pienoiskuva|Noin 400-litrainen riutta-akvaario Riutta-akvaario on akvaario, johon on luotu pala koralliriuttaa. Riutan rungon muodostaa elävä kivi, huokoinen kalkkikivi, jonka onkaloissa elää mikro- ja makroeliöstöä. Elävän kiven päälle rakennetaan riuttamaisemaa koralleista asettelemalla ne huolellisesti kunkin lajin tarvitsemiin valaistus- ja virtausoloihin. Korallien välissä mönkii, huojuu ja puikkelehtii erilaisia selkärangattomia ja mahdollisesti myös kaloja.
Monien korallien ja selkärangattomien energiantarpeesta osan hoitavat läpikuultavan isäntäeliön sisällä elävät symbioottiset levät. Näiden levien hyvinvoinnin vuoksi meriakvaario vaatii varsin voimakkaan valaistuksen. Veden virtauksen täytyy olla riittävä liikuntakyvyttömien eliöiden aineenvaihdunnan takia, mutta se ei saa olla liian rajua, etteivät hennot oliot murskautuisi. Myös veden kemiallisen koostumuksen ja bakteerikasvuston pitämiseksi halutunlaisena tarvitaan erilaisia laitteita ja hoitotoimenpiteitä.
Riutta-akvaarion katseleminen on kiehtovaa, koska ensi vilkaisulla ei näe kuin murto-osan sen elämästä. Edes akvaarion omistaja ei yleensä tunne kaikkia asukkaita, koska elävän kiven mukana tulee kotiloiden mätiä, korallieläinten alkuja ja muiden selkärangattomien lajien pienikokoisia yksilöitä. Monet lajit vilkastuvat vasta hämärän tullen, ja valojen sammuttua osa niistä hohtaa pimeässä. pienoiskuva|Koralleja, selkärangattomia (kotilo ja rapu) sekä kaloja riutta-akvaariossa
Elävä kivi – modernin riutta-akvaarion perusta pienoiskuva|Pienikokoinen riutta-akvaario Riutta-akvaarion ekosysteemin olennainen osa on elävä kivi. Elävät kivet ovat koralliriutan kappaleita ja muodostuvat siis kuolleiden korallien tukirangoista kehittyneestä huokoisesta kalkkikivestä. Elävän kiven mukana riutta-akvaarioon tulee kaikenlaista elävää ainesta, ja akvaarion kehittyessä nämä eliöt muodostavat pienoisekosysteemin. Elävän kiven ja hiekan eri osissa elävät aerobiset ja anaerobiset bakteerit hoitavat akvaarion biologista suodatusta, ne saavat aikaan ruoantähteistä ja eläinten eritteistä veteen päässeiden typpiyhdisteiden muuttumisen vaarattomaan muotoon ja poistumisen akvaariosta.
Elävät kivet ovat useimmin lohkareita, jotka ovat irronneet riutasta myrskyssä tai aaltojen myllerryksessä ja joita kerätään meren pohjasta riutan läheltä. Karibialla myös "kasvatetaan" (aquaculture) elävää kiveä akvaariotarkoituksiin siten, että kuivalta maalta kerättyjä tai louhittuja huokoisen kalkkikiven palasia viedään määräajaksi riutalle saamaan tartunta mikrobeista, levistä ja selkärangattomista.
Historiaa Nykyisenkaltaisen, elävän kiven käyttöön perustuvan riutta-akvaarion perusteet esitteli indonesialainen Lee Eng 1960-luvulla, mutta vasta saksalaisten 1970-luvulla tekemien järjestelmällisten tutkimusten ja julkaisujen myötä menetelmät tulivat laajemmin käyttöön. Ennen elävää kiveä meriakvaarioissa pidettiin lähinnä kaloja sekä joitakin rapuja ja akvaarioiden koristeina käytettiin yleisesti muovisia koralleja, koska elävän korallin kasvattamista pidettiin mahdottomana. Vaikeiden kivikorallisukujen, kuten Acroporan, kasvatus on onnistunut vasta 1980-luvulta alkaen, kun ymmärrettiin tehokkaan kalkin ja hivenaineiden lisäämisen merkitys.
Korallit Akvaariossa pidetään lähinnä kahden lahkon koralleja: pehmyt- ja kivikoralleja. Monien akvaariossa pidettävien korallilajien sisällä elää symbioosissa levää, joka tuo polyyppieläimelle ravintoa yhteyttämällä. Levä antaa kullekin korallille sen tyypillisen värin. Levät ovat herkempiä ympäristölle kuin polyyppieläimet. Jos olosuhteet huononevat, levä kärsii ja korallin väri haalistuu.
