Nördlingenin taistelu (joskus myös Allbuchin taistelu) käytiin 6. syyskuuta 1634 kolmikymmenvuotisen sodan aikana lähellä Nördlingenin kaupunkia Etelä-Saksassa. Taistelussa Matthias Gallasin johtamat keisarilliset löivät perin pohjin protestanttien yhdistyneen armeijan. Taistelussa Kustaa Hornin ja Bernhard Weimarin johtama protestanttien armeija yritti pelastaa Nördlingeniä joutumasta sitä piirittäneiden keisarillisten käsiin.
Taistelu oli yksi sodan tärkeimmistä ja täydellinen katastrofi ruotsalaisille. Se käänsi sotaonnen keisarille suotuisaksi ja tuhosi ruotsalaisten haaveet sodan lopettamisesta heille edullisilla ehdoilla.Black s. 133 Protestantit menettivät taistelussa noin puolet miehistään, Kustaa Horn joutui kahdeksaksi vuodeksi baijerilaisten vangiksi ja Heilbronnin liitto kaatui. Taistelun jälkeen Ranskan oli pakko puuttua kolmikymmenvuotiseen sotaan aktiivisesti, ja Saksan sisäinen uskonsota muuttui valtioiden väliseksi konfliktiksi.Childs s. 72
Taustaa thumb|150px|left|Porin kreivi Kustaa Kaarlenpoika Horn (1592–1657). thumb|150px|left|Bernhard Weimar (1604–1639). thumb|150px|left|Luceran herttua Matthias Gallas (1584–1647).
Komentajat Protestantit Kustaa II Aadolfin kaaduttua Lützenissä Ruotsin armeijan johtoon nousi Åke Tott. Hän kuitenkin erosi tehtävästä vuonna 1633, ja komentajiksi jäivät Kustaa Horn ja Bernhard Weimar. He olivat keskenään hyvin erilaisia ja tulivat huonosti toimeen. Weimar oli kiivas ja kunnianhimoinen, Horn maltillinen ja vaatimaton. Horn oli tottunut saamaan käskynsä Kustaa II Aadolfilta, jolta perimäänsä ruotsalaista sotataitoa hän pyrki toteuttamaan taistelukentällä.Antila s. 182
Keisarilliset Keisarillisen armeijan edellinen komentaja Albrecht von Wallenstein murhattiin 25. helmikuuta 1634. Keisari Ferdinand II kutsui armeijan uudeksi ylipäälliköksi poikansa, Unkarin kuningas Ferdinandin, mutta armeijan todellinen johto siirtyi Matthias Gallasille, jonka apuna toimi Ottavio Piccolomini.Parker s.140
Yhdistyneen Baijerin ja Katolisen liigan armeijan komentajaksi tuli Johann Tillyn kuoleman jälkeen Johann von Aldringen, joka kuitenkin kaatui Landshutin taistelussa ruotsalaisia vastaan. Liigan armeijan komentajana häntä seurasi Lothringenin herttua Kaarle IV. Italiasta tulevien espanjalaisten apuvoimien ylipäällikkö oli kardinaali Fernando, Espanjan Alankomaiden kuvernööri,Childs s. 70 apunaan Leganesin markiisi. Unkarin kuningas Ferdinand ja Fernando olivat serkuksia.
Armeijat Keisarillisessa armeijassa oli jalkaväkeä 20 000 miestä ja 13 000 ratsukkoa. Näistä 12 000 oli keisarillisen armeijan sotilaita, 6 000 baijerilaisia ja 15 000 espanjalaisia. Lisäksi armeijoilla oli yhteensä 64 tykkiä.
