Puolan kuningaskunta (, ), epävirallisesti kongressi-Puola (, ), oli Wienin kongressissa vuonna 1815 Napoleonin sotien päätteeksi perustettu Venäjän keisarin alainen epäitsenäinen valtiomuodostelma vuosina 1814–1915. Tämä kuningaskunta on Puolan kaikkiaan viidestä historiallisesta kuningaskunnasta järjestyksessä toinen. Näistä kuningaskunnista tämä on toinen epäitsenäinen.
Puolan kuningaskunnalla oli vuoden 1831 kapinaan saakka Suomen suuriruhtinaskuntaa vahvempi autonomia, koska maalla oli säännöllisesti kokoontuvat valtiopäivät sekä oma armeija.
Kongressi-Puolan korkein hallintoviranomainen ei ollut enää venäläinen varakuningas, vaan Venäjän keisari suoraan personaaliunionissa aina vuoteen 1867, ja sen jälkeen se oli erikoishallinnollinen maakunta. Puolan toisen Venäjän vastaisen kapinan jälkeen vuonna 1867 siitä tuli perustuslaillisesti Venäjän keisarikuntaan kuuluva maakunta. Puolan sulauttamisesta elimelliseksi osaksi Venäjän keisarikuntaa vuodesta 1905 alkaen seurasi, että puolalaisilla oli myös pieni valtiopäiväedustus Venäjän valtakunnanduumassa.
Kongressi-Puolan alkuvaihe
Kongressi-Puola perustettiin perustuslaillisena monarkiana Wienin kongressissa Napoleonin puolella sotineen Varsovan herttuakunnan pohjalle ja Venäjän keisarikunnan alaisuuteen. Puola oli tällöin jaettu sen kolmelle naapurivaltiolle: Venäjälle, Itävallalle ja Preussille. Itävallalle kuulunut Lublinin lääni ja sen suuri ruteenivähemmistö liitettiin Puolan kuningaskuntaan sen perustamisen yhteydessä. Kongressi-Puola oli alueellisesti hieman Varsovan herttuakuntaa pienempi, ja sen hallitsijana oli Venäjän keisari.
Venäjän keisari Aleksanteri I hyväksyi Puolan kuningaskunnan perustuslain marraskuussa 1815 Varsovassa. Sen myötä Puola sai kaksikamariset valtiopäivät, valtioneuvoston, varakuninkaan, Puolan-sihteerin Pietariin ja keisarillisen komissaarin Varsovaan. Perustuslain oli valmistellut Venäjän puolalaissyntyinen ulkoministeri Adam Czartoryski. Ensimmäiseksi varakuninkaaksi Aleksanteri nimitti kenraali Józef Zajączekin, joka oli palvellut Napoleonin armeijassa.
Puolalla oli aluksi Suomen suuriruhtinaskuntaa laajempi autonomia, koska sillä oli muun muassa itsenäinen sotalaitos, joka käytti 1/3–2/5 alueella perityistä veroista. Se oli palkka-armeija, jolla oli 30 000 sotilasta. Armeijan lippuna oli Puolan lippu, univormut puolalaiset sekä komentokielenä puola.
Puolan kuningaskunta ajautui ristiriitoihin Venäjän kanssa vuonna 1820, kun Puolan valtiopäivälaitos sejm kieltäytyi hyväksymästä hallitsijan, Venäjän keisari Aleksanteri I:n esittämiä lakeja. Aleksanteri I vastasi tähän lykkäämällä sejmin koolle kutsumista vuoteen 1825.
