Varastettu kuolema on vuonna 1938 valmistunut Nyrki Tapiovaaran ohjaama jännityselokuva. Sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista suomalaisista elokuvista, vaikka se ei aikalaiskriitikoilta saanut juurikaan kehuja. Elokuvan lähtökohtana oli Runar Schildtin novelli "Lihamylly", mutta lopulliseen käsikirjoitukseen siitä jäi vain alkuasetelma sekä kolme päähenkilöä. Lisäksi novellin tapahtumat siirrettiin sisällissodan ajalta ensimmäisen sortokauden vuosiin 1904–1905. Elokuva kertoo nuorista aktivisteista, jotka käyvät maanalaista taistelua Venäjän viranomaisten harjoittamaa sortovaltaa vastaan. Lisäksi se sisältää kahden päähenkilön välisen rakkaustarinan.Seppälä 2017, s. 24–25.
Varastettu kuolema on talvisodassa kaatuneen Nyrki Tapiovaaran toinen pitkä elokuva. Hän ehti lyhyeksi jääneellä urallaan ohjata ainoastaan viisi elokuvaa, joista viimeinen jäi kesken. Elokuvan pääosissa ovat Tuulikki Paananen, Ilmari Mänty ja Santeri Karilo, jotka olivat suurelle yleisölle tuntemattomia, ja myös sivurooleihin kiinnitettiin teatterinäyttelijöitä.Seppälä 2017, s. 15–17. Varastettu kuolema sisältää paljon tyylikokeiluja, minkä vuoksi sen yhtenä tehtävänä on pidetty myös erilaisten kuvaus-, kerronta- ja leikkaustekniikoiden testaamista. Tapiovaara sai elokuvaan vaikutteita sekä Neuvostoliitosta että Ranskasta. Varastettu kuolema tunnetaan erityisesti aikaansa edellä olleesta kuvauksestaan sekä Helsingin kaupunkimiljöön hyödyntämisestä. Elokuva innoitti runsaasti myöhempiä ohjaajia, vaikkei se saanutkaan suoranaisia seuraajia.
Nykyään Varastettua kuolemaa pidetään Tapiovaaran kriittisenä kommenttina 1930-luvun poliittiseen tilanteeseen. Hän käytti avustajina kielletyn Suomen Kommunistisen Puolueen toiminnassa mukana olleita harrastajanäyttelijöitä, minkä takia Etsivä keskuspoliisikin seurasi tarkkaan kuvauksia.Seppälä 2017, s. 19–21.
Juoni thumb|upright|Santeri Karilo Jonni Claessonin roolissa. Varastetun kuoleman alussa nuoret suomalaiset aktivistit valmistelevat ”Julistusta Suomen kansalle”. Osa aktivisteista ei enää usko sanojen riittämiseen ja harkitsevat jo aseiden hankkimista. Aktivistien johtohahmo Robert Hedman yrittää kätkeä muistikirjansa joutuessaan ruumiintarkastukseen. Muistikirjan ottaa itselleen hämäräperäisen liikemiehen Jonni Claessonin ystävätär Manja.
Muistikirjan katoamisesta pelästyneet aktivistit ovat siirtämässä kirjapainoaan, kun asekauppias Claessonin painostamana Manja ottaa yhteyden heihin. Manja vie aktistivit Claessonin luo. He eivät pääse sopimukseen asekaupasta, mihin Claesson vastaa kiristyksellä. Manja tapaa myöhemmin Robertin ja vakuuttaa Claessonin olevan tosissaan. Manjan ja Robertin suhde kehittyy läheiseksi, ja Manja ehdottaa aktivisteille, että nämä varastaisivat aseet Claessonilta.
Aktivistit onnistuvat varkaudessaan, mutta he joutuvat viemään ruumisarkussa kuljettamansa aseet hautausmaalle turvaan myöhästyttyään junasta. Santarmit olivat urkkijoidensa avulla jo aktivistien perässä ja löytävät Robertin asunnosta ruumisarkun, jossa on kaikkien yllätykseksi ruumis. Aktivistit onnistuvat seuraavana päivänä vaihtamaan asearkun ruumisarkkuun liikenneseisauksen ansiosta.
