Iggy Pop, oikealta nimeltään James Newell Osterberg, Jr., (s. 21. huhtikuuta 1947 Muskegon, Michigan) on yhdysvaltalainen laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä.
Iggy Popia kutsutaan mediassa usein punkin kummisedäksi. Hänen johtamansa protopunk-yhtyeen The Stoogesin kolmea albumia The Stooges (1969), Fun House (1970) ja Raw Power (1973) pidetään merkittävinä punkin kehitykselle. The Stoogesin lisäksi Iggy on menestynyt myös soolourallaan, joka on ollut musiikillisesti monipuolinen. Hän on levyttänyt urallaan useita erilaisia musiikkityylejä. Hänen kaksi ensimmäistä sooloalbumiaan, The Idiot (1977) ja Lust for Life (1977) vaikuttivat suuresti post-punkin kehitykseen.
Vuonna 2010 Iggy Pop valittiin yhdessä The Stooges -yhtyeen kanssa Rock & Roll Hall of Fameen. Vuonna 2020 hänet palkittiin elämäntyöstään Grammy-palkinnolla, ja vuonna 2022 hänelle myönnettiin Polar-palkinto.
Iggy Popin tunnetuimpia kappaleita ovat ”I Wanna Be Your Dog”, ”Search And Destroy”, ”China Girl”, ”The Passenger” ja ”Candy”.
Varhaiset vaiheet James Newell Osterberg syntyi 21. huhtikuuta 1947 Muskegonissa Michiganissa. Hän kasvoi vanhempiensa kanssa asuntovaunualueella lähellä Ann Arboria, sen naapurikaupungissa Ypsilantissa. Äitinsä Louella Osterbergin (o.s. Christensen) puolelta Iggy Pop on norjalaista ja tanskalaista syntyperää, ja isänsä puolelta hänellä on sekä irlantilaisia että englantilaisia sukujuuria. Hänen isänsä oli adoptoitu amerikanruotsalaiseen perheeseen, mistä juontaa sukunimi Osterberg (alun perin Österberg).
Iggy Pop innostui rock-musiikista jo varhaisessa iässä. Hän piti erityisesti englantilaisista rock-yhtyeistä kuten The Beatles, The Kinks, ja Rolling Stones, joiden kautta hän löysi myös bluesin. Hän perusti samantyylisen yhtyeen The Iguanasin 1960-luvun alussa ja ryhtyi rumpaliksi. Häntä alettiin kutsua Iggyksi yhtyeensä nimen mukaan. Keväällä 1965 The Iguanas -yhtye julkaisi singlen ”Mona”, joka on Iggy Popin ensimmäinen virallinen levytys. The Iguanasin hajottua Iggy liittyi rumpaliksi The Prime Movers -yhtyeeseen. Valmistuttuaan lukiosta vuonna 1965 hän opiskeli antropologiaa Michiganin yliopistossa, kunnes lopetti opiskelut kesken ja muutti Chicagoon The Prime Movers -yhtyeen kanssa. Siellä hän otti soittotunteja Paul Butterfield Blues Bandin rumpalilta Sam Laylta. Iggy Pop ihaili kovasti näkemiään blues-muusikoita mutta katsoi lopulta, että olisi vain naurettavaa, jos hän yrittäisi kopioida näiden omaleimaista tyyliä.pienoiskuva|317x317px|The Prime Movers -yhtye, jossa Iggy Pop soitti rumpuja. Palattuaan takaisin Ann Arboriin hän päätti perustaa oman yhtyeen, kokeellisen rockbändin. Tällä kertaa Iggy jätti rummut taakseen ja ryhtyi yhtyeensä laulajaksi. Iggy Popin huomiota herättävä esiintyminen laulajana sai inspiraationsa, kun hän näki The Doors -yhtyeen laulajan Jim Morrisonin Ann Arborissa vuonna 1967.
