280px|thumb|Hiilidioksidipitoisuuksien noususta johtuva merenpinnan arvioitu happamoituminen 1700-luvulta 1990-luvulle
Merien happamoituminen tarkoittaa merien pH-arvon pienenemistä, joka johtuu pääasiassa hiilidioksidin sitoutumisesta meriin ja osittain meriin satavista happosateista. Meret ovat luontaisesti lievästi emäksisiä, sillä meriveden pH on hieman yli 8, mutta korkea ilmakehän hiilidioksidipitoisuus voi laskea merien pH:ta voimakkaasti laajoilla alueilla.
Hiilidioksidin luonnollinen imeytyminen meriin lieventää ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen vaikutusta ilmastoon, mutta samalla happamoitumisesta on arvioitu seuraavan vaikutuksia muun muassa merien eliöstöihin, heijastavuuteen ja pilvisyyteen.
Hiilen kiertokulku
Ilmakehän kasvaneesta hiilidioksidipitoisuudesta seuraa, että meriveteen imeytyy yhä enemmän hiilidioksidia. Hiilidioksidin (CO2) ja veden (H2O) reagoidessa syntyvä hiilihappo (H2CO3) muodostaa edelleen bikarbonaatti- ja karbonaatti-ioneja (HCO3− ja CO32−). Reaktiossa vapautuu pH-arvoja laskevia oksoniumioneja (H3O+), jotka pienentävät meriveden pH-arvoa. Oksoniumionit voivat edelleen yhdistyä hydroksidi-ionien (OH-) kanssa hetkeksi tai pidemmäksi ajaksi, mikä vähentää merellisille eliöille tärkeän kalsiumkarbonaatin (CaCO3) muodostumista. Hiilidioksidia, happea ja muita kaasuja liukenee mereen aina.
Happamoituminen Merien pintavesien happamuuden on arvioitu lisääntyneen 8,179:stä 8,104:ään (–0,075) aikavälillä 1751–1994. Meriveden odotetaan happamoituvan entisestään 7,949:ään (–0,230) vuoteen 2050 mennessä ja 7,824:ään (–0,355) vuoteen 2100 mennessä.IPCC:n erikoisraportti päästöskenaarioista Tämä vastaisi 100–150 % kasvua vetyionipitoisuudessa. Merien happamuuden muutoksista palautuminen kestää tuhansia vuosia.
Mahdolliset vaikutukset Kaikista ihmisen kahden vuosisadan aikaisista hiilidioksidipäästöistä noin 40 % on imeytynyt meriin ja aiheuttaa happamoitumista. Kun meret happamoituvat, monien ekosysteemin kannalta tärkeiden organismien toiminta vaikeutuu. Tämän seurauksena kaloja, pieneliöitä ja nilviäisiä arvioidaan kuolevan sukupuuttoon. Esimerkkejä ovat korallit ja monien vedenelävien ravinto plankton. Merten happamoituminen vaikuttaa merten pilvisyyteen, heijastavuuteen ja äänen kulkuun vedessä.
Happamoitumisen luonnolliset torjujat Merten happamoitumista torjuvat kalkkikiveä muodostavat kalsiumkarbonaatit, joita liukenee mereen luultavasti mikroskooppisten planktoneliöiden pintakerroksen alta. Myös luukalojen on ehdotettu tuottavan kalsiumkarbonaattia.
Lähteet
Aiheesta muualla
RealClimate: The Acid Ocean – the Other Problem with CO2 Emission
Luokka:Ilmastonmuutos Luokka:Ekologia