Yhdistyneessä Ruotsin ja Heilbronnin liiton armeijassa oli 13 300 jalkaväkimiestä, 10 150 ratsukkoa ja 68 tykkiä.Black s. 135 Suomalaisista joukoista mukana on ilmeisesti ollut vain Arvid Wittenbergin johtamaa Turun ratsuväkeä. Kokonaisuutena protestanttien armeija koostui lähes kokonaan palkkasotureista, sillä Lützenin ja Alte Vesten taisteluissa kärsityt tappiot olivat tuhonneet alkuperäisen, Saksaan vuonna 1630 maihin nousseen kansallisen armeijan. Palkkasoturit eivät kyenneet toimimaan taistelukentällä yhtä kurinalaisesti ja harjoitetusti kuin kansalliset joukot, joten vuoteen 1632 mennessä Ruotsi oli menettänyt sotilaallisen etulyöntiaseman Saksassa jo ennen Nördlingeniä.Childs s. 68
Taistelukenttä Nördlingenin taistelu käytiin Nördlingenin kaupungin eteläpuolella. Alue on keskellä meteoriittikraatteria, joka sijaitsee Schwabenin Juran itäpäässä. Kraatteri on halkaisijaltaan 15 km ja ympäristöään 100–150 m syvempi. Kaupungista etelään on sarja kukkuloita: Galgenberg, Staffelberg, Adlerberg ja Schönfeld. Toinen kukkulajono alkaa heti Schönfeldin eteläpuolelta ja kulkee kaakosta luoteeseen: Allbuch, Heselberg, Lachberg, Lädle ja Himmelreich. Näistä erityisesti Allbuch on jyrkkärinteinen. Kukkulajonot päättyvät pohjoisessa Egerjokeen ja etelässä Rezenbachpuroon. Kukkulajonojen ja Egerin väliin jää suhteellisen avoin kolmionmuotoinen tasanko, Herkheimerfeld. Maasto sopi erityisen huonosti vetäytymiseen, koska se oli metsäistä sekä rikkonaista ja kukkuloiden välisten laaksojen pohjilla kulki jokia ja puroja.
Tilanne ennen taistelua pienoiskuva|268px|Nykypäivän ilmakuva meteoriittikraatterista, keskellä näkyy Nördlingen. Kuningas Kustaa II Aadolfin kaaduttua Ruotsin sijaishallitsijaksi oli noussut Axel Oxenstierna. Hänen tavoitteenaan oli irrottaa Ruotsi kolmikymmenvuotisesta sodasta siten, että olisi mahdollista liittää Pohjois-Saksan valloitetut alueet Ruotsin valtakuntaan. Huhtikuussa 1633 hän järjesti Saksan protestanttiset ruhtinaat Heilbronnin liitoksi, joka otti vastuulleen Ruotsin Etelä-Saksassa olevan armeijan huollon. Armeijan komentajaksi valittiin Bernhard Weimar, jonka oli tarkoitus operoida yhdessä Kustaa Hornin komentaman ruotsalaisarmeijan kanssa.Lappalainen s. 71–72
Kolmikymmenvuotisen sodan voimasuhteita muutti vuonna 1634 kaksi tapahtumaa: Ensinnäkin ruotsalaiset joutuivat varautumaan kuusikymmenvuotisen sodan jatkumiseen Puolan kanssa, koska Altmarkissa solmittu välirauha oli päättymässä ja Venäjä oli solminut rauhan Puolan kanssa Smolenskin sodan jälkeen. Tämän vuoksi Oxenstierna siirsi Baltian varusväeksi tuntuvan määrän kansallisia joukkoja, jotka olivat palkkasotureita luotettavampia. Toiseksi Espanja osallistui aikaisempaa aktiivisemmin kolmikymmenvuotiseen sotaan, kun se antoi Hollantiin tarkoitetut täydennysjoukot keisari Ferdinand II:n käyttöön.
