Jääli (Jäälinkylä) on Oulun kaupungin 131. kaupunginosa ja entisen Kiimingin kunnan taajama. Jääli on osa samannimistä suuraluetta yhdessä Välikylän kaupunginosan kanssa. Jäälin kaupunginosa sijaitsee valtatie 20:n varressa, noin 8 kilometriä Kiimingistä Oulun suuntaan ja noin 17 kilometriä Oulusta koilliseen, Jäälinjärven rannalla.
Jäälin kaupunginosassa asuu () henkilöä ja alueella on 1 757 taloutta. Jäälin suuralueen toisessa kaupunginosassa, Välikylässä, asuu 603 henkeä ja on 223 taloutta. Yhteensä Jäälin suuralueella asuu 5 072 henkeä ja talouksia on 1 980 kappaletta. Jääli oli entisen Kiimingin kunnan suurin asukaskeskittymä, 5 077 (6/2011) asukkaallaan (entisen Kiimingin kuntakeskuksen väkimäärä vuoden 2011 kesäkuussa oli 4 563 henkilöä).
Vaikka Jäälin nimen alkuperää ei tunneta täysin varmasti, tiedetään että Jäälinjärvi lienee vanhoja saamelaisnimiä. Se sisältää ehkä alun perin sanan jälle, jelle, alle ('länsi, läntinen'). Jäälin uusin asuinalue Laivakangas puolestaan kertoo siitä, miten metsistä hakattiin laivanrakennuspuita Oulun porvareille.
Maantiede Ilmasto Maanpinta alueella on noin 40–45 metriä merenpinnan yläpuolella. Sijainti ja korkeusasema vaikuttavat ilmaston kannalta niin, että Perämeren läheisyydestä huolimatta meri-ilmaston vaikutuksia ei juuri ole havaittavissa. Esimerkiksi Oulun kaupunkiin ja muihin lähellä merenrantaa sijaitseviin alueisiin verrattuna tuulisuus on Jäälissä vähäisempää, lumipeitekausi pidempi, alkukesän lämpötilat korkeampia ja syksyn lämpötilat alhaisempia.
Harjut, metsät ja kasvillisuus Harjumuodostuman merkittävimpiä nimettyjä kankaita Jäälin alueella ovat Laivakangas, Isokangas ja Pyyryväisharjut Kuusamontien luoteispuolella sekä hieman etäämpänä kaakossa sijaitsevat Järvenpäänkangas, Haisunkangas ja Sivukangas. Laivakangas on luokiteltu vedenhankintaa varten tärkeäksi pohjavesialueeksi, jonka pinta-ala on 6,6 neliökilometriä. Osa Jäälin asemakaava-alueesta sijaitsee pohjavesialueella.
Harjun keskiosat ovat tasarakeista hiekkaa ja kasvillisuudeltaan karuja mäntykankaita, joissa jäkälä esiintyy runsaana. Hiekkaesiintymät sekä syvemmällä harjussa olevat soraesiintymät ovat olleet edullisia alueita maa-ainesten ottamiseen, minkä seurauksena alueella on runsaasti maisemallisia vaurioita. Osaksi maa-aineksia on otettu myös pohjavedenpinnan alapuolelta, jolloin alueelle on muodostunut pohjavesilampia. Jotkut niistä toimivat nykyisin uimapaikkoina.
Harjujen reuna-alueilla maanpinta on moreenia, ja siellä myös puusto on monipuolisempaa. Harjuja ympäröivät suot on jokseenkin kokonaan ojitettu metsän kasvun parantamiseksi, jolloin niiden luonne on muuttunut peitteiseksi ja osin vaikeakulkuiseksi. Jäälin alueen metsät ovat talouskäytössä. Hyvin näkyvinä metsämaisemaa halkovat Keminmaasta ja Pirttikoskelta Pikkaralaan johtavat 400 kilovoltin voimajohdot.
Jäälin alueen metsäluonto on kokonaisuudessaan hyvin monipuolinen. Alue on otollinen eri metsämarjojen, sienten, hillan ja karpalon esiintymiselle, ja metsittyneiltä pelloilta saattaa löytää myös harvinaiseksi käynyttä mesimarjaa. Aikaisemman maa-aineisten ottamisen ja nykyisen metsätalouskäytön ja virkistyskäytön vuoksi alueella on paljon metsäteitä ja -polkuja, minkä vuoksi liikkuminen on helppoa ja reitinvalintamahdollisuudet ovat monipuoliset.