Santarmit yllättävät Robertin ja Manjan, kun nämä ovat kokoamassa kuularuiskuasetta. He onnistuvat pakenemaan takaportaiden kautta. Robert palaa kaikesta huolimatta asunnolleen ja joutuu pidätetyksi. Manja hakee Robertin äidiltä apua. Tämä lähettää Robertille ruokakorin, jonka leivästä Robert löytää aseen ja viestin.
Claesson on tällä välin yllättänyt Manjan, joka on toteuttamassa omaa osaansa pakosuunnitelmasta. Claesson vie Manjan väkisin asunnolleen ja uhkaa suunnitelman paljastamisella. Hän on jo soittamassa santarmeille, kun Manja heittää häntä raskaalla tuhkakupilla. Manja karkaa ja pääsee vaunujen kanssa vankilan luokse juuri ajoissa. Robert on sitonut vartijan ja pääse karkaamaan venäläisupseerin univormussa. Kasakat lähtevät ajamaan karkureita takaa. Ohjaksissa oleva Robert karistaa kasakat ja vie karkulaiset meren rantaan. Manja on kuitenkin haavoittunut kasakoiden luodeista. Robert kantaa hänet aktivistien purjeveneeseen, mutta Manja kuolee ja Robert joutuu sulkemaan Manjan silmät.
Elokuvan taustaa Varastettu kuolema sai alkunsa, kun kuvaaja Erik Blomberg jäi vaille töitä Teuvo Tulion Kiusauksen valmistuttua syksyllä 1937. Se oli Adams Filmin viimeinen tuotanto, jonka jälkeen Blomberg vuokrasi yhtiön tyhjäksi jääneen studion Helsingin Katajanokalta tarkoituksenaan tehdä ensimmäinen oma elokuvansa. Toimittaja Lars Erik Carpelan ehdotti aiheeksi Runar Schildtin 1919 julkaistua novellia "Köttkvarnen", joka ilmestyi suomeksi 1922 nimellä "Lihamylly" kokoelmassa Kotiinpaluu ja muita novelleja. Sen tapahtumat sijoittuvat sisällissodan ajalle kansanvaltuuskunnan hallitsemaan Helsinkiin, jossa puolalaissyntyinen Manja salakuljettaa venäläisiltä sotilailta hankkimiaan aseita maanalaisesti toimiville valkoisille. Novellin muut päähenkilöt ovat hämäräperäinen asekauppias Johnnie Claesson sekä asekuljetuksia organisoiva ylioppilas Robert Hedman.Seppälä 2017, s. 9–12.
Blomberg muokkasi novellin elokuvakäsikirjoitukseksi yhdessä kuvaaja Eino Mäkisen kanssa, jonka kautta hän tutustui myös Nyrki Tapiovaaraan. Blombergin tarkoituksena oli ohjata elokuva itse, mutta lopulta hän tarjosi tehtävää Tapiovaaralle, koska ei vielä katsonut olevansa valmis ohjaajaksi. Tapiovaara oli jo vuonna 1937 tehnyt elokuvan Juha, ja lisäksi hänellä oli pitkä kokemus teatteriohjaajana. Blomberg puolestaan ryhtyi tuottajaksi ja toiseksi kuvaajaksi yhdessä Olavi Gunnarin kanssa. Hän pääsi nyt ensimmäistä kertaa vapaasti toteuttamaan omia kuvauksellisia näkemyksiään.