Samana vuonna hän yhdisti voimansa vanhan lukiotuttavansa, kitaristi Ron Ashetonin kanssa, joka toi mukanaan rumpaliveljensä Scott Ashetonin sekä basisti Dave Alexanderin. Näin syntyi The Psychedelic Stooges. Sen ensimmäinen esiintyminen oli vuonna 1968 Detroitin Grande Ballroomissa. Alkuaikoina yhtye kokeili ensin epätavanomaisia soittimia, kuten tyhjiä öljytynnyreitä, ennen kuin siirtyi perinteisempiin instrumentteihin – The Psychedelic Stooges nousi pian paikalliseksi sensaatioksi. Saatuaan vuonna 1968 levytyssopimuksen Elektra Recordsilta se lyhensi nimensä muotoon The Stooges. The Stooges Pääartikkeli: The Stooges
The Stooges kiersi keskilännen klubeja väsymättä ja sai mainetta villeistä, primitiivisistä esityksistään, joita monet pitivät myös vastenmielisinä. Erityisesti Iggyn lavakäytös herätti huomiota – Häntä pidetään yleensä ensimmäisenä artistina, joka harjoitti stage divingia. Stage divingissä artisti hyppää lavalta yleisön päälle ja yleisö ottaa hänet käsillään vastaan. Iggy Popin muita lavatempauksia oli muun muassa lasinsirujen päällä kieriskely sekä sukupuolielimensä näyttäminen yleisölle. The Stooges oli uransa alkuaikoina enemmän pahamaineinen kuin kuuluisa. Siitä huolimatta bändi sai vuonna 1968 levytyssopimuksen Elektra Recordsilta, kun levy-yhtiön kykyjenetsijä Danny Fields tuli Detroitiin katsomaan MC5-yhtyettä ja päätyi kiinnittämään myös sen lämmittelijän The Stoogesin. pienoiskuva|The Stoogesin ensimmäisen albumin lehtimainos vuonna 1969
The Stooges ja Fun House John Calen tuottama The Stoogesin debyyttialbumi julkaistiin vuonna 1969. Vaikka The Stooges -niminen albumi sai jonkin verran huomiota underground-lehdistössä, se ei juuri myynyt. Albumi sisältää kuitenkin Iggy Popin uran tunnetuimpia kappaleita, kuten punkrockin klassikoksi nousseet ”I Wanna Be Your Dog”-, ”No Fun”- ja ”1969” -kappaleet.
Yhtyeen toisen albumin Fun Housen nauhoitusten aikana bändin jäsenet tutustuivat heroiiniin, ja se alkoi nopeasti vaatia veronsa. Vuonna 1970 ilmestynyt Fun House sai julkaisunsa aikaan lähinnä negatiivisia arvioita, mutta nyt sitä pidetään yleisesti yhtenä rockin mestariteoksista. Albumilta julkaistiin singlenä kappale ”Down On The Street”
Yhtyeen ura ajautui kuitenkin vaikeuksiin pian Fun Housen julkaisun jälkeen. Manageri Danny Fields hylkäsi yhtyeen väsyttyään jatkuvaan sekoiluun ja asioiden selvittelyyn. Lisäksi yhtyeen majatalo oli purkutuomion alla, rahaa ei tullut mistään ja yhtye kolaroi pakettiautonsa siltaan. Noihin aikoihin Iggy myöskin väärensi shekkejä, mutta hänen vanhempansa korvasivat summan poikansa jäätyä kiinni. Pian Fun House -levyn ilmestymisen jälkeen Iggy erotti alkoholisoituneen basistin Dave Alexanderin.
Vuoteen 1971 mennessä kokaiinin ja heroiinin kasvava käyttö aiheuttivat erimielisyyksiä bändin jäsenten kesken Elektra Records pudotti The Stoogesin rosteristaan. Iggy Popin jatkuvat hengenvaaralliset lavatemput ja huumeidenkäyttö huolestuttivat myös levy-yhtiötä, jonka päätös jättää yhtye johti alkuperäisen The Stoogesin hajoamiseen samana vuonna. Yksi kokoonpanon viimeisistä keikoista oli New Yorkissa, Ungano's-klubilla ja se julkaistiin vuonna 2010 livealbumina Have Some Fun: Live at Ungano's.