Puolalaisten Venäjän vastainen oppositio ryhmittyi aluksi vapaamuurariliikkeeseen, jonka Aleksanteri I kielsi vuonna 1821 koko Venäjän keisarikunnassa ja siihen kuuluvilla alueilla. Tämän jälkeen majuri Walerian Łukasiński perusti Kansallisen vapaamuurariliikkeen (Wolnomularstwo Narodowe), jonka tarkoituksena oli itsenäistää Puolan kuningaskunta Venäjän keisarikunnasta täysin. Liike paljastui ja Lukasinski vangittiin. Wolnomularstwo Narodowen työtä jatkoi uusi oppositioliike, eversti Seweryn Krzyżanowskin johtama isänmaallinen seura (Towarzystwo Patriotyczne). Tämänkin seuran jäsenet vangittiin. Koska Puolan oppositio oli ollut yhteydessä dekabristeihin, Aleksanteri I:n veli Nikolai I suhtautui keisariksi noustuaan koko Puolaan epäluuloisesti. Hän määräsi vuonna 1827 Towarzystwo Patriotycznen jäsenet vangittaviksi, mihin sejm ei suostunut. Nikolai I julisti puolalaisen tuomioistuimen päätöksen mitättömäksi, ja karkotti vangitut salaliittolaiset kahleissa Siperiaan.
Vuonna 1829 kolmas salaseura suunnitteli Nikolai I:n murhaamista hänen Puolan-vierailunsa ja Puolan kuninkaaksi kruunaamisensa aikana. Puolalaisten upseereiden suunnitellessa attentaatteja ja itsenäisyystaistelua Venäjää vastaan, Suomessa oltiin lojaaleja. Suomalainen kapteeni Johan Munck oli valvonut viiden dekabristijohtajan teloitusta Pietari-Paavalin linnoituksessa.
Euroopan nationalismi ja Puolan kapina 1830–1831 Vuoden 1830 Ranskasta ja Yhdistyneistä Alankomaista alkunsa saaneet liikehdinnät johtivat Ranskassa Bourbon-sukuisen kuninkaan Kaarle X:n pakenemiseen ulkomaille ja Orléansin herttuan Ludvig Filipin valitsemiseen Ranskan kuninkaaksi. Belgiassa radikalisoituminen johti kapinaan Hollannin kuningashuonetta vastaan ja Belgian itsenäistymiseen. Saman vuoden marraskuussa myös Puolassa alkoi aseellinen kansannousu.
Venäjä pelkäsi radikalismia, koska se horjutti Wienin kongressin vuonna 1815 aikaansaamaa haurasta tasapainoa. Venäjä valmistautui tukemaan asevoimin vanhan vallan palauttamista, Wienin kongressin laillisuusperiaatteen mukaisesti. Puolalaiset upseerit pelkäsivät joutuvansa taistelemaan vuosien 1807–1813 liittolaisiaan ranskalaisia vastaan Venäjän puolesta ja nousivat kapinaan. Venäläiset karkotettiin maasta, keisari Nikolai I:n julistettiin menettäneen kruununsa ja kenraali J. Chłopicki nimitettiin Puolan diktaattoriksi. Venäläiset joukot kuitenkin valloittivat kenraali Paskevitšin johtamina Varsovan uudestaan syyskuussa 1831, minkä jälkeen Puolan kuningaskunnan valtiosääntö kumottiin.
Autonomian poistaminen Myöhemmin keisari Aleksanteri II lupasi myöntää puolalaisille laajan autonomian ja oikeuden perustaa kansallisia oppilaitoksia. Maassa oli kuitenkin jatkuvasti rauhatonta, ja tammikuussa 1863 alkoi aseellinen kansannousu. Kun käskynhaltijaksi lokakuussa 1863 tuli kreivi Fredrik Vilhelm Berg, kapina kukistettiin lopullisesti. Tämän jälkeen Venäjän hallitus vapautti puolalaiset talonpojat maaorjuudesta, mutta lakkautti samalla Puolan autonomian kokonaan. Puolaa sanottiin tästä lähtien virallisesti Veikselin aluepiiriksi, ja sitä ryhdyttiin venäläistämään. Puolan kielen käyttö koulujen opetuskielenäkin kiellettiin, joskin vuodesta 1905 lähtien se sallittiin jälleen yksityisissä kouluissa.