Jäälin järvi ja ympäristö Jäälinjärvi on Jäälin maisemallinen keskus. Vähäjärvisellä Pohjois-Pohjanmaalla lähes neliökilometrin suuruinen järvi on jo sinänsä harvinaisuus. Järvellä on rantaa 7,3 kilometriä. Rannat ovat kutakuinkin kauttaaltaan asutut. Pohjoispää ja lounaisranta ovat asemakaava-aluetta, ja myös muu osa järveä on joko pysyvän tai vapaa-ajan asutuksen käytössä. Kiimingin kunta omistaa rantaa useissa kohdissa, ja niiden kautta myös muilla kuin rannanomistajilla on mahdollisuus järven virkistyskäyttöön. Myös joillakin yrityksillä ja yhteisöillä on rannoilla virkistyskäyttöä palvelevia kiinteistöjä. Järven länsipäässä Jäälinmajan yhteydessä on kunnan ylläpitämä uimaranta. Jäälinjärvi soveltuu myös mainiosti virkistyskalastukseen.
Jäälinjärven valuma-alueen pinta-ala Jäälinjärven luusuassa on 45 neliökilometriä. Valuma-alueen järvet, lähinnä Lylykkäänjärvi, Saarisenjärvi ja Lauttalampi, muodostavat vain 4,5 prosenttia valuma-alueen pinta-alasta. Luonnostaan vähäinen järvisyys, Saarisenjärven pinnan laskeminen ja Peukaloisenjärven ja Haisunjärven kuivattaminen ja sen lisäksi valuma-alueen soiden ojittaminen lähes kauttaaltaan aiheuttavat suuret virtaaman vaihtelut. Kevätvalunta on suuri ja lyhytaikainen, ja vastaavasti vähävetisiä kausia on usein ja ne ovat pitkiä. Jäälinjärveen laskeva Saarisenoja on luonnontilassa ollut veneellä kuljettava, mutta toimenpiteiden seurauksena Saarisenojan olemus ja luonne ovat olennaisesti muuttuneet.
Jäälinjärvestä vedet virtaavat Jäälinojan kautta Kalimeenojaan, joka laskee Perämereen Haukiputaan Kellon kylässä. Jäälinojan suurimmat virtaamat Jäälinjärven luusuassa ovat yli 5 m³/s. Keskimääräinen minimivirtaama on alle 0,1 m³/s, mutta kuivan kauden pitkittyessä virtaama menee nollaan tai hyvin lähelle sitä. Jäälinojan alkupäästä 2,5 kilometriä sijaitsee asemakaava-alueella ja siitä alavirtaankin ojan varsi on tiheästi asuttua. Jäälinoja on tärkeä ympäristöä elävöittävä tekijä ja tärkeä myös kasteluveden saannin kannalta. Ojalla arvioidaan olevan myös jossain määrin arvoa kalastuksen kannalta.
Jäälinjärven sijainti harjualueella ja runsas pohjaveden purkautuminen ovat luonnontilassa taanneet järven hyvän veden laadun. Jäälinjärven vedenlaatu ja käyttökelpoisuus virkistyskäyttöön ovat voimakkaasti heikentyneet ihmisen toiminnasta johtuvien muutosten vuoksi. Valuma-alueella tehtyjen toimenpiteiden seurauksena niin järven hydrologia kuin ravinnetasapaino on olennaisesti muuttunut, mikä on johtanut muun ohella limalevän ja sinilevän esiintymiseen. Jätevesiä tai maatalouden kuormitusta sen sijaan ei juurikaan alueelle tule. Järven kaakkoisosa on ruopattu vuosina 1993 ja 1994 vesisyvyyden lisäämiseksi ja vesikasvillisuuden poistamiseksi. Suunnitelma sisälsi myös kuivan kauden alavesipinnan noston 15–20 senttimetrillä, mutta tältä osin hanke kariutui Jäälinojan varren asukkaiden vastustukseen.
Virkistyskäyttötutkimuksen mukaan vesistöjen kunnostaminen nähdään tarpeelliseksi. Erityisesti haluttaisiin parantaa veden laatua ja lisätä kuivien kausien vedenkorkeutta Jäälinjärvessä. Myös Jäälinojan varressa kärsitään heikosta veden laadusta ja veden vähyydestä.
Historia Muinaisjäännökset Laivakankaan ja Sivukankaan välissä sijaitsee soiden ympäröimä Linnansaari, jonka korkeus on noin 55 metriä merenpinnasta. Saaren korkeimmalla kohdalla sijaitsee Jätinlinnaksi kutsuttu kiinteä muinaisjäännös. Se on kivikauden lopulta, siis noin vuodelta 2000 eaa., peräisin oleva kivinen kehävallirakennelma, jonka mitat ovat 24 × 34 metriä. Rakennelman korkeus on 60–90 senttimetriä. Tällaista muinaisjäännöstyyppiä, jota kansanomaisesti kutsutaan jätinkirkoksi, esiintyy ainoastaan Pohjanmaalla, ja esiintymiä tunnetaan vain muutamia. Jätinlinnan rakentamisaikana Linnasaari on ollut pieni, kivikkoinen meren saari. Rakennelman on aiemmin arveltu toimineen hylkeenpyytäjien tukikohtana, mutta nykyään ne käsitetään osaksi suurempaa elinkeinollista ja yhteisöllistäkin kokonaisuutta. Toinen jätinkirkkoa muistuttava kivikehä asuinpaikkajäänteineen sijaitsee Yli-Iihin vievän tien varressa Laivakankaalla. Tätä kohdetta ei ole tarkemmin tutkittu.