Koralli on ostettaessa tyypillisesti noin appelsiinin kokoinen palanen. Harrastajat myös vaihtavat keskenään pistokkaita, "frageja" (sanasta fragment). Korallin kasvuvauhti riippuu paitsi sen saamasta valosta ja ravinteista myös suvusta ja lajista. Yleensä kivikorallit kasvavat hitaammin kuin pehmytkorallit. Hitaimpien joukossa ovat Acropora-lajit, nopeimmissa kivikoralleissa Montipora ja Stylophora. Nuoren Acroporan kasvuvauhti voi olla 6–8 mm kuukaudessa, jolloin sen koko kaksinkertaistuu vajaassa vuodessa
Kivikorallit pienoiskuva|Erilaisia kivikoralleja ylhäältä päin katsottuina. Mittakaavana vihreät kalat oikeassa laidassa ovat noin 5–7 cm pitkiä.
Kivikorallien (Scleractinia) tukirangoista muodostuu vähitellen uutta riuttaa, jonka muodostamiseen tarvitaan vedestä kalkkia. Akvaarioissa kalkkia lisätään liukoisessa muodossa. Akvaarioyhteyksissä kivikorallit jaetaan kolmeen ryhmään: pienipolyyppiset (SPS, Small Polype Stone corals), suuripolyyppiset (LPS, Large Polyp Stone corals) ja korallit, joissa ei ole symbioottisia leviä (Tubastrea). Jaolla ei ole taksonomista perustetta, vaan se ryhmittää korallit niiden tarvitseman hoidon mukaan. Symbioottiset levät tuottavat luonnossa 70 % korallien ravinnosta, mutta akvaarion valaistusoloissa ne kykenevät yleensä tuottamaan korkeintaan 50 % energiasta. Niinpä koralleja pitää ruokkia. Mitä pienemmät polyypit, sitä hienompaa pölyä pitää korallien ravinnon olla. LPS-korallit voivat syödä jopa massiäyriäisiä (Mysis).
Akvaariossa kivikoralleille riittävä valaistus voidaan tuottaa yleensä vain monimetallipolttimoilla. Nämä puolestaan lämmittävät vettä niin paljon, että lämpötilanvaihteluiden tasaamiseksi altaan on oltava riittävän iso: käytännössä puhutaan ainakin 250 litrasta (60 x 60 x 70 cm).
Pehmytkorallit
Pehmytkorallien (Alcyonacea) kalsiumkarbonaatti ei muodosta yhtenäistä tukirankaa, vaan se on sitoutuneena korallieläimen kudoksiin. Pehmytkorallit pärjäävät vähemmällä valolla kuin kivikorallit; esimerkkinä voidaan laskea, että 250 W loisteputki riittää kivikoralleille 40 cm syvyydelle asti, mutta pehmytkoralleille 60 cm syvyyteen. Pehmytkoralleissa ei ole yhtä selviä kemiallisia aseita kuin kivikoralleissa: ne eivät käy aggressiivisesti toisten lajien kimppuun. Silti niiden pinnalla lienee jonkinlainen kemiallinen suoja, koska sienet ja levät eivät kasva pehmytkorallien päälle. Sopivissa oloissa pehmytkoralleista (esimerkiksi Xenia, Capnella) voi tulla akvaariossa rikkaruohomainen riesa, sillä ne lisääntyvät suvuttomasti pienestäkin kappaleesta ja saattavat levitä kovien ja hidaskasvuisempien korallien päälle.
Selkärangattomat pienoiskuva|Merivuokko Bristolin eläintarhan akvaariossa Selkärangattomat ovat akvaarion asukkaista herkimpiä veden puhtaudelle. Korallien lisäksi altaissa pidetään monenlaisia selkärangattomia, joista osa tulee elävän kiven tai korallien mukana, osa hankitaan tarkoituksellisesti. Tässä joitakin lajeja ja sukuja:
Sienieläimet Poridferia, joista akvaarioissa näkee sarveispiisieniä Demospongiae ja kalkkisieniä Calcarea, ovat akvaarion eliöistä alkeellisimpia Merivuokot Actinaria ovat vaikeita hoitaa, eikä niitä välttämättä tarvita edes vuokkokalan kodiksi Viuhkamadot Sabellidae ja putkimadot (Serpulidae) ovat kauniita, mutta kuolevat helposti nälkään Äyriäiset Katkaravut, etenkin puhdistajakatkarapuina tunnetut Stenopus hispidus, Lysmata amboinensis ja Lysmata wurdemanni Erakkoravut, kuten Pagarus tricolor Nilviäiset Mollusca simpukoiden Bivalvia-luokasta jättiläissimpukoiden suvut Tridacna ja Hippopus Kotiloiden luokasta etenkin suvut Astraea ja Haliotis Piikkinahkaiset Echinodermata Meritähdistä riutta-akvaarioon sopii oikeastaan vain sininen Linckia laevigata Käärmetähdet ovat suosittuja ja saattavat jopa lisääntyä akvaariossa Merisiileistä yleisin on lyhytpiikkinen Mespilia globulus, kun taas monet pitkäpiikkiset Diadema-lajit ovat myrkyllisiä
Arveluttavia selkärangattomia Elävän kiven mukana tulee joskus selkärangattomia, joita pidetään haitallisina joko siksi, että ne saalistavat kaloja tai siksi, että ne vievät elintilaa muilta lajeilta. Myös akvaarioon hankitut pehmytkorallit voivat alkaa levitä hallitsemattomasti. Ulkonäköhaittojen lisäksi ne voivat tukkia putkia ja laitteita. "Haitallisen" lajin määritelmä riippuu ennen kaikkea akvaarion muista lajeista: jos haluaa kasvattaa merivuokkoja, jokainen vuokkoja syövä laji on tietysti pahasta.