Tapiovaaran tultua mukaan käsikirjoitusta muokattiin edelleen kokonaan uusilla kohtauksilla, joista vastasi hänen ystävänsä Matti Kurjensaari. Tapiovaara tiesi, ettei sensuurimääräysten vuoksi pystyisi käsittelemään sisällissodan tapahtumia haluamallaan tavalla, joten tarina siirrettiin ensimmäiselle sortokaudelle. Käsikirjoitus muuttui lopulta niin paljon, että Schildtin novellista jäi ainoastaan joitakin päähenkilöiden keskinäisiä kohtauksia. Maanalaisesti toimivista valkoisista tuli suomalaisia aktivisteja, joiden vastapuolena olivat venäläiset santarmit ja salainen poliisi ohrana. Myös päähenkilöiden taustoja muokattiin hieman. Esimerkiksi Robert Hedman oli Schildtin novellissa köyhästä perheestä lähtöisin ollut lakitieteen ylioppilas, mutta elokuvassa hänestä tehtiin varakkaan yläluokkaisen perheen poika. Elokuvan Hedmanilla on myös yhtymäkohtia Tapiovaaraan, sillä novellissa hän on kotoisin Tammisaaresta, mutta elokuvassa Tapiovaaran tavoin Hämeenlinnasta.Seppälä 2017, s. 21–24.
Elokuvantutkija Sakari Toiviaisen mukaan aktivisteista tuli ainoastaan veruke, jolla Tapiovaara pystyi käsittelemään varsinaista aihettaan. Hän lisäsi käsikirjoitukseen oman näkemyksensä mukaisen poliittisen ulottuvuuden, vaikka säilyttikin alkuperäisen rakkaustarinan ja siinä keskeisenä olleen kolmiodraaman asetelman. Filmatisonti on rakenteeltaan päinvastainen Schildtin novelliin nähden. Hänen tarinansa päättyy umpikujaan ja pimeyteen, joka taas on valoon ja vapauteen pyrkivän elokuvan lähtöpiste. Vakavista teemoistaan huolimatta Varastettu kuolema sisältää runsaasti myös huumoria ja ironiaa.
Nimi ”Varastettu kuolema” viittaa kohtaukseen, jossa konekivääriä salakuljetetaan ruumisarkussa. Schildtin novellin nimi ”Lihamylly” puolestaan tarkoitti juuri konekivääriä, jollaisena elokuvassa nähdään brittiläinen Lewis-pikakivääri. Aseeseen liittyy anakronismi, sillä todellisuudessa se oli käytössä vasta ensimmäisen maailmansodan aikana.
Roolitus Pääosat Kuva-taidelehden Lyyli Ollilalle antamassaan haastattelussa Tapiovaara kertoi halunneensa elokuvaan uusia näyttelijöitä. Hän sanoi etsineensä ”tyyppejä”, jotka soveltuivat rooleihin omana itsenään. Pääosissa ovat Tuulikki Paananen (Manja), Ilmari Mänty (Robert Hedman) ja Santeri Karilo (Johnny Claesson). Heistä ainoastaan Karilo oli ammattinäyttelijä, joka oli esiintynyt muun muassa Viipurin kaupunginteatterissa ja Turun Työväen Teatterissa, sekä tehnyt kaksi elokuvaroolia. Tuulikki Paananen oli amerikansuomalainen tanssija, joka oli mukana jo vuotta aikaisemmin valmistuneessa Tapiovaaran esikoisohjauksessa. Ilmari Mänty oli ulkoministeriön virkamiehenä työskennelleen Ralph Enckellin salanimi. Hän oli aikaisemmin näytellyt Kansallisteatterin tiloissa toimineessa ranskankielisessä harrastajateatterissa, josta Enckell kertomuksensa mukaan löydettiin elokuvaan teatterinjohtaja Eino Kaliman suosituksen perusteella. Blomberg kuitenkin on sanonut nähneensä Enckellin lavalla ja todenneensa Tapiovaaran kanssa hänen olevan juuri sopivan ”herraskakara” roolia varten. Ruotsinkielinen Enckell puhui suomea vieraalla korostuksella, mikä joidenkin kriitikoiden mukaan antoi hänestä kuvan kankeana näyttelijänä.