Jätinkirkon ohella Jäälistä on löydetty myös kivikautista esineistöä. Alueen skandinaavisista yhteyksistä kertoo hiomalla viimeistelty keihäänkärki. Löytö on ajoitettu kivikauden loppuvaiheeseen n. 4 000 vuotta sitten. Tuohon aikaan ilmaston muutokset aiheuttivat haasteita asutukselle joka jossakin määrin myös Jäälin seudulla väheni. Tätä kuvastanee esimerkiksi muinaisjäännösten vähäisempi lukumäärä kivikauden lopun – pronssikauden alun muinaisrantavyöhykkeellä.
1550–1867 Jäälin kylä ennen Kiimingin itsenäistymistä Jäälin varsinaisen asutuksen vaiheista ei painettua tietoa juuri ole, vaan se sisältyy Kiimingin pitäjän kokonaisuuteen. Kiinteää asustusta Kiiminkiin on syntynyt 1550-luvulla ja verokirjojen mukaan Kiimingin kylässä oli vuonna 1570 13 taloa. Tuolloin Venäjän ja Ruotsin raja oli Pattijoella. ”Vanhan vihan” vuosina 1570–1595 karjalaiset polttivat Kiimingistä kahdeksan taloa. Täyssinän rauhassa 1595 Kiiminki liitettiin virallisesti Ruotsiin, minkä jälkeen asutus sai rauhassa kehittyä. 1600-luvun alussa Kiiminkiin tuli uusia sukuja, muiden muassa Tirit, ja Tirin koko manttaalin talo, joka mainitaan vuoden 1608 kymmenysluettelossa, lienee vanhin verotalo Jäälissä. 1700-luvun puolivälissä, ”Isovihan” ja ”Pikkuvihan” jälkeen uudisasutus jälleen käynnistyi ja myös talojen halkominen kasvatti talolukua. Vuoteen 1760 mennessä Jäälissä Tirin talo halkaistiin ja perustettiin Kalamäen uudistalo. 1800-luvun alussa perustettiin Isolan ja Piltolan tilat ja verollepanoa odotti Penttilä. Isojako pantiin Alakiimingissä eli nykyisessä Kiimingissä toimeksi vuosina 1791–1817 ja sillä oli suuri merkitys asutustoiminnan kehittymiselle. Vuoteen 1860 tultaessa Jäälissä pantiin verolle Jussilan, Seppälän, Pekkalan ja Ojalan tilat. Tähän vaiheeseen kuuluvat myös Heikkisen, Särkelän ja Jäälin talot.
Koska Jääli ei ollut eikä edelleenkään ole isojakoasetuksen mukainen kylä, ei väkiluvun kehityksestä tältä ajalta ole julkaistua tietoa.
1867–1960 Kiiminki itsenäistyy ja Jääli alkaa hiljalleen kehittyä Vuoteen 1865 saakka paikallishallinto oli maaseudulla järjestetty kirkkopitäjiin, mikä tarkoitti sitä, että kirkolliset ja maalliset asiat päätettiin kirkkoherran johtamissa pitäjänkokouksissa, joissa kullakin veroa maksavalla isännällä oli äyrimääränsä mukainen äänivalta. Alun perin Kiiminki kuului Iin pitäjään, mutta saavutti osittaisen itsenäisyyden vuonna 1781, jolloin kuningas antoi suostumuksensa Alakiimingin kappeliseurakunnan perustamiseen. Alakiimingin eli nykyisen Kiimingin seurakunta itsenäistyi täysin vuonna 1858. Jäälistä Kiimingin seurakunta osti vuonna 1890 kahden tynnyrinalan palstan uudeksi hautausmaaksi ja rakensi seurakuntakodin Laivakankaalle vuonna 1977. Seurakunta ja kunta erotettiin toisistaan vuoden 1865 asetuksella ja kuntana Kiiminki perustettiin vuonna 1867. Kunnan nimen käyttö oli horjuvaa, puhuttiin milloin Alakiimingistä milloin Kiimingistä, mutta vuodesta 1880 alkaen Kiiminki vakiintui kunnan nimeksi.
Liikenteellisesti Jääli sijaitsi jo 1900-luvun alussa Kuusamontien varrella. Vanha Kuusamontie oli Pudasjärven ja Kiimingin kautta Ouluun kulkeva rahtitie. Kuusamontien varressa oli kestikievarijärjestelmään liittyviä pysähdyspaikkoja: Hannuksessa kestikievarina toimi Hannus-Ukon talo ja keskustassa Ukkolan talo nykyisen Rautasillan lähellä. Jäälinkylässä taukopaikkana oli Tirin talo ja myöhemmin Jäälin talo.