thumb|Sarplaninac-pari laumansa kanssa rodun kotiseudulla Serbian ja Pohjois-Makedonian rajan seudun Sar-vuorilla. pienoiskuva|Pyreneittenmastiffi. pienoiskuva|Pyreneittenkoira lammaslauman parissa. pienoiskuva|Kangalinkoira vartioi lampaita.
Laumanvartija (englanniksi livestock guardian dog) on joillekin koiraroduille tyypillinen käyttötarkoitus. Laumanvartijarodut ovat isokokoisia koiria, jotka elävät kotieläinlaumassa suojellen sitä lähinnä suurpedoilta. Joitakin rotuja käytetään myös omaisuuden- ja alueiden vartiointiin.
Laumanvartijat eivät yleensä paimenna, ne eivät siis ole paimenkoiria. Niillä ei myöskään ole juurikaan riista- tai saalisviettiä.
Laumanvartijoilla on äärimmäisen korkealle kehittynyt hoiva- ja suojeluvietti omaa laumaansa kohtaan. Ne ovat yleensä valmiita uhraamaan henkensä puolustaessaan laumaansa ja hyväksyvät omistajaansa mukaillen sen jäseniksi lähes mitä hyvänsä. Suojeluviettiä ei tule koskaan vahvistaa keinotekoisesti. Koirat käyttävät luonnollisia vartioimis- ja suojeluvaistojaan kun tilanne sitä edellyttää.
Ne ovat myös varsin reviiritietoisia koiria. Useimmat yksilöt eivät hyväksy omaksi reviirikseen mieltämälleen alueelle vieraita eläimiä tai ihmisiä mikäli omistaja ei ole paikalla. Myös perheen autoa ja muuta omaisuutta saatetaan vartioida tarkasti.
Laumanvartijarotujen käyttö on tyypillistä seuduilla missä lampaita tai muita kotieläimiä paimennetaan laumoissa. Koirien tulee olla itsenäisiä ja rohkeita. Ne ovat myös herkkäluontoisia koiria jotka muistavat pitkään niin hyvät kuin huonot kokemukset.
Laumanvartijat ovat minimireaktion koiria ja saattavat antaa laiskan tai flegmaattisen vaikutelman makoillessaan uneksivan näköisinä kotieläinlaumansa lähistöllä. Ne kuitenkin tarkkailevat herkeämättä ympäristön ääniä, hajuja ja liikkeitä. Mahdollisen uhkan havaitessaan koirat valpastuvat välittömästi ja reagoidessaan uhkaan koirat ovat kokoisekseen hämmästyttävän nopeita sekä ketteriä. Esimerkiksi Kangalinkoiralle, joka todennäköisesti onkin eräs nopeimmista laumanvartijaroduista, on mitattu jopa 56 km/h juoksuvauhti. Koirat liikkuvat varsin taitavasti myös epätasaisessa ja jyrkässä vuoristomaastossa.
Pennun on päästävä elämään vartioitavan lauman eläinten kanssa jo varhaisella sosiaalistumiskaudella (7–12 viikon iässä). Parhaat yksilöt työkäyttöön kotieläinten pariin ovat yleensä rauhallisia, jopa hieman syrjään vetäytyviä. Nuorta koiraa voi joutua joskus opastamaan, miten vartioitavien eläinten kanssa ollaan, että niitä ei saa jahdata edes leikillään. Parhaiten nuori koira oppii kuitenkin tavoille jos sillä on vanhempia koiria opastamassa miten vartioitavien eläinten kanssa toimitaan ja eletään.
Työkoiraksi tarkoitetun pennun kanssa tulee ehdottomasti välttää sen leimautumista ihmisiin, siksi sen tulee elää vain eläinten parissa, lampolassa tai navetassa, ja siellä aluksi omassa turvallisessa aitauksessaan. Eläinten pitää ehtiä tottua toisiinsa, eikä pentu saa tallautua kotieläinten jalkoihin. Puolivuotisena koiran voi jo ottaa mukaan laitumelle.