Raw Power ja Kill City David Bowie etsi Iggy Popin käsiinsä ja suostutteli laulajan käynnistämään uransa uudelleen. Iggy Pop solmi pian sopimuksen David Bowien managerin Tony DeFriesin johtaman Mainman-managerointiyhtiön kanssa ja muutti Englantiin. Bowie ja DeFries auttoivat Iggyä saamaan levytyssopimuksen Clive Davisin johtamalta Columbia Recordsilta. Iggy kasasi The Stoogesin uudelleen ja palkkasi James Williamsonin kitaraan. Alkuperäinen kitaristi Ron Ashetonin siirtyi basistiksi. Tuloksena syntyi jälleen yksi punk-klassikko, raivokkaan räjähtävä Raw Power -albumi (1973). Levyn tuotti Iggy Pop itse, ja sen miksasi David Bowie.
Vuoteen 1974 mennessä Pop ja suurin osa Stoogesista oli jälleen syvällä huumeiden maailmassa, ja bändin hiipuessa kohti unohdusta se hajosi. Sekasortoinen jäähyväiskonsertti Detroitissa äänitettiin ja julkaistiin myöhemmin Metallic K.O. -albumina vuonna 1976. Vietettyään lyhyen ajan kodittomana Hollywoodin kaduilla Iggy Pop kirjautui katkaisuhoitoon Los Angelesissa. Samaan aikaan Pop kirjoitti uusia kappaleita ja äänitti niistä demoja Stooges-kitaristi James Williamsonin kanssa, mutta kun yksikään levy-yhtiö ei osoittanut kiinnostusta, kaksikko erosi omille teilleen. Näiden sessioiden valmiit demot julkaistiin myöhemmin Kill City -albumina vuonna 1977.
Iggy Popin sooloura pienoiskuva|Iggy Pop vuonna 1977|275x275px
Berliini-vuodet (1976–1979) Los Angelesissa vietetyn katkaisuhoidon aikana Iggy Popia tuli tapaamaan jälleen vanha ystävä David Bowie, jonka ura oli yhä kovassa nousussa. Bowie tarjosi Iggylle mahdollisuuden lähteä mukaan hänen Station to Station -kiertueelleen, ja kaksikon yhteistyö sujui niin hyvin, että he muuttivat yhdessä Berliiniin asumaan loppuvuodesta 1976. Tänä aikana Bowie auttoi Iggy Popia saamaan soolosopimuksen RCA-levy-yhtiöltä. David Bowie oli alkanut kiinnostua eurooppalaisesta elektronisesta rockista, ja hän kuunteli yhtyeitä, kuten Kraftwerk, Can ja Neu, ja myönsi myöhemmin käyttäneensä Popia eräänlaisena musiikillisena koekaniinina Iggy Popin sooloalbumilla The Idiot (1977).
The Idiot ja sitä seurannut Lust for Life äänitettiin Berliinin Hansa-studioilla. Iggy Pop lauloi taustoja myös David Bowien albumilla Low. Berliinin-kauden albumit muodostuivat Iggyn kaupallisesti ja kriittisesti menestyneimmiksi levyiksi. Etenkin The Idiot -albumia on pidetty merkittävänä innoittajana useille post-punk-, elektronisille ja industrial-artisteille, kuten Depeche Modelle, Sisters of Mercylle, Nine Inch Nailsille ja Joy Divisionille. The Idiot albumin tunnetuimpia kappaleita olivat ”Sister Midnight”, ”Nightclubbing” ja ”China Girl.” Sitä seurannut Lust for Life albumi puolestaan sisälsi rock-klassikoksi nousseen ”The Passengerin.”