Sivuosat ja avustajat thumb|upright|Santarmi (Matti Jalava) ja matami Johansson (Annie Mörk). Tapiovaara valitsi suurimman osan sivuosien esittäjistä ja avustajista tuntemiensa harrastelijanäyttelijöiden joukosta. Hän oli vuodesta 1934 lähtien vieraillut ohjaajana Helsingin Työväen Näyttämöllä toimien jonkin aikaa myös sen johtajana. Elonet-tietokanta tuntee 25 näyttelijän nimet rooleineen, joiden lisäksi teatterihistorioitsija Mikko-Olavi Seppälä on selvittänyt kahdeksan mukana olleen harrastelijanäyttelijän henkilöllisyydet vertaamalla heitä Työväen Näyttämön käsiohjelmien valokuviin. Elokuvaan päätyi kaikkiaan neljätoista teatterin jäsentä.
Naissivuosiin kiinnitettiin kokeneet teatterinäyttelijät Annie Mörk, Bertha Lindberg ja Hertta Jack-Leistén, jotka eivät aikaisemmin olleet juurikaan tehneet elokuvarooleja. Muista sivuroolien esittäjistä ammattimaisia näyttelijöitä olivat ensimmäisessä elokuvaroolissaan nähtävä Jalmari Parikka (alkuteksteissä virheellisesti Ilmari) sekä aikaisemmin kahdessa elokuvassa näytellyt Aku Peltonen. Parikka oli esiintynyt työväenteattereissa eri puolilla maata jo 1910-luvulta lähtien, ja Peltonen oli Hämeenlinnan Työväen Teatterin kokenut näyttelijä. Kumpikin teki myöhemmin urallaan kymmeniä elokuvarooleja. Varakasta ruotsinkielistä aktivistia näyttelee Arne Runeberg. Viisi muuta ovat suomenkielisiä työläisaktivisteja, joiden rooleissa nähdään Viljo Kervinen, Aatos Konst, Paavo Kuoppala, Yrjö Salminen ja Holger Vigrén. Heistä kolme ensin mainittua olivat esittäneet vastaavia hahmoja jo aikaisemmin, kun Työväen Näyttämöllä pyöri sortovuosiin sijoittuva Ere Kolun näytelmä Voittajat.Seppälä 2017, s. 18–19.
Myös venäläisiä sotilaita, santarmeja ja ohranan poliiseja esittävillä Työväen Näyttämön jäsenillä oli aikaisempaa kokemusta samankaltaisista rooleista.Seppälä 2017, s. 12–15. Emil Kokkonen näyttelee venäläistä sotamiestä humoristisessa kohtauksessa, jonka pohjana on hänen vuonna 1936 Työväen Näyttämölle tekemänsä rooli sotamies Švejkinä. Jaroslav Hašekin romaanista oli vuotta aikaisemmin julkaistu katkelma Tulenkantajat-lehdessä. Se aiheutti kansainvälistäkin huomiota herättäneen painokanteen, joka kumoutui vasta korkeimmassa oikeudessa. Teoksella oli suuri symboliarvo, minkä vuoksi Tulenkantajiin kuulunut Tapiovaara ilmeisesti otti Švejkiä muistuttavan hahmon elokuvaansa.
Ohranan rooleissa esiintyneet rakennusmies Kössi Leino ja maalari Emil Inkinen olivat molemmat sisällissodan veteraaneja, jotka sodan jälkeen olivat aktiivisesti mukana kommunistien maanalaisessa toiminnassa. Leino oli johtanut salaista entisten punakaartilaisten rintamamiesjärjestöä sekä värvännyt vapaaehtoisia Espanjan sisällissotaan. Hän oli ollut vankeudessa kahteen eri otteeseen yhteensä kuuden vuoden ajan. Inkinen oli vuonna 1931 saanut kolmen vuoden tuomion poliittisesta toiminnastaan ja vapautumisensa jälkeen vaikuttanut Työväen Näyttämön hallinnossa. Santarmia esittänyt Pentti Raunio oli Työväen Näyttämön johtaja ja pääohjaaja.