Vuonna 1634 Ruotsi ja Saksi, joka oli jättäytynyt Heilbronnin liiton ulkopuolelle, aloittivat kaksi erillistä operaatiota keisarillisia vastaan: Hans Georg von Arnim johti Saksin armeijan Sleesiaan ja Böömiin ja eteni aina Prahan edustalle saakka. Samaan aikaan yhdistynyt Heilbronnin liiton ja Ruotsin armeija, komentajinaan Horn ja Weimar, hyökkäsi Baijeriin.Childs s. 69
Myös keisarillinen armeija eteni Baijerissa, valtasi heinäkuussa Donauwörthin ja palautti yhteydet Habsburgien Itävallan ja Baijerin välille. Seuraavaksi keisarilliset alkoivat piirittää Regensburgia. Yritys kaupungin pelastamiseksi sai protestanttien armeijat toimimaan yhteistyössä, mutta protestantit eivät päässeet auttamaan Regensburgia ajoissa. Kaupunki antautui 14. heinäkuuta. Sen sijaan protestantit voittivat Landshutissa Johann von Aldringenin johtaman Baijerin armeijan ja valtasivat kaupungin 22. heinäkuuta.
thumb|268px|Unkarin kuningas Ferdinand (vasemmalla) ja kardinaali Fernando tervehtivät toisiaan Nördlingenissä 2. syyskuuta 1634. (Rubensin maalaus vuodelta 1635)
Nördlingenin piiritys 30. heinäkuuta keisarilliset aloittivat Nördlingenin piirityksen odottaen samalla Pohjois-Italiasta tulevia 15 000 espanjalaista. Kaupunki oli tärkeä protestanttien tukikohta Etelä-Saksassa. Piirittäjät rakensivat leirinsä kaupungin eteläpuolisille kukkuloille ja ympäröivät kaupungin varustuksilla. Kaupungin puolustajien tilanne oli tukala: kaupunkilaisia auttoi vain 500 ruotsalaista musketööriä.
Protestanttien armeija saapui elokuun loppupuolella. Keisarilliset olivat varustaneet kaupungin eteläpuoliset kukkulat hyvin. Weimar olisi halunnut hyökätä heti, mutta Horn halusi odottaa apuvoimia ennen hyökkäystä. Päätettiin valita vaihtoehdoista jälkimmäinen, mikä oli karkea virhe, koska Johann von Werthin johtama keisarillisten ratsuväki oli toisaalla eivätkä piirittäjien odottamat espanjalaiset vahvistukset olleet vielä saapuneet.
Werth saapui piiritysjoukkojen avuksi, ja 2. syyskuuta saapuivat espanjalaiset apuvoimat. Keisarilliset tekivät vielä yhden rynnäkön kaupungin valtaamiseksi, mutta vaikka se onnistuttiin torjumaan, seuraava rynnäkkö olisi saattanut johtaa kaupungin valtaukseen. Äärimmäisessä hädässä kaupunki pyysi apua asettamalla kirkontorniin palavan tervapadan. Protestanttien pääarmeija oli Egerjoen pohjoispuolella, noin 10 kilometriä Nördlingenistä luoteeseen.
Protestanteilla ei ollut enää vaihtoehtoja: Nyt oli pakko hyökätä, jos Nördlingen haluttiin pelastaa. Jos kaupunki joutuisi keisarillisten käsiin, Heilbronnin liitto saattaisi hajota. Kumpikaan protestanttien komentaja, Horn tai Weimar, ei myöskään halunnut tulla tunnetuksi pelkurina, joka ei auttanut Nördlingeniä. Weimar oli myös luvannut henkilökohtaisesti kaupunkilaisille, että auttaisi heitä.Antila s. 186–187
5. syyskuuta thumb|450px|Nykypäivän ilmakuva, johon on merkitty alueen kaupungit (keltaisella), joet ja kukkulat (punaisella).
Protestanttien armeija oli Nördlingenin luoteispuolella, kun kaupunki ja keisarilliset piirittäjät olivat Egerjoen toiselle puolella. Oli vaarallista ylittää joki suoraan Nördlingenin kohdalla, joten protestantit ylittivät sen yläjuoksulla Bopfingenin luona. Tämän jälkeen armeija marssi etelään Neresheimiin saadakseen kaupungin varuskunnasta apuvoimia. Puolenpäivän aikaan armeijan kuormasto jätettiin sinne 2 700 württembergiläisen sotilaan vartioitavaksi, ja armeija eteni takaisin itään kohti Nördlingeniä.