Kuvernementit Vuonna 1893 kongressi-Puola oli jaettu hallinnollisesti seuraaviin kuvernementteihin: Kaliszin kuvernementti Kielcen kuvernementti Łomżan kuvernementti Lublinin kuvernementti Piotrkówin kuvernementti Płockin kuvernementti Radomin kuvernementti Siedlcen kuvernementti Suwałkin kuvernementti Varsovan kuvernementti
Levottomat vuodet 1904–1905 Puolan nationalistit saivat uutta toivoa, kun Venäjän keisarikunta ajautui vuonna 1904 vaikeuksiin Japania vastaan käymänsä sodan vuoksi. Sodan puhkeamisen johdosta julistettu liikekannallepano herätti Puolassa vastarintaa ja johti väkivaltaisiin yhteenottoihin puolalaismiesten ja poliisien välillä. Tilanne alkoi vaikuttaa otolliselta uuden Venäjän vastaisen kansannousun kannalta. Kaksi poliitikkoa Józef Piłsudski ja Roman Dmowski matkustivat kesällä 1904 Tokioon neuvottelemaan Japanin valtiojohdon kanssa. Sosialistipuoluetta edustanut Piłsudski oli kiinnostunut siitä, voisiko Japani tukea häntä Puolan mahdollisessa kansannousussa. Dmowski, joka oli kansallisdemokraattisen puolueen johtaja, matkusti Tokioon samaan aikaan estääkseen Piłsudskia saamasta tukea hankkeelleen. Dmowski piti uutta kansannousua ennenaikaisena ja liian vaarallisena yrityksenä, ja hän onnistui vakuuttamaan myös japanilaiset. Kansannousun valmistelu ei saanut tukea Japanilta, mutta Dmowski sen sijaan sai Japanilta taloudellista tukea koko sodan ajan. pienoiskuva|Władysław Skoczylasin maalaus esittää katumielenosoitusta vuonna 1905.
Tiedot tammikuun verisunnuntaista johtivat keväällä 1905 työläisten lakkoihin Varsovassa, Lódźissa ja Lublinissa. Puolan sosialistisen puolueen ja Puolan kuningaskunnan ja Liettuan sosiaalidemokraattisen puolueen julistama yleislakko lamautti Varsovan 28. tammikuuta. Kaupunkilaisten tyytymättömyyden taustalla oli työttömyyttä ja kovaa iskenyt taloudellinen laskusuhdanne. Poliisi yritti tukahduttaa lakkoilua, ja Lódźissa työnantajat korvasivat lakkoilevat työtekijänsä rikkureilla. Työnantajat yrittivät myös keskustella lakkolaisten kanssa ja suostuivat perustamaan tehdaskomiteoita. Maaliskuussa Puolan sosialistipuolueessa ryhdyttiin jälleen keskustelemaan kansannousun mahdollisuudesta. Vappuna Varsovassa järjestetyssä mielenosoituksessa ammuttiin noin 30 ihmistä, ja toukokuussa lakkoaalto koetteli kongressi-Puolan teollistuneita alueita. Kesäkuussa poliisin ja armeijan vastaiset joukkomielenosoitukset johtivat verisiin katutaisteluihin Lódźissa. Venäjän keisari määräsi kaupungin sotatilaan 23. kesäkuuta. Kuolonuhreja oli virallisten tietojen mukaan 151. Marraskuun 10. päivänä 1905 keisarikunnan kaikille puolaisalueille julistettiin sotatila, mikä lopulta sai lakkoilun laantumaan. Vuosina 1906–1907 esiintyi satunnaisia levottomuuksia, mielenosoituksia ja väkivaltaisuuksia.Prasmowska s. 55–57. Ensimmäinen maailmansota Ensimmäisessä maailmansodassa itärintaman taisteluita käytiin kongressi-Puolan alueella. Saksan ja Itävalta-Unkarin armeijat miehittivät kongressi-Puolan vuoden 1915 aikana toukokuusta alkaen. Kongressi-Puola jaettiin kahteen miehitysalueeseen. Saksan hallitseman miehitysalueen keskus oli Varsova, Itävalta-Unkarin Lublin. Sodan aikana Puolan itsenäisyydestä tuli yksi ympärysvaltojen sodanpäämääristä. Se sisältyi Yhdysvaltojen neljäntoista kohdan ohjelmaan.
Lähteet
Aiheesta muualla