Laumanvartijoilla on tyypillisesti paksu ja säätäkestävä turkki ja takajaloissa usein kaksoiskannukselliset kynnet. Joissakin maissa työkoirilta typistetään yhä hännät ja korvat, jotta ne eivät repeytyisi taistelussa susien kanssa.
Monet rodut ovat valkoisia väritykseltään, jolloin ne eivät erotu suojeltavasta laumasta ja paimen erottaa ne helpommin sudesta. Varsinkin Keski- ja Länsi-Euroopassa, missä kasvatetaan usein valkoisia lampaita, "isot valkoiset" laumanvartijat ovat yleisiä. Vastaavasti idemmässä Euraasiassa lampaat ja vuohet ovat usein erivärisiä, minkä vuoksi myös paikalliset rodut - esimerkiksi sarplaninac, kaukasiankoira ja keskiaasiankoira - ovat usein vaihtelevan värisiä.Meneghetti, Vittorino. I cani da pastore, s. 62. Associazione Culturale Antichi Mestieri Pastorali, 2015.
Alueilla missä susia liikkuu paljon, laumanvartijakoirilla käytetään pitkillä metallipiikeillä varustettua kaulapantaa nimeltään carlanca tai wolf collar. Kaulapannan leveä nahkapohja suojaa koiran kurkkua ja kaulavaltimoita, terävät piikit estävät niskan puremat. Joillakin laumanvartijaroduilla, etenkin urospuolisilla yksilöillä on paksu ja irtonainen kaulapussi jonka tarkoituksena on suojata koiran kurkkua.
Historia Varhaisimmat todisteet lampaiden kesyttämisestä ja laumanvartijioden käytöstä ovat peräisin noin vuodelta 9 000 eaa. Nykytutkimus ja arkeologiset löydöt osoittavat, että laumanvartijoiden kehitys alkoi siinä vaiheessa, kun paimentolaiskansat siirtyivät lammas- ja vuohilaumojensa kanssa Itä-Aasiasta Euroopan suuntaan. Nykyaikaiset DNA-tutkimukset tukevat tätä teoriaa, sillä ne osoittavat, että kotieläiminä pidettyjen susien suurin geneettinen monimuotoisuus oli saatavilla Itä-Aasiassa. Tämä monimuotoisuus tarjosi perustan laumanvartijoiden jalostamiselle ja valikoitumiselle erikoistuneisiin tehtäviin, kuten lammas- ja vuohilaumojen suojeluun ja hallintaan.
Paimentolaiskansojen alkaessa siirtymään elämään kiinteästi asutuille alueilleen, he tarvitsivat vahvoja ja pelottomia koiria suojelemaan karjaansa saalistajilta. Näistä alkuperäisistä molossityyppisistä koirista kehittyi myöhemmin erilaisia mastiffirotuja ja ne muodostivat perustan myös nykyisille laumanvartijoille, jotka ovat tunnettuja vartiointi- ja suojelutaidoistaan.
Noin 9 000 eaa. ihmiset alkoivat kesyttää villieläimiä, jotka myöhemmin muuttuivat nykyisiksi lampaiksi ja vuohiksi. Tämä kesyttäminen oli tärkeää, koska se tarjosi luotettavan ravinnonlähteen. Nämä alkuperäiset villieläimet olivat sopivia kesytettäviksi monista syistä: ne eivät olleet aggressiivisia, niiden koko oli hallittavissa, ne olivat yhteisöllisiä ja lisääntyivät nopeasti. Niillä oli kuitenkin heikkoutensa, kuten hitaat liikkeet ja puutteellinen puolustusluonne petoeläimiä, kuten susia, karhuja ja villikissoja vastaan. Näin ollen ihmisten kehittämä suuri ja voimakas koiratyyppi, jolla oli leveä suu, syntyi Vähä-Aasian ja Lähi-idän alueilla, erityisesti "hedelmällisen puolikuun" ympärillä, ja sen tarkoituksena oli suojella kotieläimiä näiltä asutuilta alueilta uhkaavilta petoeläimiltä.
