Saksanmetsästysterrieri () on monenlaiseen metsästykseen käytetty saksalainen terrierirotu. Se kuuluu FCI:n roturyhmään 3.
Rotu ei ihan yltänyt vuonna 2025 sadan suosituimman koirarodun joukkoon Suomessa. Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi joka vuosi noin sata saksanmetsästysterrieriä.
Ulkonäkö
Yleisvaikutelmaltaan saksanmetsästysterrieri on pienehkö, tiivis ja sopusuhtainen metsästyskoira. Runko on hieman säkäkorkeutta pidempi. Pää on pitkänomainen ja korvat ovat kiinnittyneet korkealle. Rintakehä on syvä. Hännästä typistetään noin yksi kolmasosa. Suomessa koiran hännän typistäminen on kiellettyä. Sallitut värit ovat musta, tummanruskea tai mustien ja harmaiden karvojen sekoitus, joissa punakeltaisia värimerkkejä. Säkäkorkeus uroksilla ja nartuilla on 33–40 cm. Paino uroksilla on 9–10 kg ja nartuilla 7,5–8,5 kg.
Saksanmetsästysterriereillä esiintyy erilaisia karvanlaatuja. Karva voi olla pinnanmyötäistä ja tiheää, laadultaan kovaa karkeakarvaista tai karkeaa sileäkarvaista. Pitempikarvaiset koirat on nypittävä sormin. Yleisesti turkki on hyvä nyppiä pari kertaa vuodessa.
pienoiskuva|oikea|Saksanmetsästysterrieri
Luonne ja käyttäytyminen
Luonteeltaan saksanmetsästysterrieri on rohkea ja kova, mutta myös seurallinen. Se on metsästäessään kestävä ja kiihkeä, mutta kotioloissa se on helppohoitoinen. Saksanmetsästysterrieri on yhteistyönhaluinen ja puolustaa laumaansa vaaran uhatessa. Terrierin tavoin sillä on temperamenttia kertoa mielipiteensä vastapuolen kokoon katsomatta. Vieraisiin saksanmetsästysterrieri voi suhtautua pidättyväisesti.
Käyttötarkoitus Saksanmetsästysterrieri on monipuolinen metsästyskoira. Niitä käytetään muun muassa turkis-, vesilintu-, kyyhky-, jänis- ja hirvijahdissa. Saksanmetsästysterrieri toimii vesilintujahdissa noutajana. Yleisimmin sitä käytetään luolametsästyksessä ja karkottavana koirana.
Alkuperä Ensimmäisen maailmansodan jälkeen oli metsästäjiä, jotka halusivat kettuterrierin sijaan rodun pelkästään metsästyskäyttöön. Metsästäjä-kynologit Rudolf Friess, Walter Zangenberg ja Carl-Erich Grünewald aloittivat mustaruskeiden luolakoirien kasvatuksen. Walter Zangenbergille lahjoitettiin neljä mustanruskeaa kettuterrieriä, joista alkoi saksanmetsästysterriereiden jalostus. Ahkeran työn tuloksena onnistuttiin monen vuoden jälkeen vakiinnuttamaan rodunomainen ulkomuoto. Näiden vuosien aikana tehtiin risteytyksiä vanhan englantilaisen karkeakarvaisen terrierin ja walesinterrierin kanssa. Suurin paino jalostuksessa oli käyttöominaisuudet: jalostettavien koirien tuli olla monipuolisia, kovia, hyvin riistaa haukkuvia ja vesityöskentelystä pitäviä, metsästysintoisia ja koulutettavissa.pienoiskuva|Saksanmetsästysterrieri romanialaisessa postimerkissä.Saksanmetsästysterrierikerho perustettiin Saksassa vuonna 1926. Mikkelissä perustettiin Saksanmetsästysterrierit ry vuonna 1986 edistämään rodun jalostusta ja FCI hyväksyi saksanmetsästysterrierin rotumääritelmän vuonna 1996.
Terveys
Rodun keskimääräinen elinikä on noin kahdeksan vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2011–2025 kuolleita rodun edustajia. Nuorille koirille sattuneet tapaturmat laskevat merkittävästi rodun keskimääräistä elinikää. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet, tapaturmat. Saksanmetsästysterrierin tyypillisimmät terveysongelmat ovat parodontiitti, purentavirheet, hammaspuutokset, patellaluksaatio ja muutamat silmäsairaudet.
Johtuen saksanmetsästysterrierin pienestä koosta on rodulla alttius parodontiittiin eli hampaiden kiinnityskudoksen tulehdukselliseen sairauteen. Sairautta voi jonkun verran ennaltaehkäistä hampaiden harjaamisella. Rodun edustajilla esiintyy jonkun verran myös purentavirheitä ja hammaspuutoksia.
Eriasteista patellaluksaatiota esiintyy noin 3 %:lla rodun edustajista, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 tutkittuja saksanmetsästysterrierejä. Patellaluksaatio saattaa vaatia leikkaushoitoa.
Erilaisista silmäsairauksista rodulla esiintyy ylimääräisiä ripsiä (distichiasis), linssiluksaatiota, etenevää verkkokalvon surkastumaa (PRA) ja kaihia. Saksanmetsästysterrierin PEVISA-ohjelmassa on pakollinen silmälausunto.
Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Saksanmetsästysterrierit ovat lähes yhtä sisäsiittoisia koirarotuja kuin muutkin. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Saksanmetsästysterrierin jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut 20 %.
Katso myös
Karkeakarvainen kettuterrieri Sileäkarvainen kettuterrieri Walesinterrieri
Lähteet
Rotumääritelmä (pdf) Saksanmetsästysterrierit ry KoiraNet-jalostustietojärjestelmä
Viitteet
Luokka:FCI 3 Terrierit Luokka:Terrierit Luokka:Saksalaiset koirarodut