Tässä joukko lajeja ja sukuja, jotka useimmat harrastajat haluavat pitää poissa riutta-akvaariostaan (niitä voi silti pitää esimerkiksi erillisessä ala-altaassa). lasiruusut Aiptasia spp. jotka leviävät villisti, ja polttavat lonkeroillaan etenkin selkärangattomia
sirkkaäyriäiset eli mantisravut Stomatopoda, jotka syövät selkärangattomia ja pieniä kaloja jotkut monisukasmadot (Polychaeta spp.), etenkin Amphinomiade-heimon petomadot, jotka käyvät etenkin paikoillaan pysyvien selkärangattomien kimppuun. jotkut taskuravut (esimerkiksi Pilumnus spp. ja Mithrax spp.) jotka syövät kaloja
Ei-toivottuja lajeja pidetään poissa nyppimällä ensimmäiset yksilöt pois ennen kuin ne ehtivät lisääntyä liikaa, tai hankkimalla sopivia kaloja tai rapuja, jotka syövät näitä lajeja. Koska monet lajit pistävät tai purevat, suositellaan käsineiden ja pinsettien käyttöä akvaariossa työskennellessä.
Kalat pienoiskuva|oikea|Keltavälskäri ja vuokkokala sopivat hyvin riutta-akvaarioon. Kaikkia merivesikaloja ei voi pitää riutta-akvaariossa, sillä monet lajit näykkivät tai syövät koralleja tai selkärangattomia. Tässä joitakin suosittuja lajeja:
safiirikala (Chrysiptera cyanea)
lilakeijuahven (Pseudochromis fridmani) ja muut keijuahvenet keltavälskäri (Zebrasoma flavescens) palettivälskäri (Paracanthurus hepatus) seepravälskäri (Zebrasoma desjardinii) vuokkokalat (Amphiprion sp.) pyjamahuulikala (Pseudocheilinus hexataenia) sinineontokko (Gobiosoma oceanops). pinsettikala (Chelmon rostratus)
Laitteet pienoiskuva|Putkistoa, joka siirtää vettä apualtaan ja pääaltaan välillä Sitä mukaa kun elävän kiven ja siinä elävän pieneliöstön merkitystä on opittu ymmärtämään ja kontrolloimaan paremmin, on riutta-akvaariossa tarvittavien laitteiden määrä vähentynyt. Nykyisin pidetään välttämättöminä enää valaistusta ja veden kiertoa. Useimmat kotona olevat altaat ovat hiukan "ylikansoitettuja", jolloin kalojen ruokinta tuo sinne ravinteita ja muita ylimääräisiä aineita, joiden poistamiseen käytetään vaahdotinta. Valaistus pienoiskuva|35 metrin syvyydessä otettu kuva on selvästi sinisävyinen, koska merivesi siivilöi valosta pois oranssit aallonpituudet. Valon tehon lisäksi värilämpötila on tärkeä yhteyttävien symbioottisten levien takia. Akvaariossa käytetään värilämpötilaltaan 10 000–20 000 Kelvinin polttimoita. Monimetallilamppuja ja loisteputkia on käytetty yleensä yhdessä. Viime vuosina LEDit ovat yleistyneet.
Vaahdotin Vettä likaavia aineita poistetaan riutta-akvaariosta proteiinivaahdottimella. Iso osa vettä likaavista orgaanisista aineista muodostuu proteiineista. Vaahdottimessa tuotetaan pieniä kuplia ilmaa veden sekaan. Sähköisesti varautuneet proteiinimolekyylit tarttuvat kuplien rajapintaan ja nousevat niiden mukana pois vedestä. Tavalliset kuplat pärskähtävät rikki, mutta riittävästi proteiinia sisältävät kuplat kertyvät vaahdottimen yläosaan. Sitkeänlimaiseen proteiinivaahtoon tarttuu myös erilaisia hiukkasia vedestä.
Virtaus Veden liike vaahdottimeen ja tai sumppuun ja takaisin ei yleensä riitä luomaan korallien hyvinvointiin riittävää virtausta. Jotta raikas vesi liikkuisi kaikkialla, eikä lietettä kertyisi virtauksen suojanpuolelle ja suvantopaikkoihin, käytetään joko vuorottelevia kierrätyspumppuja tai jopa aaltokonetta.
Ala-allas pienoiskuva|Yksinkertaistettu kuvio veden kierrosta allassysteemin eri osien välillä