Turkkilaisissa luolapiirroksissa, jotka on luotu noin 6 300–5 500 eaa., voidaan havaita useita eläimiä, mukaan lukien suuria koiria. Tällä ajanjaksolla lampaat ja vuohet olivat jo kesytettyjä, ja "hedelmällinen puolikuu" oli muuttumassa maanviljelyn ja varhaisten asutusten keskukseksi. Tämä merkitsi sitä, että karjoille käytettävissä oleva maa-ala oli vähenemässä. Tuohon aikaan Mesopotamian asutuksesta tuli tärkeä risteyskohta muinaiseen maailmaan sekä maanteitse että meriteitse. Paimenten ja heidän laumojensa oli näin ollen aloitettava vaelluksensa lähellä oleville asumattomille alueille, sillä karjalle tarvittiin enemmän laidunmaata.
Laumanvartijoiden rooli Noin vuoteen 2 000 eaa. mennessä paimentolaiset ja heidän laumansa olivat siirtyneet laajoille alueille, jotka eivät olleet vielä asuttuja. Tämä merkitsi alkua siirtolaiduntamiselle hedelmällisen puolikuun itäpuolella sijaitsevilla vuoristoalueilla. Tässä vaiheessa laumanvartijoiden rooli osoittautui ratkaisevaksi. Koska petoeläimiltä suojautuminen oli välttämätöntä tässä tuntemattomassa ympäristössä, nomadipaimentolaiset luottivat näihin luotettaviin laumanvartijoihin, jotka vaistomaisesti hoitivat seuraavia tehtäviä: Suojella nomadeja ja elää harmoniassa heidän kotieläinlaumojensa kanssa ilman häiriöitä karkottaen samalla luonnonvaraisia petoeläimiä, kuten karhuja, susia ja suuria villikissoja. Ohjata eksyksiin joutuneet eläimet takaisin laumaan, jotta ne pysyisivät yhdessä.
Eri sivilisaatiot kehittivät laumanvartiojiden roolia itsenäisesti eri alueilla, ja tämä kehitysprosessi tapahtui eri aikoina eri paikoissa. Keskiajalla laumanvartijat tulivat laajalti tunnetuiksi Euroopassa niiden käytöstä karjan, kuten lampaiden ja vuohien, kanssa.
Laumanvartijarodut FCI tunnustaa seuraavat laumanvartijarodut:
Abruzzese maremmano (FCI 1) Aidi (FCI 2) Alentejonkoira (FCI 2) Bukovinankoira (FCI 2) Castro laboreironkoira (FCI 2) Etelävenäjänkoira (FCI 1) Espanjanmastiffi (FCI 2) Estrelanvuoristokoira (FCI 2) Kangalinkoira (FCI 2) Karpaattienkoira (FCI 1) Karstinpaimenkoira (FCI 2) Kaukasiankoira (FCI 2) Keskiaasiankoira (FCI 2) Komondor (FCI 1) Kuvasz (FCI 1) Makedonianvuoristokoira (FCI 2) Musta romanianvuoristokoira (FCI 2) Owczarek podhalanski (FCI 1) Pyreneittenkoira (FCI 2) Pyreneittenmastiffi (FCI 2) Romanianpaimenkoira (FCI 1) Sarplaninac (FCI 2) Slovakiancuvac (FCI 1) Tiibetinmastiffi (FCI 2) Tornjak (FCI 2) Transmontanonmastiffi (FCI 2)
On kuitenkin lukuisia muitakin vanhoja laumanvartiointiin käytettyjä rotuja, kuten akbash, karsinkoira, sarakatsaninkoira, kreikanpaimenkoira, valkoinen kreikanpaimenkoira, epeiroksenmolossi, serbianvuoristokoira ja sarabi dog.
