Giovanni Papini (9. tammikuuta 1881 Firenze Italia – 8. heinäkuuta 1956 Firenze, Italia) oli italialainen toimittaja, esseisti, kriitikko ja kirjailija.
Elämäkerta Firenzessä syntyneestä Papinista tuli 1910-luvun alussa toimittaja aikakauslehtiin Il Leonardo ((1903–1907) ja La Voce (per. 1908), jotka hän perusti yhdessä Giuseppe Prezzolinin kanssa.Yrjö Koskelainen, Italialaisista aikakauslehdistä, Aika 1912:2, s. 55 Hän oli myös L'Animan toimittaja. Hän perusti myös itse Laberce-nimisen lehden (1913–1915), joka oli futurismin kannattaja, ja La vera Italia -lehden (1919-1920). Nuoruuden ateismista Papini kääntyi katoliseksi.
1930-luvulla hän läheni fasismia ja kannatti antisemitismiä. Euroopan Kirjailijaliiton varapuheenjohtajana hän toimi vuodesta 1942. Fasistisen hallinnon romahdettua (1943) Papini vetäytyi fransiskaaniluostariin La Vernaan.
Kirjallinen tuotanto Papinin pääteoksena pidetään ironista itsetilitysromaania Un uomo finito (1912). Hänen teoksiaan ovat muun muassa seuraavat: Il Crepuscolo dei Filosofi, 1906 L'Altra meta, Saggio di filosofia mefistofelica, 1911 Le Memorie d'Iddio, 1911 Storia di Cristo, 1921 (suom. Kristuksen historia, suom. Valfrid Hedman, Karisto, 1924, 2. painos 1989) Un uomo finito, 1912 (suom. Sanovat miehen sammuneen, J. Hollo, Otava, 1925) Gog, 1931 (suom. A. Carling, WSOY, 1934) Dante Vivo, 1933 Vita di Michelangiolo, 1949 Novelli Isyys, suom. Valfrid Hedman, antologiassa Isä ja poika, Karisto 1964
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Italialaiset kirjailijat Luokka:Kriitikot Luokka:Italialaiset esseistit Luokka:Futuristit Luokka:Antisemitismi Luokka:Vuonna 1881 syntyneet Luokka:Vuonna 1956 kuolleet