraa, kuten monien muiden kuuluisien mykkäelokuvakauden näyttelijöiden, vaan se nostatti Powellin uran aivan uudelle tasolle. Hänellä oli äänielokuviin vaadittu erinomainen ja sivistynyt ääni. Powell ei kuitenkaan ollut tyytyväinen Paramountilla hänelle annettuihin rooleihin. Powell purki Paramount-sopimuksensa seitsemän vuoden jälkeen vuonna 1931 ja siirtyi Warner Brosille. Hänen ensimmäinen elokuvansa Warner Brosille oli The Road to Singapore. Powell teki Warner Brosille muiden muassa elokuvat Palavia sydämiä (1932) ja Lawyer Man (1933), jossa Powellilla vastanäyttelijänä oli Joan Blondell. Powell joutui taas pettymään hänelle annettuihin rooleihin ja pari vuotta kestäneen sopimuksen jälkeen vuonna 1933 Powell jätti Warner Brosin. Hän oli tehnyt Warnerille vain kahdeksan elokuvaa. Murhien murha (1933) oli viimeinen elokuva, jonka hän teki Warnerille.
Huippuvuodet thumb|left|230px|Powell Pettävän varjon ensimmäisen jatko-osan Pettävän varjon seuraaja (1936) trailerissa. 1934–1937 Vuonna 1934 Powell allekirjoitti sopimuksen Metro-Goldwyn-Mayerin kanssa, missä hänestä tuli parivaljakko Myrna Loyn kanssa. Heidän ensimmäinen yhteinen elokuvansa oli Kuolemaantuomittu (1934), josta tuli suuri hitti. Kuolemaantuomitussa yhtä pääosaa esitti myös Clark Gable. Elokuvan ohjaaja W. S. Van Dyke huomasi kuvauksien aikana, että Powellin ja Loyn välillä oli luonnollista kemiaa ja palkkasi heidät molemmat seuraavaan elokuvaansa. Siinä missä Philo Vance teki Powellista tähden, toinen etsivä, Nick Charles, teki hänestä supertähden. Hän näytteli Charlesia elokuvassa Pettävä varjo (1934) ja sai roolista ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa. Pettävä varjo osoittautui suureksi menestykseksi ja esitteli Powellin hienostunutta charmia ja nokkelaa huumorintajua. Powell palasi Nick Charlesin rooliin vielä viidesti. Pettävässä varjossa näytteli hänen vaimoaan, Noraa, Myrna Loy. Loy näytteli Nora Charlesia myös kaikissa viidessä jatko-osassa. Vuoden 1934 puolella ilmestyivät myös elokuvat Naisten aarreaitta, jossa Powellilla oli vastanäyttelijänään Bette Davis, Avain ja Vaarallista leikkiä, joka oli kolmas yhteistyö Loyn kanssa. Elokuvassa näytteli myös Rosalind Russell.
Vuonna 1935 MGM lainasi Powellia RKO Picturesille elokuvaan Naamioitu paholainen Ginger Rogersin vastanäyttelijäksi. Loppukeväällä 1934 Powell alkoi tapailla toista MGM-tähteä Jean Harlow'ta. He tekivät ensimmäisen yhteisen elokuvansa Trocaderon vuonna 1935. Pian heille alkoi kehittyä vakavampi romanssi kulissien takana. Trocaderoa seurasivat elokuva Harha-askel, jossa Powell näytteli kaksinkertaisen Oscar-voittaja Luise Rainerin kanssa ja Vakoilukeskus, jossa hänellä on vastanäyttelijänään jälleen Rosalind Russell.
thumb|right|230px|William Powell, Carole Lombard ja Jean Dixon elokuvassa Godfrey järjestää kaiken (1936). Elokuva toi Powellille toisen Oscar-ehdokkuutensa 1938.