Keskiaasiankoirasta on Keski-Aasian ja Lähi-idän alueilla lukuisia eri paikallismuunnoksia, joita paikalliset pitävät omana kansallisena rotunaan, kuten afganistanilainen koochee, armenialainen gampr, turkmenistanilainen alabai, kazakstanilainen tobet ja uzbekistanilainen torkuz.
Kaukasiankoiran sukulaisina pidetään vastaavasti georgianvuoristokoiraa, eteläkaukasianvuoristokoiraa ja pohjoiskaukasianpaimenkoiraa.
Tiibetinmastiffista on Kiinassa, Intiassa, Bhutanissa, Mongoliassa ja Nepalissa erillisiä muunnoksia jotka ovat eläneet jo pitkään toisistaan eristyksissä, mutta joiden yhdennäköisyys kantarotuunsa on silti huomattava. Kenties tunnetuin muunnos on tiibetiläinen kyi apso, joka on käytännössä karkeakarvainen tiibetinmastiffi. Muita ovat mm. bankhar ja himalajanpaimenkoira.
Laumanvartijarotujen käyttö Suomessa Suomessa ei ole kauas historiaan ulottuvia perinteitä laumanvartijakoirien työkäytöstä monen Euroopan, Keski-Aasian, Kauko-idän tai Lähi-idän valtion tavoin. Tähän ovat vaikuttaneet etenkin suurten ja asumattomien vuoristo/aroseutujen puute sekä suurpetojen vähäinen lukumäärä sotien aikaan ja jälkeen.
Koska Suomeen ei ole syntynyt vuosisatojen-tai tuhansien mittaista perinnetietoutta koskien laumanvartijarotuja, ihmiset eivät osaa vältellä työkoirien vahtimia alueita esimerkiksi laidunalueiden liepeillä marja- tai sienimetsällä liikkuessaan. Suomen suurpetokannan kasvaessa ja syrjäseutujen autioituessa näitä rotuja on kuitenkin alettu hiljalleen hyödyntämään karjan- sekä muiden kotieläinten suojelemisessa sekä pihapiirien pitämisessä petovapaina vyöhykkeinä.
Monilla laumanvartijoilla on taipumusta laajentaa reviiriään omatoimisesti, etenkin jos ne elävät yksin ilman vartioitavaa kotieläinlaumaa. Lukuun ottamatta varsinaisia syrjäseutuja, jolloin naapurit, yleiset tiet ja muut kulkureitit ovat riittävän etäällä (kilometrien päässä), tulisi koirien vartioiman alueen olla aina huolellisesti ja riittävän jämerästi aidattu. Suositus on noin 2 metriset aidat.
Petopaine-alueella suositellaan vähintään kahden laumanvartijakoiran pitämistä, käytännössä 2-3 koiraa suojaa 50-100 lampaan katraan ja tositilanteessa koirat toimivat yhteistyössä. Kannattaa ottaa huomioon myös lähistöllä asustelevan susilauman koko laumanvartijoiden lukumäärää mietittäessä, koska kaksi tai kolmekaan laumanvartijaa ei välttämättä riitä isoa petolaumaa karkottamaan, myöskin rotujen kyvykkyyksissä vastata mittavaan petouhkaan on jonkin verran eroavaisuuksia. Laumanvartija ei myöskään ole nopea ratkaisu peto-ongelmaan, sillä ne ovat parhaimmillaan vasta 2-3 vuoden ikäisinä kun ovat fyysisesti ja henkisesti täysin kehittyneitä.
Susien suojelun myötä on havaittu, että näiden koirien käyttö lieventää tilallisten kokemaa susivihaa, koska elinkeino ei enää kärsi petovahinkojen takia. Laumanvartijakoirien käyttöä voidaankin perustella myös luonnonsuojelullisin näkökulmin.
Vartioidessaan kotieläinlaumaa tai aluetta laumanvartija luottaa ennen kaikkea eleisiinsä, ääneensä ja kokoonsa, se toimii siis ennen kaikkea ennaltaehkäisevänä pelotteena.