Kevyt kroaattiratsuväki havaitsi protestanttien armeijan etenemisen, ja keisarilliset miehittivät Himmelreichin ja Allbuchin välisen kukkulaketjun kroaattiratsuväellä ja espanjalaisilla rakuunoilla. Alueelle päästyään Weimar johti joukkonsa hyökkäykseen noin kello 15 ja valtasi Himmelreichin ja Ländlen. Lachbergillä hänet pysäytti 500 espanjalaista musketööriä.Black s. 134
Horn oli jäänyt jälkeen, kun etujoukoissa ollut tykistö tukki ainoan alueelle johtavan tien. Hän saapui taistelukentälle vasta kello 22. Yhteistyössä protestanttien komentajat valtasivat vielä Heselbergin, mutta Allbuchin valtaus piti jättää seuraavaan aamuun, kun espanjalaiset veteraanit pysäyttivät hyökkääjät ja pimeä keskeytti taistelun.Black s. 134
Allbuch oli kukkulaketjun vaikein kohde, koska se oli jyrkkärinteinen ja paljaslakinen. Gallas käytti yön kukkulan vahvistamiseen: Hän rakennutti lisävarustuksia ja sijoitti niiden taakse vielä 5 000 espanjalaisen jalkaväen miestä.
6. syyskuuta Ryhmitys
thumb|220px|Armeijoiden ryhmitys ennen taistelua kello 5 aamulla (keisarilliset punaisia ja protestantit sinisiä). Protestanttien painopiste on oikealla siivellä, jota johti Horn. Protestanttien taistelusuunnitelmana oli vallata Allbuch aamunkoitteessa Hornin johtamalla vahvalla oikealla siivellä. Gallasin rakennuttamat asemat olivat vaikuttavat, samoin kuin kukkulan jyrkät rinteet, mutta niiden valtaaminen oli tärkeää, sillä muuten ei olisi mahdollista edetä auttamaan piiritettyä kaupunkia. Jos kukkula saataisiin haltuun ja miehitettyä, keisarillinen armeija olisi kukkulan alapuolella kuin tarjottimella.
Horn ryhmitti joukkonsa neljään riviin: ensimmäisessä rivissä oli kaksi jalkaväkiprikaatia ja kolme ratsuväkieskadroonaa, toisessa seitsemän eskadroonaa, kolmannessa kolme jalkaväkiprikaatia ja neljännessä rivissä kahdeksan eskadroonaa. Ensimmäisessä rivissä olivat parhaat voimat, kansalliset prikaatit sekä ratsuväki, ja myös Wittenbergin suomalaiset hakkapeliitat.
Weimar johti taistelulinjan keskustaa ja vasenta siipeä tarkoituksenaan puolustaa niillä edellisenä päivänä vallattuja kukkuloita. Toinen tärkeä tehtävä oli Hornin suojaaminen, jos oikea siipi joutuisi vetäytymään. Weimarin ryhmitys keskustassa Ländlen ja Heselbergin välissä oli seuraava: kolme prikaatia jalkaväkeä Heselbergillä ja siitä vasemmalle 20 raskasta tykkiä Lachbergillä. 21 ratsuväkieskadroonaa jaettiin kolmeen osaan, yksi osa jalkaväen taakse, kaksi osaa tykistön taakse. Vasemmalla siivellä eversti Taupadel suojasi tuhannen rakuunan osastolla sivustaa.
Keisarilliset olivat miehittäneet Allbuchin vahvasti, ja loput joukot sijoitettiin kukkulaketjulle, joka laskeutui pohjoiseen kohti Nördlingeniä. Tämä tehtiin siltä varalta, että Weimar koittaisi vapauttaa piiritetyn kaupungin suoralla hyökkäyksellä.