1970-luvun lopulla punkin nousu nosti soolouralle siirtyneen Iggy Popin kansainväliseen rocktähteyteen. David Bowie liittyi Iggyn Yhdysvaltain ja Euroopan kiertueelle kosketinsoittajaksi, ja kiertueelta julkaistiin livealbumi TV Eye Live (1977). Kiertue oli menestys, ja etenkin Isossa-Britanniassa Iggy Popista oli tullut uuden punk-sukupolven ikoninen hahmo. Monet englantilaiset punk-yhtyeet alkoivat myös levyttää cover-versioita hänen kappaleistaan.
Iggy Pop teki vuonna 1978 Euroopan kiertueen Sonic’s Rendezvous Bandin tukemana markkinoidakseen T.V. Eye Live -albumia. Hän esiintyi tuolloin myös ensimmäistä kertaa Suomessa. Saatuaan uuden levytyssopimuksen Arista Recordsin kanssa Iggy yhdisti jälleen voimansa Stooges-kitaristi James Williamsonin kanssa, ja he tekivät yhdessä Iggy Popin sooloalbumin New Values vuonna 1979. Levyn kappaleet ”Five Foot One” ja ”I’m Bored” julkaistiin myös singleinä, ja niistä tehtiin myös musiikkivideot. New Values albumi ylsi sijalle 180 Billboardin Top Album -listalla.
Uran vaikeat vuodet (1980-1984) thumb|Iggy Pop vuonna 1980. Hänet tunnetaan tavastaan esiintyä paidattomana.|362x362pxIggy Pop sai soolouransa alussa paljon huomiota ja ylistäviä arvioita, mutta suosio alkoi hitaasti hiipua. 1980-luvusta tuli Iggy Popin uran vaikein aikakausi, mikä johtui suurelta osin hänen alkoholi- ja huumeongelmastaan. Iggyn seuraavat julkaisut Soldier (1980) ja Party (1981) olivat kaupallisesti epäonnistuneita, ja monet pitivät niitä pettymyksinä. Levyt myivät kehnosti, ja Iggy Pop elätti itseään lähinnä keikkailemalla. Hän solmi uuden sopimuksen Blondie-yhtyeen kitaristin Chris Steinin johtaman Animal Recordsin kanssa ja julkaisi Zombie Birdhouse -albumin vuonna 1982. Kokeellinen albumi oli hänen uransa epäkaupallisin teos, eikä se myynyt hyvin.
Vuonna 1982 julkaistiin myös I Need More -kirja, joka koostui toimittaja Anne Wehnerin tekemistä Iggy Pop -haastatteluista. Tämä oli ensimmäinen yritys tallentaa Iggy Popin tarinaa kirjan muodossa. Kirjan saatesanat kirjoitti kuvataiteilija Andy Warhol. Iggy Pop oli tuolloin taloudellisissa vaikeuksissa ja asui kurjassa hotellihuoneessa New Yorkin Times Squaren lähellä. Hän alkoi jälleen vajota yhä syvemmin huumeisiin, kunnes hän päätti vetäytyä pois parrasvaloista selvittämään elämäänsä. Zombie Birdhouse oli Popin viimeinen albumi seuraavaan neljään vuoteen, vaikka lukuisia Stoogesin live-bootlegeja alkoi ilmestyä tämän tauon aikana.
Vuonna 1983 David Bowie julkaisi Lets Dance -albumin, jolta lohkaistu ”China Girl” -single oli kaupallinen menestys. Kyseessä oli cover-versio Iggy Popin The Idiot -albumilla olleesta kappaleesta, ja Bowien version menestys toi huomattavia tekijänoikeus tuloja Iggylle. ”China Girl” -kappaleen myynti antoi taloudellista turvaa Popille ja samalla innoitti häntä vakiinnuttamaan suhteensa pitkäaikaisen tyttöystävänsä Suchi Asanon kanssa. Vuonna 1984 Iggy meni naimisiin japanilaisen Suchin kanssa, jonka rohkaisemana hän aloitti katkaisuhoidon ja pääsi eroon huumeista.
Iggy Popin paluu suosion huipulle